Hyppää pääsisältöön

Ilpo Tiihonen

  • Vanhat Karhut Sirkka Turkasta Maria Matinmikkoon

    12.06.2014 Kulttuuri

    Tanssivan karhun aiemmat runopalkinnon voittajat.

  • Päivän mietelause tanssii kesäkuussa

    02.06.2014 Kirjat

    Yle Radio 1:n keskipäivän mietelauseina kuullaan kesäkuussa otteita Yleisradion runokilpailun voittajateoksista.

  • Runoilija Ilpo Tiihonen sai suunvuoronsa

    05.08.2013 Elävä arkisto

    Henkilökuva runoilija Ilpo Tiihosesta

    Lorusta loitsuksi, manauksesta moraliteetiksi, laulusta näytelmäksi. Henkilökuva leinoisin keinoin ja mannisin mutkin runoilija Ilpo Tiihosesta.

  • Runoraadin joulurunot etsivät tarkoitusta ja tunnelmaa

    20.12.2012 Elävä arkisto

    Runoraati on halunnut haastaa nykyrunoilijoita kirjoittamaan uusia runoja myös joulusta. Vuonna 2005 haasteen ottivat vastaan aiempien raatien voittajat Ilpo Tiihonen, Jukka Itkonen, Heli Laaksonen, Saila Susiluoto ja Mikko Rimminen. Nykyrunoilijoiden ote jouluun on surumielinen, muisteleva, joulun tarkoitusta ja tunnelmaa etsivä, kriittinenkin.

  • Suomalaisen nykyrunouden pitkä linja näkyy ja kuuluu Runoraadissa

    21.09.2012 Elävä arkisto

    Loppuvuonna 2002 käynnistynyt Runoraati-ohjelma on kymmenen vuoden aikana tuottanut noin sata runovideota, joissa runoilija itse lukee runonsa valitsemassaan paikassa. Tässä kuudentoista runovideon valikoimassa edetään 1940-luvun modernisteista viimeiseen suureen boheemiin.

  • Helsinkiläiset rohmuavat runopalkinnot

    09.05.2012 Yle Uutiset

    Valtakunnalliset runopalkinnot suosivat helsinkiläisiä runoilijoita ja isoja kustantamoita. Runous on virkeää myös pääkaupungin ulkopuolella, mutta palkintoja siellä saadaan vain Helsingin ulkopuolelta.

  • Kuusi runoteosta kisaa Tanssivasta karhusta

    23.01.2012 Yle Uutiset

    Viime vuoden parhaan runoteoksen palkintoa tavoittelee kuusi ehdokasta. Mukana on muun muassa 60-luvun turkulaisen underground-liikkeen keskeinen hahmo Markku Into (s. 1945) kokoelmallaan On.

  • Suven Runoilija pitää runon laajenemisesta

    07.07.2011 Yle Uutiset

    Ilpo Tiihonen on 35-vuotiaan Kajaanin Runoviikon tämän vuoden Suven Runoilija. Tiihonen iloitsee, että runon käsite laajenee teatteriin, musiikkiin ja muihinkin suuntiin. Kirja ei ole runon pääteasema.

  • Runoviikko pyrkii lähelle ihmistä

    12.01.2011 Yle Uutiset

    Kajaanin runoviikko täyttää ensi kesänä 35 vuotta. Heinäkuussa järjestettävä juhlafestivaali tarjoaa kävijöille yli viisikymmentä esitystä. Perinteisten tapahtumien lisäksi tarjolla on musiikkia, teatteria, tanssia ja yksinäisen miehen puhetta.

  • Tampere täyttyy runoista viikon ajaksi

    07.06.2010 Yle Uutiset

    Tänään alkava Runokaupunki -tapahtuma tarjoaa sekä tunnetujen runoilijoiden esityksiä että uusia avauksia esimerkiksi Twitter -runouden muodossa.

  • Suomalainen kirjallisuus on saanut jalansijaa Saksassa

    28.04.2010 Yle Uutiset

    Suomalaista käännöskirjallisuutta julkaistaan vuosi vuodelta enemmän saksankielisissä maissa. Tässä kuussa suomalaiset kirjailijat ovat kiertäneet Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa markkinoimassa teoksiaan.

  • Ilpo Tiihonen: Kiima

    19.04.2010 Elävä arkisto

    Oi mäyrien möyrintä! Ilpo Tiihosen runossa Kiima eläimet parittelevat. Tiihonen halusi ensimmäisessä Runoraadissa esittää runonsa vallankabinetissa.

  • Minnan monta puolta

    03.09.2009 Yle Uutiset

    Minna Canth tulee Kouvolan näyttämölle yhteiskunnallisena musikaalina. Canth oli omana aikanaan monelle punainen vaate.

  • Rakkaat Rissaset valottaa kuopiolaisperheen elämää

    02.09.2009 Yle Uutiset

    Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistoon tulee uusi musiikkinäytelmä. Ritva Holmbergin ohjaama Rakkaat Rissaset saa ensi-iltansa kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 12. syyskuuta.

  • Näytelmät saivat kantaesitystukea reilut 240 000 euroa

    08.04.2008 Yle Uutiset

    Valtion näyttämötaidetoimikunta on jakanut yli 240 000 euroa näytelmäkirjallisuuden kantaesitystukea tälle vuodelle.

  • Runoilija Ilpo Tiihonen ja kaupungin ääni

    14.09.2007 Elävä arkisto

    "Tässä on runoilija jonka nakkisormissa pysyy niin kirves kuin sulkakynä; kumpikin on käytössä joskus jopa samassa runossa”, esittelee Ilpo Tiihonen itsensä erään runofestivaalin esitteessä.

  • Lahden kansainvälinen kirjailijakokous käynnistyi

    17.06.2007 Yle Uutiset

    Lahden kansainvälinen kirjailijakokous on alkoi sunnuntaina. 23. kertaa järjestettävä tapahtuma kokoaa kymmeniä prosaisteja, runoilijoita, kirjallisuuskriitikkoja ja tutkijoita eri puolilta maailmaa keskustelemaan kirjallisuudesta.

  • Palomiesten eläkeikä halutaan arvioitavaksi

    10.01.2007 Yle Uutiset

    Helsinkiläispalomiehet ovat huolissaan kaupunkilaisten turvallisuudesta. Palomiesten eläkeikää nostettiin 18 vuotta sitten 65 vuoteen, mikä alkaa näkyä nyt työntekijöiden jaksamisessa.

  • Tanssiva karhu -palkintoa tavoittelee seitsemän runoteosta

    19.04.2006 Yle Uutiset

    Yleisradion Tanssiva karhu –kilpailun palkintoehdokkaina on tänä keväänä seitsemän runoteosta. Palkinto jaetaan toukokuussa nyt kolmattatoista kertaa.

  • Pro Finlandia -mitalit 6.12.

    06.12.2005 Yle Uutiset

Sivut