Hyppää pääsisältöön

Paavo Noponen

  • Paavo Noponen tunsi urheilun ja taisi kielen

    25.10.2016 Elävä arkisto

    Tekijöiden kertomaa -ohjelma vuodelta 2006.

    Paavo Noposen (1930–2016) mielestä hyvältä urheiluselostajalta edellytetään paitsi urheilulajien tuntemusta myös hyvää suomen kielen taitoa. Haastattelussa Noponen kertoo pitkästä työurastaan Yleisradiossa ja esittelee näkemyksiään urheilusta sekä radioselostajan työstä. Tekijöiden kertomaa -ohjelma on vuodelta 2006.

  • Muhammad Ali voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa kukistamalla Sonny Listonin

    07.06.2016 Elävä arkisto

    Cassius Clay yllätti kaikki voittamalla Sonny Listonin 1964.

    Cassius Clay yllätti kaikki voittamalla Sonny Listonin 1964.

  • Kun Tahko paloi, pesiksen kehitys alkoi

    10.04.2012 Elävä arkisto

    Pesäpallon kehittely lähti liikkeelle Jyväskylän koulussa harrastetusta perinteisestä kuningaspallosta. Tahko Pihkalan ensikokemus lajista oli masentava: hän paloi ja sai osakseen pilkkaa. Pesäpallon tulevaa isää jurppi, että yritteliäisyys palkittiin näin surkealla tavalla.

  • Pesäpallolla kohotettiin suojeluskuntien sotataitoja

    23.03.2012 Elävä arkisto

    Pesäpallon imago oli lajin lapsuudessa vahvasti maanpuolustushenkinen. Pelin keskeinen levityskanava olivat nuoren valkoisen Suomen suojeluskunnat, joille se ”myytiin” taisteluharjoituksena: pallonheitto vastasi kranaatinheittoa, lyöminen ammuntaa ja pesään heittäytyminen syöksyä tulisuojaan.

  • Paavo Noponen Elvis-ilmiön jäljillä

    08.01.2010 Elävä arkisto

    Sinivalkoinen ääni kertoi Amerikan ihmeestä jo vuonna 1956.

    Sinivalkoinen ääni Paavo Noponen kertoi uudesta Amerikan ihmeestä Suomen radiossa jo vuonna 1956: "Kiihkeät rumpusoolot kaikuvat, ja kaiken tämän keskellä karjuu tai uikuttaa Elvis Presley väännellen väkivaltaisesti itseään ja ääntään..."

  • Tv-kuvan synty

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Toimittaja Paavo Noponen tutustuttaa katsojat Yleisradion televisiostudioihin Pasilassa. Hän selvittää myös lähikuvan ja ristikuvan erot.

  • Helsingin olympialaisissa Suomi ja selostajat olivat "jonkinlaisessa shokkitilassa"

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Helsingin olympialaiset selostajan silmin

    Selostaja Pekka Tiilikaisen mukaan Suomen kansa oli jonkinlaisessa shokkitilassa, se ei kirjoittanut edes haukkumakirjeitä radioselostusten johdosta. Olympiakoosteessa Helsingistä 1952 kuullaan näytteitä radion olympialähetyksistä sekä selostajien ja toimihenkilöiden haastatteluja.

  • Kalevan kisoissa suomalaiset voittavat aina

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Tunnelmapaloja yleisurheilujuhlasta vuodesta 1939 alkaen.

    Yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailuja eli Kalevan kisoja on järjestetty vuodesta 1907 alkaen. Ylen ensimmäinen säilynyt taltiointi tapahtumasta on Martti Jukolan lyhyt selostuskatkelma vuodelta 1939. Elävän arkiston valikoima tarjoaa muitakin tunnelmapaloja yleisurheilun kansallisen päätapahtuman varhaishistoriasta.

  • Urheilua radiossa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Radion alkuaikoina urheiluselostustapaa vielä etsittiin.

    Radion ensimmäinen urheilukilpailulähetys muistutti tekijänsä mukaan enemmän kuuluttamista kuin selostusta.

  • Paavo Noponen – runollisuutta, räjähtävyyttä ja kansallishenkeä

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Selostajalegenda työskenteli Ylessä yli 40 vuotta.

    Klassista sivistystä nauttineen Paavo Noposen selostuksia leimasivat sinivalkoinen suomalaisuus, räjähtävä nopeus ja lennokkaan runollinen maalailu. Juhani Similän ohjelmassa tutustutaan hänen taustaansa ja 40 vuoteensa Suomen Yleisradiossa.

  • Hilapadasta se alkoi

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Yleisradio on kautta aikojen pyrkinyt tavoittamaan nuorisoa. Jatkosodan aikana nuorten omia ohjelmia kehittämään palkattiin toimittaja Armand Lohikoski, joka seuraavalla vuosikymmenellä osoitti Pekka Puupää -elokuvillaan tuntevansa nuorison maun erinomaisesti.