Should photos of the prime minister be used to advertise a wedding dress?
Viewers of the President's Independence Day gala cast over 150,000 votes for best-dressed.
Outi Pyy haluaa kannustaa vastuulliseen kuluttamiseen.
Outi Pyy tietää vaatteista ja tekstiileistä paljon. Erittäin paljon. Hänellä on omien sanojensa mukaan todella hyvä syy tehdä sitä, mitä hän tällä hetkellä tekee - pyrkiä vaikuttamaan siihen, etteivät ihmiset kuluttaisi itseään hengiltä. Hän elää, kuten opettaa.
Itsenäisyyspäivän vastaanotto täyttää huomenna sata vuotta. Tämä on juttu puvuista, jotka puhuvat – ja joista puhutaan.
Olen koko aikuiselämäni opetellut häivyttämään, pienentämään, hoikentamaan ja sulautumaan. Opetellessani olen kilauttanut lukemattomia kolikoita pikamuotiketjujen kirstuun ja kasvattanut tekstiileistä rakennettuja jätevuoria, kirjoittaa Emmi Nuorgam.
Mänder puhuu tekstiiliriippuvuudesta ja tietämättömyydestä.
Tekstiilituotanto vaatii paljon työtä ja resursseja. Siksi Mänder haluaa, että alamme pitää parempaa huolta tekstiileistämme.
Antila havahtui tekstiiliteollisuuden aiheuttaman jätekuorman kokoon. Hän päätti kokeilla, syntyykö kaapista löytyvistä vaatteista asu vuoden jokaiselle päivälle.
Trendinä on tehdä korjaukset ja paikkaukset näkyviksi.
Trendinä on nyt tehdä korjaukset ja paikkaukset näkyviksi. Nykyään on muotia näyttää, että ottaa etäisyyttä kertakäyttökulttuuriin ja korjaa sen sijaan tavaroitaan ympäristön vuoksi.
Musliminaisten pukeutumisesta puhutaan usein uskonnon kautta. Nyt seitsemän Oulussa asuvaa naista kertoo, mitä tyyli heille merkitsee – ilman uskontoa.
Bloggaaja, muotioikeuden tutkija ja eettisen muodin verkkokaupan perustaja keskustelivat pikamuodista Ylen aamussa torstaina.
Afrikkalainen muoti tekee nyt toden teolla tuloaan. Vantaalla asuva Dennis Owusu on siitä esimerkki.
Ylen toimittaja Marjut Mäntymaa tietää entisenä vaatemyyjänä pikamuodin olevan ongelma, mutta edelleen aika ajoin sortuu siihen. Miksi? Katso video.
Arkivaatteiden jakaminen tuntuu monista vieraalta. Myös lainaamotoiminnassa on vielä kehitettävää.
Suomalaiset tuottavat tekstiilijätettä yli 13 kiloa henkeä kohti vuodessa. Korjausompelu antaa monelle vaatteelle lisäaikaa.
Puoli seitsemän pyysi katsojia jakamaan kuvia omista vaateaarteistaan.
Nyt otetaan porukalla selvää, miten suomalaiset pukeutuvat mökeillään. Tule osaksi kesän 2019 mökkivaatekuvastoamme.
Moni putiikinpitäjä on eläkeiässä. Kaupan alalla tapahtuneet muutokset vaatisivat myös uudenlaista otetta kaupankäyntiin.
Mervi Pasanen tekee toisen työpäivän kotona käsitöiden parissa. Muinaispuvut vievät aikaa, mutta palkitsevat tekijänsä.
Farkkumuoti kestää sukupolvelta toiselle, mutta muotiguru Sami Sykkö kertoo minne pyöräilyshortsit nyt kuuluvat.
Audreya ei ihailla vaan rakastetaan, kirjoittaa Anna Möttölä
Audreya ei vain ihailla, häntä rakastetaan, kirjoittaa Anna Möttölä. "Hän on opettanut maailmassa olemisen taidon minulle ja lukemattomille nuorille naisille jo useassa sukupolvessa."