Hyppää pääsisältöön

Jaakko Iloniemi

  • Helsingin henki ja rikkiammuttu Etyk-sopimus

    20.11.2015 Elävä arkisto

    Etyk-kokouksen aikana asetettiin Eurooppaan pysyvät rajat.

    Vuonna 1975 Suomessa sovittiin, että Euroopan rajat ovat pysyviä ja kaikki kansalaiset saavat yhtäläiset ihmisoikeudet. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiin osallistuivat Euroopan, Yhdysvaltain ja Kanadan johtajat kylmän sodan maailmassa, mutta lämpimässä Helsingin hengessä. Kauaa ei kuitenkaan kestänyt, että konferenssin Etyk-päätösasiakirja, oli paperia vain. Jugoslavian ja Itä-Ukrainan tapahtumat ovat tehneet Euroopan rajoista pysymättömiä ja mantereesta rauhattoman.

  • Ylen EU-illoissa 1994 kinattiin Suomen tulevaisuudesta

    09.05.2014 Elävä arkisto

    10 tunnin vastakkainasettelussa oltiin eri mieltä EU:sta

    Eri faktat ja ennusteet löivät toisiaan korville, kun Euroopan unionin kannattajat ja vastustajat ottivat ruudussa toisistaan mittaa EU-kansanäänestyksen alla syys-lokakuussa 1994. Jäisikö Suomi "yksin pimeään porstuaan" vai siirtäisikö se päätäntävaltansa "ummehtuneelle poliittiselle salalaliittoeliitille” – siinä lähes 10 tunnin ohjelmapaketin keskeinen vastakkainasettelu.

  • Vuonna 1992 lamaa torjuttiin ennennäkemättömällä jättigaalalla

    27.06.2013 Elävä arkisto

    Lenita Airisto kävi omilla aseillaan tappiomielialaa vastaan

    Suomi kahlasi syvällä talouskriisin suossa 75-vuotisjuhliensa alla vuonna 1992: työttömiä oli lähes 400 000, yrityksiä kaatui, ja horjuvia pankkeja pelastettiin verovaroin. Yrittäjyyden, viennin ja viihteen voimanainen Lenita Airisto päätti käydä omilla aseillaan offensiiviin tappiomielialaa vastaan: hän organisoi valtavan lamantorjuntajuhlan, joka valtasi yhdeksi illaksi Helsingin ydinkeskustan. Mukaan mammuttimaiseen spektaakkeliin oli värvätty kaikki mahdolliset ja mahdottomat tahot jäänmurtajia ja Kaj Chydeniusta myöten.

  • Ilja Glazunov - Kekkos-Suomen hovimaalari

    12.05.2010 Elävä arkisto

    Ilja Glazunov

    Venäläinen Ilja Glazunov nousi 1970-luvulla suomalaisten seurapiirien lemmikiksi ja julkkisten muotokuvamaalariksi.

  • Ensimmäiset kansan valitsemat mepit

    27.05.2009 Elävä arkisto

    Kansa pääsi päättämään mepeistä syksyllä 1996.

    Suomen kansa pääsi valitsemaan euroedustajansa ensimmäisen kerran syksyllä 1996. Valituiksi tuli niin pitkän linjan poliitikoita kuin muutama julkkiskin.

  • Suomen ulkopolitiikka ETYKistä Euroopan unioniin

    18.12.2006 Elävä arkisto

    Ohjelmasarjassa tarkasteluajanjaksona on Kekkosen ajan loppuvuodet ja Koiviston kausi. Sarja alkaa ETYKin huippukokouksesta 1975 ja päättyy Suomen asemaan ja politiikkaan Euroopan unionin jäsenenä 1995.

  • Etykin pitkä tie Helsinkiin

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Suomi aloitti tunnustelut ETYKin järjestämisestä jo 1969.

    Idea konferenssin järjestämisestä tuli alun perin sosialistisilta mailta. Länsimaat vastustivat vielä 1960-luvulla ajatusta, sillä se tuki niiden mielestä vain itäblokin tavoitteita.

  • Baltian maiden itsenäisyys tunnustetaan

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Suomen tunnustusta Baltian maille saatiin odottaa

    Baltian maiden itsenäisyys kruunattiin vanhoillisten vallankumouksen aikana ja sitä seuranneina päivinä. Prosessi ajoittuu Mihail Gorbatšovin eroon NKP:n johdosta. Myös Suomi solmi hiljalleen diplomaattisuhteet Viron, Latvian ja Liettuan kanssa.

  • Köyhyyden pesäkkeet maapallolla

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Vuonna 1963 kuoli 100 000 ihmistä päivittäin nälkään.

    Vuonna 1963 kuoli päivittäin 100 000 ihmistä nälkään - aikana, jolloin liikalihavuudesta puhuttiin julkisuudessa jatkuvasti.

  • Aseistariisuntaa avio-opeilla

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Amerikkalainen psykologi Charles Osgood vertasi vähittäisen aseriisunnan teoriaansa pikku palveluksiin, joita aviopuolisot tekevät toisilleen.

  • YK-miehet lähtivät Kyprokseen vahtimaan rauhaa ja näkemään maailmaa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Huhtikuussa 1964 Suomi aloitti siihen asti merkittävimmän rauhanturvatehtävänsä, kun se lähetti tuhatkunta YK-sotilasta hillitsemään Kyproksen kriisiä. Vaikka tilanne saarella oli tulenarka, monille komennus merkitsi myös kiinnostavaa mahdollisuutta nähdä vieraita maisemia.

  • Kehitysmaiden avuntarve ja Suomi

    08.09.2006 Elävä arkisto

    1960-luvulla Suomi kuului jo 15:n vauraimman joukkoon.

    1960-luvun alussa Suomi kuului jo 15:n vauraimman kansakunnan joukkoon, ja täällä alettiin jo keskustella kehitysmaidenkin auttamisesta.

  • Suomettumisen paha tauti

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Willy Brandtin idänpolitiikasta huolestunut Länsi-Saksan konservatiivilehdistö alkoi 1970-luvun alussa varoitusmielessä viljellä termiä ”Finnlandisierung”, jolla viitattiin Moskovan vaikutusvaltaan toisen maan sisäisissä asioissa.