Hyppää pääsisältöön

Pekka Ruuska

  • Kääntäjäseminaarille keskustoimikunnan tuki

    27.10.2009 Yle Uutiset

    Keski-Suomen kirjailijat ovat saaneet Taiteen keskustoimikunnalta 1 300 euron avustuksen kääntäjäseminaarin järjestämiseen. Toisen avustuksen sai jämsäläinen Pekka Ruuska työryhmineen Prahassa toteutettavaa interaktiivista taideteosta varten.

  • Suomen ensimmäinen nettipiraatti tuomiolla

    14.10.2009 Elävä arkisto

    Ensimmäinen kotimainen oikeusjuttu, joka koski musiikin laitonta levitystä internetissä, alkoi Jyväskylän käräjäoikeudessa toukokuussa 2001.

  • Sikainfluenssavalmius paranee

    26.08.2009 Yle Uutiset

    Tarkennuksia ohjeistuksiin tehdään terveydenhuollossa epidemian varalta. Tällä hetkellä Kainuussa odotellaan taudin tuloa.

  • Influenssatilanne hallinnassa

    14.08.2009 Yle Uutiset

    Sikainfluenssatilanne on koko Kainuussa vakaa. Ylilääkäri Pekka Ruuska Kainuun keskussairaalasta sanoo, että tilanne on rauhallinen eikä tauti ole toistaiseksi levinnyt maakuntaan laajemmalti.

  • Levy-yhtiö: Nuorille ei kohta kannata tehdä musiikkia

    12.08.2009 Yle Uutiset

    Musiikin siirtyminen nettiavaruuteen alkaa näkyä jo levymyyntitilastoissa. Äänitemyynti laski rajusti alkuvuonna. Musiikkiyhtiö Kaiku Entertainmentin toimitusjohtajan Pekka Ruuskan mukaan levy-yhtiöiden on syytä miettiä kannattaako nuorille enää tehdä musiikkia.

  • Kiviaita rakentuu talkoilla Pielavedellä

    08.06.2009 Yle Uutiset

    Pielaveden kirkon eteen rakennetaan parhaillaan kiviaitaa. Kiviaita korvaa paikalla olleen huonokuntoisen kuusiaidan. Aitaa kasataan talkoovoimin. Pielaveden isännät kärräävät kivet paikanpäälle traktoreillaan. Kyläläiset haastavat toisiaan aidantekotalkoisiin.

  • Järkeä sikainfluenssaa vastaan

    07.05.2009 Yle Uutiset

    Suomi saattaa välttää H1N1-viruksen tänä keväänä, ensi talveen kannattaa varautua huolella, sanoo ylilääkäri Pekka Ruuska Kainuun keskussairaalasta.

  • Kainuu varautuu pandemiaan

    27.04.2009 Yle Uutiset

    Maakunnan pandemiaryhmä kokoontui ensi kertaa 28. huhtikuuta. Jos sikainfluenssasta muodostuu pandemia, suomalaisille on valmistettava uusi rokote.

  • Laboratorion sähköinen ajanvaraus toimii

    05.02.2009 Yle Uutiset

    Sähköinen ajanvaraus on ollut syksystä lähtien käytössä kaikissa Kainuun kunnissa, lukuun ottamatta Kajaanin pääterveysasemaa.

  • Lauri Niskala Simon kunnanhallituksen puheenjohtajaksi

    20.01.2009 Yle Uutiset

    Kunnanhallituksen keskustalaisia jäseniä ovat Lauri Vakkala (Pekka Ruuskanen), Esko Huttula (Raakel Marttila), Päivi Ruotsalainen (Marko Veittikoski) ja Marika Repo (Minna Simoska). Puheenjohtaja Lauri Niskalan varajäsen on Jouko Hiltula.

  • Kuka kukin on - 100 vuotta valtakunnan nimekkäitä

    17.12.2008 Yle Uutiset

    Ensimmäisen suomalaisen Kuka kukin on -henkilöhakuteoksen ilmestymisestä on kulunut sata vuotta. Tuorein Kuka kukin on tulee julki ensi viikolla. Merkittäviä suomalaisia listaava sarja on historiansa aikana heijastellut yhteiskunnan muutoksia.

  • Livingstone: Aurinkoa vastaan

    18.12.2007 Elävä arkisto

    Laulaja-lauluntekijä Pekka Ruuska aloitti musiikkiuransa gospelyhtye Livingstonessa. Bändi ei tyrkyttänyt sanaa, ja sen hengellisyyttä jopa epäiltiin.

  • Musiikkiteollisuus palkitsi alan ammattilaisia

    20.10.2007 Yle Uutiset

    Vuosittaiset musiikkialan Industry Awards-palkinnot jaettiin eilen Musiikki&Media-tapahtumassa Tampereella. Musiikiteollisuuden palkinnon tarkoitus on huomioida kuluneen vuoden aikana alalla ansioituneita ammattilaisia.

  • Ruuskanen Ugandan vakuutusyhtiöiden johtoon

    30.04.2007 Yle Uutiset

    Suomalainen Olli-Pekka Ruuskanen on nimitetty Ugandan vakuutusyhtiöiden keskusliiton johtoon. Ruuskanen, 40, on aiemmin toiminut tutkijana Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksessa ja tutkimusjohtajana Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitossa.

  • Ruuskanen Ugandan Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton johtoon

    30.04.2007 Yle Uutiset

    Suomalainen Olli-Pekka Ruuskanen on nimitetty Ugandan Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton johtoon.

  • Vakuutusyhtiöillä pyyhkii hyvin

    23.05.2001 Yle Uutiset

Sivut