Hyppää pääsisältöön

kierrätysmateriaalit

  • Perinnepuukko syntyy vaikka potkukelkasta

    12.11.2013 Yle Uutiset

    Imatralla vaalitaan suomalaisia puukkoperinteitä. Yhteisellä verstaalla kokoontuvat puukkokerholaiset valmistavat puukkoja mielenkiintoisista kierrätysmateriaaleista perinteitä kunnioittaen, mutta samalla omia taiteellisia vapauksia käyttäen.

  • Koreja ja kahvirasioita – sälekaihtimet saavat uuden elämän

    21.10.2013 Yle Uutiset

    Ensimmäisen kaihtimensa säleitä Anna Nygård taitteli, kokosi ja purki, kokosi ja purki, kunnes tuotos alkoi näyttää tavoitellulta. Sittemmin suunnittelijan käsissä sälekaihtimista on syntynyt muun muassa koreja, ja plakkarissa on myös Design from Finland -merkki. Muutkin materiaalit kiinnostavat, mutta juuri nyt kaihtimet vievät kaiken ajan.

  • Jokainen gramma taidetta säästää piirun verran luontoa

    18.10.2013 Yle Uutiset

    Panu Villanen valaa ympäristöä taiteeksi kierrätysmateriaaleista. Yhden jäte on toisen raaka-ainetta, ja valuviatkin ovat sallittuja. Teosten viestinä on myös ihmisen vastuu.

  • Koruja vanhoista posliiniastioista

    10.10.2013 Strömsö

    Kierratyshenkisiä ja uniikkeja koruja.

    Strömsön Johannan vanhat rikkinäiset posliiniastiat saivat uuden elämän uniikkeina ja kierrätyshenkisinä posliinikoruina. - Ne ovat timanttejakin kauniimpia! sanoo Johanna.

  • Kierrätettävälle pikkutavaralle oma materiaalipankki

    04.10.2013 Yle Uutiset

    Kierrätykseen soveltuvat  nyt myös pienimuotoiset materiaalit kuten kartongit, pakkausmateriaalit, kankaat, napit, narut sekä pienet metalli- ja puuosat.

  • Taantuma on kaventanut käsityöyrittäjien leipää

    12.09.2013 Yle Uutiset

    Taantuma on näyttäytynyt hiljaisena alkuvuotena käsityöyrittäjille. Myymättä ovat jääneet erityisesti koriste-esineet.

  • Pieni lappilainen kylä käänsi ennusteet nurin - Raanujärveltä loppuivat myytävät tontit

    28.08.2013 Yle Uutiset

    Ylitornion Raanujärven kylässä ponnistellaan lappilaisittain harvinaisen ongelman kanssa. Rovaniemeltä noin 50 kilometriä Pellon suuntaan sijaitsevaan kylään olisi enemmän muuttajia, kuin mitä pystytään vastaanottamaan. Taloja ja tontteja ei ole kaupan. Raanujärven houkuttimena ovat toimivat palvelut kuten koulu, päiväkoti ja kauppa. Kyläyhdistys tekee kaikkensa, jotta 200 hengen kylään saataisiin lisää asuntoja.

  • Pate pelottelee marjavarkaita Hämeenkyrössä

    05.07.2013 Yle Uutiset

    Hämeenkyrössä Mahnalan marjatiloilla etsitään nyt mansikkamaiden parasta pelättiä. Tunnettujen suunnittelijoiden luomusten joukosta löytyvät esimerkiksi kierrätysmateriaalista kasattu kokki ja erehdyttävästi Pate Mustajärveä muistuttava Peppone.

  • Ostaisitko käytetyn festaripaidan?

    24.06.2013 Yle Uutiset

    Kesäkuun viimeisenä lauantaina Hämeenlinnan Kaupunginpuiston laululavalla jyrähtää käyntiin 39. kerran järjestettävä Ämyrock. Tänä vuonna festivaali on satsannut paljon lapsiperheiden viihtyvyyteen. Kierrätystä suosiva festari haali festaripaitoja kirppareilta.

