Hyppää pääsisältöön

ohjaajat

  • Roadmoviemiehen paluu - tien päällä Mika Kaurismäen matkassa

    19.09.2015 Kulttuuri

    Tahto tehdä elokuvia oli kova

    Vain 80 –luvulle jäänyt tupakka puuttuu, mutta muuten olosuhteet tuntuvat lähes täydellisiltä Mika Kaurismäestä tekemäni henkilökuvan tekoprosessin ja siitä nousseiden asioiden kertaamiseen.

  • Kuusi kuvaa Vilppu Kiljusen elämästä

    14.04.2015 Elämä

    Ohjaaja Vilppu Kiljunen kertoo visuaalisesta elämästään.

    Ohjaaja Vilppu Kiljunen on ammattimainen visualisti. Työssä on pidettävä kaikki näyttämön elementit kasassa, kuvina omassa päässä. Lisäksi kuvissa soi musiikki.

  • Monologi tartuntapinnan reunalta

    07.04.2015 Kulttuurin välikysymys

    Taiteilija tekee teoksiaan, poliitikon taidetta on puhuminen

    Kun ohjaaja Tuukka Temonen sai eteensä sosiaalidemokraattien kansanedustajanTuula Peltosen (sd.)ajatuksen taiteen merkityksestä, Temosen ensimmäinen tunnetila oli epätoivo. Sitten seurasi ohikiitävä pohdinta siitä, miten koko tehtävästä saisi peruutettua takavasemmalle, kun päässä löi lähinnä tyhjää.

  • Hollywood keskellä Helsinkiä - Big Game elokuvan ohjaaja Jalmari Helanderin suuri päivä

    20.03.2015 Kulttuuri

    Suomen kallein seikkailu- ja toimintaelokuva Big Game sai ensi-iltansa 19.3. Ilmassa oli suuren kulttuuritapahtuman tuntua. Stradan Joonatan hyppäsi päiväksi Jalmarin henkivartijan rooliin ja seurasi ohjaajatähteä mediatapahtumasta toiseen.

  • Tuhkimotarinoiden ohjaaja: Erään kohtauksen tarina

    14.01.2015 Tuhkimotarinoita

    Televisio-ohjelman ohjaajan työssä sattuu ja tapahtuu.

    Televisio-ohjelman ohjaajan työssä sattuu ja tapahtuu: Tätä kohtausta ei voi uusia, koska ainoastaan aidot reaktiot ovat kiinnostavia. Jos niitä ei saada, koko juttu on menetetty.

  • Aleksi Sariola: SuomiLOVEsta

    19.11.2014 Yle TV2

    "SuomiLOVE on kotimainen tv-formaatti, jonka konseptia on kehitelty Eyeworks Finlandilla jo useiden vuosien ajan. Itse lankesin LOVEen pari vuotta sitten, kun minua pyydettiin mukaan muutamaan ohjelman ideointiriihistä."

  • Kalpeat naamat -näytelmän pikkutytöt joutuvat vanhempien poikien kiristämiksi

    14.11.2014 Elävä arkisto

    Ohjaaja Raili Ruston Kalpeat naamat -näytelmän (1978) kaksi tyttöä ajautuvat valehtelun kierteeseen selvitäkseen isompien poikien uhkailusta.

  • Lepakon monet kasvot

    07.10.2014 Elävä arkisto

    Helsingin Ruoholahdessa sijainnut Lepakko, entinen maalivarasto ja alkoholistien yömaja nousi 1980-luvulla yhdeksi pääkaupungin merkittävimmistä kulttuurikeskuksista, jossa toimi radioasema, teatteriryhmiä, tanssikoulu sekä oma moottoripyöräjengi, suhteellisen sulassa sovussa. Siellä järjestettiin keikkoja ja kellarissa treenasi moni aikakauden suosituimmista yhtyeistä.

  • Kuusi kuvaa Elina Hirvosen elämästä

    02.10.2014 Elämä

    Elina Hirvosen äidinäiti oli kotiapulainen. Egyptinmatkallaan Elina tajusi, että Suomi on maa, jossa palvelijan tyttärentyttärestä voi tulla akateemisesti koulutettu kirjailija. Egyptiläisystävän maailmassa tämä olisi mahdottomuus. Katso kuusi tärkeää valokuvaa kirjailija-toimittaja Elina Hirvosen elämästä!

  • Aku Louhimies ohjaa UP:n syyskaudessa!

    23.09.2014 Uusi päivä

    Uusi päivä saa kotimaisen huippunimen ohjaajavieraaksi, kun Aku Louhimies ohjaa kuluvan syyskauden kolme viimeistä jaksoa.

