Hyppää pääsisältöön

Anneli Jäätteenmäki

  • Median mahti perustuu vaikutusvaltaan

    12.10.2009 Yle Uutiset

    Tietokirjailija Risto Uimosen uusin kirja käsittelee Median mahtia. Uimosen mukaan tiedotusvälineiden valta perustuu vaikutusvaltaan. Siihen, että julkisuuteen tuodaan asioita esiin tietyssä valossa tai sävyssä.

  • Kaunisto: Hallitus pysyy pystyssä

    28.09.2009 Yle Uutiset

    Laitilalainen kansanedustaja Timo Kaunisto uskoo hallituksen saavan luottamuksen vanhustenhuoltoa koskevasta välikysymyksestä tiistaina. Keskiviikkona hallitus pitää tiedonannon vaalirahajupakasta, josta äänestetään torstaina.

  • Takkula otti vaalikampanjaansa 100 000 euroa lainaa

    07.08.2009 Yle Uutiset

    Europarlamentaarikko Hannu Takkula (kesk.) otti vaalikampanjaansa varten 100 000 euron lainan. Hän kertoo vaalirahoitusilmoituksessaan lyhentävänsä velkaa 2 500 euron kuukausivauhdilla. Kokonaisuudessaan Takkulan kampanja tuli maksamaan lähes 150 000 euroa.

  • Jäätteenmäki: Media tehnyt Korhosesta "Ruokolahden leijonan"

    17.07.2009 Yle Uutiset

    Keskustan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki patistaa keskustalaisia uskollisuuteen puoluetovereita kohtaan. Jäätteenmäki sanoo kolumnissaan eteläpohjalaisessa sanomalehti Ilkassa, että keskustalaisten on syytä olla "armollisempia" toisilleen.

  • Antola: EU-parlamenttiin muodostumassa oppositio

    14.07.2009 Yle Uutiset

    Vasemmiston tappio europarlamenttivaaleissa on johtamassa uudenlaisen opposition syntymiseen Euroopan parlamentissa, arvioi Itämeren alueen asiantuntijaryhmän johtaja Esko Antola.

  • Jäätteenmäki EU-parlamentissa ryhmänsä varapuheenjohtajaksi

    30.06.2009 Yle Uutiset

    Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) on valittu Euroopan parlamentin liberaalidemokraattisen ryhmän varapuheenjohtajaksi. Asiasta kertoo keskustan Verkkoapila-nettilehti.

  • Suurin osa mepeistä suopeita EU-päätöksille

    26.06.2009 Yle Uutiset

    Valtaosa Suomen uusista euroedustajista on YLE Uutisten kyselyn perusteella myötämielisiä EU:n päätöksenteolle. Osa heistä vastasi ilman asiakohtaisia perusteluja, että kaikista kysytyistä asioista voidaan päättää EU:ssa. Näin vastasivat SDP:n Liisa Jaakonsaari sekä kokoomuksen Sirpa Pietikäinen ja Ville Itälä.

  • Vajaa meppijoukko kokoontunee SuomiAreenalle

    25.06.2009 Yle Uutiset

    Kaikkien Suomen europarlamenttaarikkojen esiinmarssi heinäkuussa Porissa järjestettävässä SuomiAreena -tapahtumassa on epävarmaa. 14. - 17.7. järjestettävän tapahtuman ohjelmaan on suunniteltu perjantaiksi meppien keskustelutilaisuutta.

  • Barroson valinta käytännössä varma

    15.06.2009 Yle Uutiset

    EU:n komission nykyisen puheenjohtajan José Manuel Barroson nimitys toiselle kaudelle on enää unionin parlamentista kiinni. Unionin ulkoministerit pohjustivat komission uuden puheenjohtajan nimitystä tänään maanantaina kokouksessaan Luxemburgissa.

  • Laatikainen 18.4.2009 Alkio ja Jäätteenmäki mahdollisia suurvastuisiin - Ihalainen paras valtakunnansovittelijaksi - Pappina liehuva eurovaaliehdokas

    09.06.2009 Yle Uutiset
  • Soini oli suurin lähes koko maassa

    08.06.2009 Yle Uutiset

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini repi suurimman äänimäärän isossa osassa maata. Tilastokeskuksen mukaan Soini oli europarlamenttiin valituista edustajista kussakin vaalipiirissä joko voittaja tai huonoimmillaankin ainakin kolmas, paitsi Ahvenanmaalla. Lisäksi Soinin äänistä valtaosa kertyi kaupungeista.

  • Soini Kymen ääniharava

    08.06.2009 Yle Uutiset

    Perussuomalaisten Timo Soini sai kannatuksen 9 649:ltä vaalipiirin äänestäjältä.

  • Maakunnasta ei omaa meppiä

    08.06.2009 Yle Uutiset

    Keski-Suomi ei kyennyt nostamaan omaa edustajaansa Euroopan parlamenttiin. Lähimmäksi ylsi sosiaalidemokraattien Kalevi Olin. Äänestysaktiivisuus jäi maakunnassa vaisuksi.

  • Vaasan vaalipiiri jäi ilman omaa meppiä

    08.06.2009 Yle Uutiset

    Suomen kansa on valinnut kolmetoista uutta europarlamentaarikkoa seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Vaasan vaalipiiri jäi ilman oman alueen edustajaa europarlamentissa.

  • Tulevista mepeistä kuusi tulee Uudeltamaalta

    07.06.2009 Yle Uutiset

    Euroopan unionin parlamenttivaalit huipentuivat sunnuntaina, kun Euroopan parlamenttiin äänestettiin uudet mepit. Lähes puolet Suomen 13 tulevasta europarlamentaarikosta tulee Uudeltamaalta.

  • Timo Soini haali yli 130 000 ääntä

    07.06.2009 Yle Uutiset

    Europarlamenttivaalien äänikuninkaaksi on selkeästi noussut perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Soini keräsi kaikkiaan 130 432 ääntä.

  • Tänään saa jo äänestää

    27.05.2009 Yle Uutiset

    Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkaa kotimaassa keskiviikkona. Turun vihreät nuoret ry on odottanut vaaliuurnille pääsyä koko yön kaupungintalon edessä.

  • Seksiorjuus puhutti Jäätteenmäkeä ja Kiljusta

    25.05.2009 Yle Uutiset

    EU:n alueella on kahdeksan miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa. He ovat nykyajan orjia, huomauttaa Kimmo Kiljunen (sdp). Anneli Jäätteenmäki (kesk) tuomitsee erityisesti seksityön.

  • Julkkikset eivät kelpaa varmoille äänestäjille

    19.05.2009 Yle Uutiset

    Ehdokkaansa jo valinneet varmat äänestäjät tuntevat enemmän vetoa ammattipoliitikkoihin kuin mediajulkisuuden kautta tutuiksi tulleisiin eurovaaliehdokkaisiin.

  • Jäätteenmäki jatkaa Keskustanaisten vetäjänä

    17.05.2009 Yle Uutiset

    Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki jatkaa Keskustanaisten puheenjohtajana. Järjestön edustajakokous antoi Jäätteenmäelle jatkopestin yksimielisellä päätöksellä sunnuntaina Oulussa.

Sivut