Hyppää pääsisältöön

Riitta Myller

  • Oikaisu: Sdp:n Riitta Myller onkin vaalibudjettikuningatar Pohjois-Karjalassa

    06.05.2014 Yle Uutiset

    Eurovaaliehdokas Riitta Myller käyttää kampanjaansa 60 000 – 80 000 euroa, mikä jättää vihreiden Tarja Cronbergin kirkkaasti toiseksi.

  • Savo-Karjalan demareilla täysi työ säilyttää neljä kansanedustajaa

    21.01.2014 Yle Uutiset

    Yli 30 vuotta eduskunnassa SDP:n kansanedustajana ollut Kari Rajamäki pudotti maanantaina omassa vaalipiirissään pienen poliittisen pommin ilmoittamalla, että ei ryhdy enää ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa 2015. Kun Pohjois-Karjalankin viime vaalien ykkösnimi Riitta Myller haluaa lähteä takaisin EU-parlamenttiin, joutuu demarikenttä Savo-Karjalan uudessa vaalipiirissä haasteelliseen tilanteeseen.

  • Uusi SDP:n Savo-Karjalan piiri esittää Riitta Mylleriä europarlamenttiehdokkaaksi

    04.11.2013 Yle Uutiset

    Savo-Karjalan alueelle on muodostettu sosialidemokraattinen piiri Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan piireistä. Uusi piiri esittää puolueen kansanedustajaa Riitta Mylleriä ehdolle Euroopan Parlamentin vaalissa.

  • Unkari vältti Euroopan neuvoston erityistarkkailun

    25.06.2013 Yle Uutiset

    Erityistarkkailu jakoi mielipiteitä neuvostossa. Kimmo Sasin (kok.) mielestä erityistarkkailun eli monitoroinnin kynnys ei ylity muun muassa sen takia, koska Unkarissa ei ole poliittisia vankeja.

  • Hallituksen budjettilisäykset hyödyttävät Pohjois-Karjalaa

    30.11.2012 Yle Uutiset

    Viinijärven ja Varkauden välisen valtatien pahimpia ongelmapaikkoja päästään korjaamaan. Viranomaisyhteistyötä venäläisten kanssa kohennetaan esimerkiksi metsäpaloissa.

  • Joensuun palvelukeskukseen sittenkin vain satakunta työntekijää

    21.09.2012 Yle Uutiset

    Puolustusvoimien palvelukeskus tuo Joensuuhun vain satakunta työpaikkaa. Perjantaina julkistetun muistion mukaan koko palvelukeskus työllistää noin 200 ihmistä, joista Joensuuhun tulee 104.

  • Haglund: Palvelukeskus suurena Joensuuhun

    19.09.2012 Yle Uutiset

    Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mukaan puolustusvoimien palvelukeskus perustetaan mahdollisimman suurena Joensuun seudulle. Joensuun valinnan sijoituspaikaksi on arvioitu johtavan siihen, että keskuksen pääosa jää ennakoitua pienemmäksi kun tärkeimmät toiminnot halutaan pitää pääkaupunkiseudulla.

  • Kuntavaalien ehdokaslistojen teko viimeisillään

    17.09.2012 Yle Uutiset

    Ehdokaslistat ovat loppusilausta vaille valmiit Pohjois-Karjalassa. Listat lyödään lukkoon tiistaina.

  • Espanjan tuki jakoi kansanedustajat kahtia

    20.07.2012 Yle Uutiset

    Pohjoiskarjalaiset kansanedustajat äänestivät Espanjan lainaohjelmasta hallitus-oppositio -linjan mukaisesti. SDP:n ja kokoomuksen kansanedustajat äänestivät puolesta ja keskustan kansanedustajat vastaan.

  • Kansanedustajat täysin eri linjoilla eurokriisistä

    13.07.2012 Yle Uutiset

    Yle Pohjois-Karjalan tekemän kyselyn perusteella maakunnan kansanedustajien mielipiteet jakautuvat eurokriisistä. SDP:n Riitta Myller suhtautui myönteisimmin Suomen taloudellisen vastuun kasvattamiseen, mikäli se takaisi euroalueen vakauden.

