Hyppää pääsisältöön

Lauri Tähkä

  • Suurituloisimmat suomalaiset Nokia-pomoja ja uusmaalaisia

    01.11.2010 Yle Uutiset

    Suurituloisimmat suomalaiset tulevat Uudeltamaalta, ja kaikkein eniten tienaavat matkapuhelinyhtiö Nokian pomot. Eniten pääomatuloja kerää puolestaan Sanoma-omistaja Aatos Erkko. Kulttuurin isopalkkaisissa kunnostautuu erityisesti kapellimestari Jukka-Pekka Saraste, ja paksu tilipussi on myös Lauri Tähkällä eli Jarkko Suolla.

  • Lauri Tähkä tahkosi kovat tulot - Matti löi Tepon

    01.11.2010 Yle Uutiset

    Varsinais-Suomen taiteilijoista eniten vuonna 2009 tienasi Lauri Tähkä, eli oikealta nimeltään Jarkko Suo. Hänen tulonsa lähentelivät 400 000 euroa. Kirjailija Reijo Mäki tahkosi dekkareillaan lähes 200 000 euroa.

  • Lavalla Lauri Tähkä & Elonkerjuu

    15.10.2010 Elävä arkisto

    Kesän perinteisesti aloittavassa YleX Popissa esiintyi vuonna 2007 viime vuosina suureen suosioon noussut Lauri Tähkä & Elonkerjuu.

  • Vauhtiajojen ennakkolippuja on myyty ennätystahtiin

    23.07.2010 Yle Uutiset

    Tänään käynnistyvien Seinäjoen Vauhtiajojen promoottori Kalle Keskinen luottaa tapahtuman onnistumiseen. Keskisen mukaan festivaalilippuja on myyty ennakkoon ennätysmäärä.

  • Real Rockperry käynnistyi rokaten lämpimässä säässä

    16.07.2010 Yle Uutiset

    Musiikkitapahtuma Real Rockperry käynnistyi iltapäivällä Vaasassa. Vaskiluodossa ensimmäisenä lavalle astui vaasalaisyhtye Parazetamol.

  • Rockperry alkaa Vaasassa

    16.07.2010 Yle Uutiset

    Musiikkitapahtuma Rockperry alkaa tänään Vaasan Vaskiluodossa. Rockperry jalkautui Vaasaan vuonna 2001, sitä ennen tapahtuma järjestettiin Laihialla.

  • Lauri Tähkä: letkuspedestä keikkasumuun

    15.07.2010 Yle Uutiset

    Keikkatähdellä pitää kiirettä. Vai mitä sanotte Lauri Tähkästä: keskiviikkoaamuna mies kävi kotona pyykillä, hyppäsi junaan, tuli Ouluun, ripusti pyykit kuivumaan ja heitti illalla keikan Elonkerjuu-yhtyeen kanssa Oulun Rotuaari Piknikissä. Torstaina keikkabussilla Kiuruvedelle ja uusi keikka Iskelmäniityt-festivaaleilla.

  • Vaaratilanne Lauri Tähkän keikalla

    27.06.2010 Yle Uutiset

    Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtyeen keikalla Himosfestivaaleilla sattui lauantaina vaaratilanne. Yleisön keskellä sytytettiin savukranaatti. Poliisin mukaan teko oli erittäin vaarallinen.

  • Vexi Salmi: Iskelmä ei koskaan kuole

    18.06.2010 Yle Uutiset

    Vastikään Kuopiossa vierailleen Vexi Salmen mielestä nykyiskelmä on aikansa kuvastin. - Iskelmä ei koskaan kuole, koska ihminen aina rallattelee ja tanssahtelee, sanoittajamestari sanoo.

  • Juhla-asut maustetaan heloilla ja salmiakilla

    02.06.2010 Yle Uutiset

    Puku tekee miehen, mutta moniko mies haluaa jäykistellä juhlissa kuumana kesäpäivänä puku päällä? Tarjolla on myös juhlavaa, mutta kevyempiä vaihtoehtoja.

  • Katto rajana tangolaulajan riemulle

    31.05.2010 Yle Uutiset

    Kaksi satakuntalaista laulajaa on selviytynyt Tangomarkkinoiden semifinaalivaiheeseen. Semifinaalin karsintaan on kutsuttu yleisön ja tuomariston valitsemana yhteensä 61 kilpailijaa. Heidän joukossaan ovat euralainen Aki Mäki ja kiikoislainen Toni Kulmala.

  • Tanssikeskusten välinen kilpailu on kovaa

    12.05.2010 Yle Uutiset

    Vaikka tanssikeskusten määrä on vähentynyt ja koko kasvanut, on kilpailu kävijöistä koventunut. Kovan luokan esiintyjät varataan jo pari vuotta etukäteen.

  • Tanssilava hamuaa ennätysyleisöä Lauri Tähkän keikalla

    30.04.2010 Yle Uutiset

    Tanssilavakausi polkaistaan käyntiin Riihimäellä Lauri Tähkän ja Elonkerjuun voimin. Riutanharjun edellinen yleisöennätys on jo yli parinkymmenen vuoden takaa.

  • Pohjalaiset mukana Tampereen matkamessuilla

    16.04.2010 Yle Uutiset

    Pohjalainen matkailuala esittäytyy viikonvaihteessa Kotimaan matkailumessuilla Tampereella. Pohjanmaan kautta -messuosasto kokoaa yhteen kolmisenkymmentä matkailupalvelujen tuottajaa Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjanmaalta.

  • The Baseballs tähdittää Kalajoen juhannusta

    10.03.2010 Yle Uutiset

    Saksalainen rockabillytrio The Baseballs saapuu Kalajoen juhannusjuhlien ulkomaiseksi tähdeksi. Kotimaisista nimistä keskikesän juhlilla kuullaan muun muassa Lauri Tähkää ja Antti Tuiskua.

  • Maatalousmuseo Sarka palkitsi Lauri Tähkän ja Elonkerjuun

    15.02.2010 Yle Uutiset

    Loimaalla sijaitseva maatalousmuseo Sarka myönsi kulttuurikuokka -palkinnon yhtyeelle sunnuntaina. Kulttuurikuokka -palkinto myönnetään kulttuuria, historiaa, maaseudun elämää tai maataloutta ansiokkaasti yhdistelevälle ja positiivisesti esiin tuovalle taholle.

  • Eput ja Yö Down by the Laituriin

    28.01.2010 Yle Uutiset

    Kesän DBTL-festivaalin ohjelmisto on täydentynyt suomirokin kärkinimillä. Eppu Normaali ja Yö-yhtye ovat uusimmat Laituri-kiinnitykset.

  • Lauri Tähkä on kovakuntoinen rokkari

    27.10.2009 Yle Uutiset

    Uuden levyn kanssa maata kiertävä Lauri Tähkä tietää hyvän kunnon merkityksen. Juokseminen kuuluu arkeen siinä kuin keikkailukin.

  • Nenämyyjäisillä liki tonni kehitysmaihin

    22.10.2009 Yle Uutiset

    Nenämyyjäisissä oli jälleen arvokasta tavaraa kaupan, ja tuottia kertyi 920 euroa! Tuotto menee lyhentämättömänä Nenäpäivän keräyskohteisiin.

  • Lauri Tähkän helavyö myynnissä

    22.10.2009 Yle Uutiset

    Supersuosittu Lauri Tähkä on luovuttanut YLEn Turun toimituksen Nenäpäivä-keräykseen helavyön. Turun keikalla lokakuun alussa 2009 Tähkä esiintyi kokomustissa, mutta bändin kitaristin Simo Rallin lanteilla liekkui helavyö.

Sivut