  • Jounin silta kantaa taas

    20.06.2013 Yle Uutiset

    Kaamasmukkalaisen Jouni Helanderin 32 vuotta sitten rakentama silta romahti kevättalvella. Nyt Inarin nähtävyys on korjattu talkoovoimin entistä ehommaksi.

  • Suuret kirpputorit syövät lastenvaatelahjoitukset

    03.06.2013 Yle Uutiset

    SPR:n kierrätystavaratalo Kontilla on Joensuussa pula kaikenkokoisista lastenvaatteista. Lastenvaatelahjoitusten tyrehtymisen arvioidaan johtuvan suurista kirpputoreista. Osa Pohjois-Karjalan kirpputoreista puolestaan ei pysty enää ottamaan vastaan lastenvaatteita.

  • Kunnat tekevät entistä ympäristöystävällisempiä hankintoja

    28.05.2013 Yle Uutiset

    Etelä-Karjalan kuntien hankinnoissa panostetaan yhä enemmän siihen, että hankittavat laitteet ovat ympäristöä säästäviä.

  • Käsityökoulun näyttelyssä väri-ilottelua

    08.05.2013 Yle Uutiset

    Taito käsityökoulun kevätnäyttely täyttää Kokkolan Kankurin värikylläisyydellään ja monilla materiaaleillaan. Maakunnallista erityisleimaa tuovat kaislasta tehdyt persoonalliset pukit ja hatut. Iloa iholle -teema on kulkenut opiskelijoiden mukana kahden lukukauden ajan.

  • Ideoiden myrsky myllersi koulun sohvat uusiksi

    07.05.2013 Yle Uutiset

    Pietarsaaren Etelänummen koulun käytäviä piristävät iloisen väriset ja näköiset sohvat. Sohvien elämä alkoi tyypillisenä koulukalusteena, mutta alkoi muuttua jännittäväksi viime marraskuussa. Joukko oppilaita tuunasi kierrätysmateriaaleista vanhat ja kulahtaneet sohvat pirteiksi.

  • Kiks tekee kirpparikankaista muotia oululaisille

    01.05.2013 Yle Uutiset

    Oululaisen vaatesuunnittelijan Katja Iljanan merkki Kiks juhlii kymmenvuotistaivaltaan.Tapahtumassa Iljanan uutta mallistoa esitteli Taideyhteisö Kokeen kolme tanssijaa.

  • Trendikäs sisustaa nyt kierrätystavaroilla

    19.04.2013 Yle Uutiset

    Kierrättäminen on noussut kuumaksi muodiksi myös sisustamisessa. Kierrätysmateriaaleista valmistetaan mitä erilaisimpia sisustusesineitä huonekaluja unohtamatta. Tänä viikonloppuna Kouvolan rakennus- ja sisustusmessuilla kierrätysteema on saanut poikkeuksellisen paljon huomiota.

  • Elävät kaupat saman katon alle yhdeksi suurmyymäläksi

    04.02.2013 Yle Uutiset

    Työvalmennussäätiö Tukeva on muuttanut uusiin tiloihin Kuopiossa. Tämän myötä myös suositut Elävät kaupat muuttuvat yhdeksi isoksi Eläväksi kaupaksi.

  • Tukevan remontti lähes valmis – Turon tilat auki ensi viikolla

    30.01.2013 Yle Uutiset

    Työvalmennussäätiö keskittää lähes kaikki Kuopion-toimintonsa Haapaniemelle. Tilat ovat lähes tuplasti aikaisempaa suuremmat.

  • Kattilat käyvät kaupaksi Kontissa

    23.01.2013 Yle Uutiset

    Vantaan Tikkurilassa sijaitsevassa Punaisen Ristin Kontissa myytiin syksyn aikana hyllyt tyhjiksi keittiötavarasta. Uusia lahjoituksia kaivataan.

  • Kierrätystavaratalon entiselle rakennukselle kyytiä

    14.01.2013 Yle Uutiset

    SPR:n Kontilta tyhjäksi jäänyt rakennus puretaan katon romahdusvaaran takia. Samassa korttelissa sijaitsevat rakennukset saavat toistaiseksi olla rauhassa.

Sivut