Hyppää pääsisältöön

Hilse

  • "Rentturockin" raaka räiske vaati Iltatähdeltä totuttelua

    06.06.2016 Elävä arkisto

    Meluisasta "rähjärockista" tulikin tärkeä kulttuuri-ilmiö.

    Vuonna 1982 Iltatähdessä pohdittiin, oliko punk pelastanut rock and rollin. Viisi vuotta aiemmin ohjelma oli vielä päivitellyt tämän "rähjä-" tai "rentturockin" meluisuutta ja sen edustajien ulkonäköä.

  • Juicen Marilyn on teineille muinaissuomea

    16.11.2014 Yle Uutiset

    Nykyiseltä teiniltä menee suomalaisen rockin klassikkobiisistä Marilynista iso osa yli hilseen. Keski-ikäinen ei taas välttämättä tajua nuorison ehdottamaa tuoretta sanastoa.

  • Energialeikkaus ei vie voimia - ekokampaaja hoitaa koko kehoa

    12.10.2013 Yle Uutiset

    Kemiläinen ekokampaaja Heidi Anttila kiinnostui ekologisesta hiustenkäsittelystä oman hyvinvointinsa vuoksi. Kasvivärien ja -hoitojen lisäksi Anttila tekee liikkeessään esimerkiksi energialeikkauksia, joilla nimestään huolimatta on voimia tuova vaikutus.

  • Rock-Suomi-bonuksia 1: Kapina

    01.11.2010 Elävä arkisto

    Elävän arkiston lisämateriaalia Rock-Suomen avausjaksoon.

    Rock-Suomen avausjaksossa jäljitetään myyttistä kapinaa ja tee-se-itse-asennetta halki suomalaisen rock-historian. Elävä arkisto tarjoaa aiheesta lisämateriaalia.

  • Hilse kiusaa hiuspohjaa

    29.05.2010 Yle Uutiset

    Moni suomalainen taistelee kutiavan päänahan kanssa. Olkapäitä saa olla puhdistamassa vähän väliä kun hiutaleita leijailee vaatteille. Päänahan kutinaa voivat aiheuttaa niin liian voimakkaat shampoot kuin stressikin. Hilse ei ole vaarallista mutta se koetaan kiusalliseksi.

  • K

    01.07.2009 Yle Uutiset

    Sanakirjaan tästä

  • Keskustelu uuden aallon kulttuurista

    17.09.2007 Elävä arkisto

    "Pelle ei enää laula valitusvirsiä."

    "Pelle ei enää laula valitusvirsiä. Nyt kaikkien pitäisi olla parempia ihmisiä." Uuden aallon tilannetta pohtivat mm. Jyrki Lehtola, Jari Kauppinen ja Rami Kuusinen.

  • Täit koululaisten riesana Kemissä

    15.09.2004 Yle Uutiset