  • Koordinaatioryhmä esittää puolustusvoimien palvelukeskusta Joensuuhun

    30.05.2012 Yle Uutiset

    Kisa 150-200 ihmistä työllistävästä puolustusvoimien palvelukeskuksesta on kääntymässä Joensuun voitoksi. Nyt Joensuun kannalle on asettunut alueellistamisen koordinaatioryhmä.

  • Riitta Myller: Demariministerit tukevat Joensuuta puolustusvoimien palvelukeskuksen sijoituskisassa

    28.05.2012 Yle Uutiset

    Noin 200 ihmistä työllistävästä puolustusvoimien palvelukeskuksesta kisaavat loppusuoralla Joensuu ja Kouvola. Keskiviikkona asia on alueellistamisen koordinaatioryhmän käsittelyssä.

  • SDP:llä henkilövalintojen päivä

    25.05.2012 Yle Uutiset

    Puoluekokouksen perjantai-iltaan kuuluu myös illastusta ja musiikkia.

  • Opposition: Greek bailout not the last

    21.02.2012 Yle News

    Government and opposition party representatives in Finland are taking clashing views of the bailout deal for Greece hammered out by eurozone finance ministers in Brussels early Tuesday. Government parties consider it clear that Greece will not need more support. The opposition sees the latest deal as a move just buying time.

  • Oppositio: Kreikan tukipaketti ei jää viimeiseksi

    21.02.2012 Yle Uutiset

    Aamu-tv:ssä vierailleet kansanedustajat ottivat Kreikka-päätöksen vastaan erimielisesti. Hallituspuolueissa pidetään selvänä, ettei Kreikkaa tarvitse tämän jälkeen enää tukea. Opposition mielestä nyt hyväksytyllä tukipaketilla vain ostetaan aikaa.

  • Eduskunnan suuri valiokunta Joensuuhun

    16.02.2012 Yle Uutiset

    Eduskunnan suuri valiokunta vierailee Joensuussa ensi tiistaina 21.2. Vierailun yhteydessä järjestetään yleisölle avoin kuuleminen EU:n rahoituskehysuudistuksesta ja rakennerahastoista.

  • Homojen ja lesbojen avioliittolaki etenee

    08.02.2012 Yle Uutiset

    Lakialoite samaa sukupuolta olevien parien avioliitoista etenee eduskunnassa. Aloitteen on allekirjoittanut 76 kansanedustajaa seitsemästä eri eduskuntaryhmästä. Pohjoiskarjalaisista edustajista aloitetta kannattaa vain sosiaalidemokraattien Riitta Myller.

  • Pohjois-Karjalan kansanedustajat alkavat paljastaa presidenttisuosikkejaan

    26.01.2012 Yle Uutiset

    Osa Pohjois-Karjalan kansanedustajista on jo paljastanut presidenttisuosikkinsa. Keskustan Eero Reijonen on Kokoomuksen Sauli Niinistön kannalla. SDP:n Riitta Myller kertoi torstai-iltapäivän tiedotteessaan, että äänestää Vihreiden Pekka Haavistoa.

  • Vaalipiiriuudistus jakaa pohjoiskarjalaisten kansanedustajien mielipiteet

    30.12.2011 Yle Uutiset

    Vaalipiirien yhdistäminen jakaa maakunnan kansanedustajien mielipiteitä. YLE Pohjois-Karjalan selvityksen mukaan keskustan kansanedustajat ovat yhdistämistä vastaan, mutta muut olisivat valmiita tekemään Itä-Suomen vaalipiirin.

  • Pentti Keskisalo noussee valtuuston johtoon

    19.12.2011 Yle Uutiset

    Pentti Keskisalosta on tulossa Joensuun kaupunginvaltuuston uusi puheenjohtaja. Sunnuntaina kokoontunut sosialidemokraattisen puolueen kunnallisjärjestön kokous esittää Keskisaloa puheenjohtajan tehtävät jättävän Riitta Myllerin tilalle.

Sivut