  • Itseironiasta suomalainen merkkituote

    29.08.2014 Kulttuuri

    Ohjaaja ja käsikirjoittaja Juha Lehtola haluaa, että ihminen tulee nähdyksi. Itseään ei pidä kuitenkaan ottaa kauhean tosissaan. Itseironiaa hän viljelee niin näytelmissään, elokuvissaan kuin omassa elämässään.

  • Juha-Pekka Hotinen: Sori vaan, Rokka, jos sinua on loukattu

    27.08.2014 Ohjelmat
  • Albert Barillé teki maailmanhistorian tutuksi koko perheelle

    18.06.2014 Elävä arkisto

    Opettavaisten Olipa kerran -animaatiosarjojen luoja ja ohjaaja, ranskalainen Albert Barillé puhui maailmankatsomuksestaan ja työstään Ylen Huomentelevision haastattelussa. "En ole kovin tyytyväinen siihen maailmaan, jonka me aikuiset jätämme lapsillemme", ohjaaja harmitteli vuonna 1992.

  • Työtä tuulispään lailla

    26.05.2014 Klassinen

    Kantapöydän jatkoilla Musiikkitalon kahvilassa tavataan työpari ohjaaja Ville Saukkonen ja pukusuunnittelija Tyra Therman. Katso suorana ke 28.5. klo 15.30. Kuuntele Yle Radio 1 pe 30.5. klo 14. Kahvia ovat kaatamassa toimittajat Helena Hannikainen ja Inari Nuutero. - Ehdota vieraita Kantapöydän jatkoille!

  • Ysärikeskustelu keskittyi tunnistamaan homon

    02.05.2014 Elävä arkisto

    Ohjelmassa pääteltiin, ettei homoa voi tunnistaa ulkoisesti.

    Vuonna 1990 toimittaja Elina Pylkkänen kokosi Vanhalle ylioppilastalolle päätoimittaja Hannu Puttosen, opiskelija Heikki Rausmaan, lukiolainen Mikko Roihan ja Setan puheenjohtaja Jorma Hentilän puhumaan miehisestä homoudesta. Ohjelma lähti liikkeelle siitä, mistä homon voi tunnistaa.

  • Lastenohjelmien tekijöiden muistoja Niksulasta Galaxiin

    17.04.2014 Elävä arkisto

    Tv:n lastenohjelmat 50 vuotta vuonna 2014

    Miten kuva lapsesta on mediassa muuttunut 50 vuodessa? Television lastenohjelmien juhlavuonna 2014 tekijät muistelevat ohjelmia oman aikakautensa lapsina. Niksulasta Galaxiin -dokumenttia varten tehdyissä haastatteluissa ovat muistelemassa mm. Tenavatuokion Arja-täti Arja Virtanen, Noppa-ohjelman juontaja Heikki Takkinen, Ransuna tunnettu lastenohjelmien päällikkö Pertti Nättilä ja Katti Matikaisena hauskuuttava Silja Sillanpää.

  • Arto Nybergin ensimmäinen lähetys

    05.03.2014 Elävä arkisto

    Keskusteluohjelman avausjakso lähetettiin 7.3.2004.

    Arto Nybergin ensimmäisessä lähetyksessä 7.3.2004 vieraina olivat näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius, Mars-tutkija Sini Merikallio sekä Pelle Miljoona & 1980 -yhtyeen Ari Taskinen ja Stefan Piesnack. Elävässä arkistossa on katsottavissa koko lähetys sekä jokainen vierailijaosuus yksitellen.

  • Mannerheim ulosotossa: käsikirjoitus

    24.02.2014 MOT

    Lue ohjelman käsikirjoitus haastatteluineen ja toimittajan juontoineen.

  • Selma Vilhunen: Elokuvan ydin ei ole tarinassa

    28.01.2014 Kulttuuri

    Oscar-ehdokkuuden elokuvastaan ”Pitääkö mun kaikki hoitaa” saaneen ohjaaja Selma Vilhusen mukaan elokuvien voima piilee niiden tavassa kommunikoida ja luoda tunnelmia. Ohjaajan elokuvissa toistuvana elementtinä on vuosien aikana ollut hevonen.

  • Jouko Turkka oppilaineen Hamletin kimpussa

    09.12.2013 Elävä arkisto

    Seurataan Teatterikorkeakoulun oppilasryhmän harjoituksia.

    Mirja Pyykön kolmiosaisessa dokumentissa seurataan läheltä Jouko Turkan Teatterikorkeakoulun oppilasryhmän harjoituksia vuonna 1985. Ryhmä valmisteli rehtorinsa johdolla Hamlet-näytelmää Kino Helsingin näyttämölle.

Sivut