Hyppää pääsisältöön

Atte Jääskeläinen

  • Päätoimittajalta: Ylen linja vaaleissa on avoimuus

    04.03.2015 Yle Uutiset

    Avoimuus tarkoittaa sitä, että voimme edellyttää puolueilta huolella mietittyjä vastauksia suomalaisten mielestä tärkeimpiin kysymyksiin, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen.

  • Silminnäkijä-ohjelmalle huomautus JSN:lta

    26.02.2015 Yle Uutiset

    Julkisen sanan neuvosto katsoi Ylen rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

  • Päätoimittajalta: Alueuutisten vahvistaminen parantaa palvelua suomalaisille

    09.02.2015 Yle Uutiset

    Suomessa maakuntalehdistö on edelleen vahva. Me Ylessä kiritämme sitä verkossa, mutta emme käytännössä edes kykenisi sitä korvaamaan. Ylen verkkopalvelu on ainutlaatuinen eri tavalla: Siinä yhdistyvät yhdessä sivustossa sekä vahva alueellinen ääni eri puolilta maata, valtakunnalliset asiat että kansainvälinen tarjontamme, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen.

  • Päätoimittajat eri linjoilla Ylen tulevaisuuden tavoitteista

    03.02.2015 Yle Uutiset

    Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi ja Yle Uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen puivat Ylen tulevaisuutta aamu-tv:n sohvalla.

  • JSN:n langettava päätös

    11.12.2014 Yle Uutiset

    Julkisen sanan neuvosto on antanut langettavan päätöksen Ajankohtaisen kakkosen jutusta, joka käsitteli pitkään jatkunutta laiturikiistaa Hämeenkyrössä. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 11 - 1. Ohessa JSN:n päätös kokonaisuudessaan.

  • Tule keskustelemaan Ylestä!

    13.08.2014 Yle Uutiset

    Yle kutsuu yleisöä keskustelemaan avoimesta koko kansan Ylestä Tampereen Mediapolikseen ensi tiistaina. Tilaisuuteen pääsee mukaan ilmottautumalla ja sitä voi seurata myös suorana Ylen nettisivujen kautta.

  • Yle aloittaa Uutis- ja ajankohtaistoiminnan uudistushankkeen

    19.05.2014 Yle Uutiset

    Hankkeen tavoitteena on parantaa kykyä tuottaa vaikuttavia sisältöjä erityisesti uusiin käyttötapoihin ja -tilanteisiin.

  • Yle selvittää toimintaedellykset Minskissä – "Katsotaan, pitääkö lupaus"

    09.05.2014 Yle Urheilu

    Yle Urheilun uutistoiminnan vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan johtopäätökset torstain tapahtumista tehdään perjantaina. Yhtenä mahdollisuutena on kutsua toimittajat takaisin Suomeen.

  • Päätoimittajalta: Erilaiset Eurovaalit

    04.05.2014 Yle Uutiset

    Yle on antanut jokaiselle eurovaaliehdokkaalle mahdollisuuden tulla tv-studioon haastateltavaksi vaalitenttiin, kirjoittaa Yle Uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen.

  • Päätoimittajalta: Kun maltamme kuunnella, ymmärrämme paremmin

    28.04.2014 Yle Uutiset

    Ylen Uutisluokkaan osallistuneet nuoret antavat ajatuksia ja ymmärrystä, joka tekee Ylen journalismista parempaa, kirjoittaa Yle Uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen.

  • Julkisen sanan neuvoston langettava päätös Ylelle

    27.03.2014 Yle Uutiset

    Julkisen sanan neuvosto on antanut Ylelle langettavan päätöksen toimittajan jääviydestä. Yleisradion toimittaja kirjoitti anonyymin henkilön ongelmista nettipelisivustolla. Kyse oli kuitenkin toimittajan puolisosta, jolloin hän oli jäävi kirjoittamaan tapauksesta.

  • Päätoimittajalta: Räätälöinti on keino nostaa uutispalvelun arvoa

    24.03.2014 Yle Uutiset

    Uutisvahti-älypuhelinsovellus on saanut poikkeuksellisen innostuneen vastaanoton, kirjoittaa Yle Uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen.

  • Finnish media houses set conditions on Belarus hockey coverage

    28.01.2014 Yle News

    Several Finnish media companies have announced that they will not comply with conditions set by the Belarusian organizers of this year’s ice hockey World Championships. The government in Belarus has demanded that journalists make separate visa applications if they intend to cover any non-sport stories.

  • Yle uudistaa ajankohtaisjournalismiaan ja kehittää aluetoimintaansa

    11.12.2013 Yle Uutiset

    Uusi Ajankohtainen kakkonen aloittaa päivittäiset lähetykset ensi syksynä. Alueelliset televisiouutiset siirtyvät Yle TV1 -kanavalle syksyllä 2014.

  • Yleä huudetaan apuun - miten mediakenttä pitäisi järjestää?

    08.10.2013 Yle Uutiset

    Maakuntien lehdet ovat huolissaan STT-Lehtikuvan säästöohjelmasta ja toivovat Yleisradiota apuun. Ylellä on kuitenkin oma uutistoimistonsa eikä se tarvitse STT:n palveluita. Minkälaisessa murroksessa media elää mielestäsi?

  • Pitäisikö Yle-verolla tukea myös kaupallista mediaa?

    08.10.2013 Yle Uutiset

    Sanomalehdistössä on virinnyt halu houkutella Yle takaisin Suomen Tietotoimiston käyttäjäksi ja maksajaksi. Ilkka-lehden päätoimittaja Satu Takala ja Yle Uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen puivat Ylen ja STT:n rooleja.

  • Yleisradiosta toivotaan STT:n pelastajaa

    07.10.2013 Yle Uutiset

    Suomen Tietotoimiston vaikea taloustilanne huolestuttaa sanomalehtiä. Maakuntalehdissä toivotaan, että Yleisradio auttaisi ja palaisi STT:n asiakkaaksi. Yleisradion vastaavan päätoimittajan mukaan Yleisradio ei enää tarvitse Suomen Tietotoimistoa.

  • Iisalmen Sanomat: Former HS chief proposes alliance between Yle and newspapers

    20.07.2013 Yle News

    According to Mikael Pentikäinen, former Senior Editor-in-Chief of Helsingin Sanomat, Finnish newspapers will not survive without co-operation with Yle.

  • Julkisen sanan neuvoston langettava päätös

    20.06.2013 Yle Urheilu

    Yleisradion toimituspäällikkö moitti kolumnissaan Nelosen uutisia marionetiksi, joka oli harvinaisella tavalla luovuttanut journalistisen päätösvallan ulkopuolisille. Erittäin vakavan väitteen poistaminen jälkeenpäin tai oma kannanotto eivät olisi korjanneet aiheutunutta vahinkoa.

  • Julkisen sanan neuvoston langettava päätös Yleisradiolle

    20.06.2013 Yle Uutiset

    Yleisradio kertoi verkkosivuilla julkaistussa uutisessa, että Suomeen ollaan perustamassa uutta puoluetta. Kantelijan sanottiin liittyneen oma-aloitteisesti puoluetta perustavaan ryhmään. Tiedot eivät pitäneet paikkaansa. Yle ei ollut tarkistanut aiemmin muualla julkaistuja tietoja. Kantelija joutui julkaistujen tietojen vuoksi erittäin kielteiseen julkisuuteen, eikä häntä kuultu samanaikaisesti.

Sivut