Hyppää pääsisältöön

Matti Aulos

  • Charles Dickensin riemukas esikoisromaani kääntyi kesäiseksi kuunnelmaksi 1961

    05.06.2018 Elävä arkisto

    Veijariromaani julkaistiin aluksi 19-osaisena jatkotarinana.

    Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit kertoo hupaisista hahmoista koostuvasta, “tieteellisille” tutkimuksille pyhitetystä seurasta ja sen tutkimusmatkoista ympäri vanhaa ja iloista Englantia. Tarina valloitti lukijoita aluksi kirjallisuuslehden jatkokertomuksena vuosina 1836–37. Reilu vuosisata myöhemmin veijariromaani sovitettiin kuunnelmaksi suomalaisille radioaalloille.

  • Tapaninpäivänä 1956 irvailtiin menneen vuoden ilmiöille

    23.12.2010 Elävä arkisto

    Antero Alpolan ja Aune Haarlan kevyttä joulusatiiria.

    Yleisradion pieni viihdetoimitus teki 1950-luvulla parhaansa keventääkseen valistushenkisen radion ohjelmistoa. Katkera kuusenkaramelli -ohjelmassa tapanina 1956 reposteltiin humoristisesti kuluneen vuoden uutisaiheita.

  • Antero Alpolan radiohuumoria

    04.11.2010 Elävä arkisto

    Radion ajanvietepomo oli kuivan älyllisen huumorin taituri.

    Radion ajanvietepäällikkö Antero Alpola (1997–2001) edusti kuivahkoa, älyllistä huumoria ja esiintyi valokuvissakin naama peruslukemilla. Hän oli vuosikymmenien ajan suomalaisen radioviihteen moottori.

  • Terveisiä Hämeenlinnasta

    05.08.2010 Elävä arkisto

    Lyhytfilmi vuoden 1952 Hämeenlinnasta

    Kaksi pariskuntaa vertailee tuoreita kokemuksiaan Hämeenlinnasta. Sellaista, mitä ei sieltä olisi löytynyt, ei ollutkaan, miettivät he tyytyväisinä.

  • Speden Ruljanssiriihi

    28.03.2007 Elävä arkisto

    Huumorin monitoimimiehen radioviihdesarja 1960-luvulla.

    G. Pula-aho, Repe Helismaa, Severi Suhonen, Eemeli, Junnu Vainio ja Bluff Brothers tähdittivät huumorin monitoimimiehen radioviihdesarjaa 1960-luvulla.

  • Kankkulan kaivolla parodioi radioreportaaseja

    28.03.2007 Elävä arkisto

    Suosittu radiohupailu närkästytti raittiuspiirejä 1958–1970

    Vuosina 1958–1970 radiossa esitetty Kankkulan kaivolla syntyi kahden ajanvietetoimittajan Antero Alpolan ja Aune Ala-Tuuhosen kynästä. Suosittu radiohupailu närkästytti raittiuspiirejä "moraalitonta elämää ihannoivalla tyylillä".

  • Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki

    28.03.2007 Elävä arkisto

    Otteita Calamarian kuningas -jatkokuunnelmasta vuodelta 1960

    Rantasalmelainen Pekka Lipponen ja hänen kaverinsa Kalle-Kustaa Korkki seikkailivat radiossa vuodesta 1945 lähtien. Kuunnelmien osat päättyivät radiossa aina legendaariseen lauseeseen: Jatkuu huomenna... Näytteeksi valitussa Calamarian kuningas -jatkokuunnelmassa vuodelta 1960 Pekka Lipponen sieppaa Calamarian saarilla olevan saaliin ylivoimaisella rohkeudellaan ja neuvokkuudellaan.

  • Mak-keks-keksit

    23.01.2007 Elävä arkisto

    Muistaako tyttö kaupassa, mitä hänen pitäisi ostaa?

    Äiti lähettää tyttären kauppaan ostamaan Mak-keks-keksejä. Tyttö muistelee keksien nimeä matkalla kauppaan.

  • Ryyppy ja ratti

    02.01.2007 Elävä arkisto

    Ei yksi ryyppy miestä kaada - mutta miten käy auton ratissa? Lyhytelokuva osoittaa kouriintuntuvasti, kuinka huonosti autoilu ja alkoholi sopivat yhteen.

  • Joulupuu on rakennettu

    27.11.2006 Elävä arkisto

    Markus-setä vierailee mikrofoninsa kanssa kuvitteellisessa perheessä Peltolassa ja helsinkiläisessä kodissa. Vastassa eivät olekaan lapset vaan Radioteatterin väki jouluisissa rooleissaan.