Hyppää pääsisältöön

Risto Ahti

  • "Alle 60-vuotiaiden ei kannattaisi runoja kirjoittaa"

    28.09.2012 Yle Uutiset

    Runoilija Risto Ahti teki otsikossa mainitun johtopäätöksen toimiessaan 60 vuotta täyttäneille suunnatun runokilpailun raadin puheenjohtajana. Runokilpailuun tulvi kypsiä runoja.

  • Uusi kirjoituskilpailu etsii ikäihmisten runoja

    27.03.2012 Yle Uutiset

    Hyvän iän hyväksi -kirjoituskilpailu on avoin 60 vuotta täyttäneille kirjoittajille. Tänä vuonna kilpailu keskittyy runouteen.

  • Tanssiva karhu -palkinnolla halutaan nostaa esiin myös syrjään jääneitä tekijöitä

    25.01.2011 Yle Uutiset

    Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon ehdokkaiden joukossa on myös yllätysnimiä. Arvostusta nauttivien naisrunoilijoiden, Helena Sinervon, Juuli Niemen ja Angeta Enckellin, lisäksi palkintoa tavoittelevat Hannu Kankaanpää ja esikoisrunoilija Juho Nieminen.

  • Tanssiva karhu -palkintoehdokkaat on valittu

    24.01.2011 Yle Uutiset

    Yleisradion runopalkinnosta kilpailee viisi viime vuonna julkaistua teosta.

  • Runomaraton hiljeni Tabermannin muistoksi

    17.07.2010 Yle Uutiset

    Lahden tämänvuotisen runomaratonin voitto meni teknikko ja toimittaja Mikko Turtiaiselle Nastolasta. Kilpailun nimi on Runoa ja ruisleipää. Kilpailuun tuli 2 000 runoa.

  • Tampere täyttyy runoista viikon ajaksi

    07.06.2010 Yle Uutiset

    Tänään alkava Runokaupunki -tapahtuma tarjoaa sekä tunnetujen runoilijoiden esityksiä että uusia avauksia esimerkiksi Twitter -runouden muodossa.

  • Runoilija paljastaa yleisölle sisimpänsä

    07.04.2010 Yle Uutiset

    Lavarunouden SM-kisan Runopuulaakin ennakkoilmoittautumiset ovat jo alkaneet, mutta mukaan sopii vielä. Sanataiteilija Lealiisa Kantolan mukaan runotapahtumaan lähtemisen kynnys voi olla korkea, mutta ehdottomasti ylittämisen arvoinen.

  • Risto Ahti: Puutarhajuhlat vanhassa piispan huvilassa (kanssapuheita)

    08.01.2010 Yle Uutiset

    ”Jos ihminen tajuaisi olevansa onnellinen, heti olisi onnellinen.” Tämä ajatus toistuu kirjailija Risto Ahdin teoksessa. Kun se on näin yksinkertaista, niin miksi se on niin vaikeaa, Ahti pohtii hyvinkin velmuissa kirjoituksissaan. Ilon anarkistina Ahti kehottaa meitä ilon kaaokseen myös tässä kirjassaan.

  • Opetusministeriö myönsi taitelijaeläkkeitä

    02.06.2009 Yle Uutiset

    Opetusministeriö on myöntänyt taiteilijaeläkkeen kolmelle itäsuomalaiselle taiteilijalle. Taiteilijaeläkkeen saivat juukalainen kirjailija Heikki Turunen, joensuulainen taidegraafikko Anu Torikka sekä varkautelainen Pasi Immonen elokuvataiteen alalta.

  • Anja Päivärinnalle taiteilijaeläke

    02.06.2009 Yle Uutiset

    Valtio on myöntänyt 45 uutta taitelijaeläkettä. Hakijoita oli yli 500. Satakunnasta taiteilijaeläke myönnettiin porilaiselle näyttelijä Anja Päivärinnalle.

  • Valtio myönsi 45 uutta taitelijaeläkettä

    02.06.2009 Yle Uutiset

    Opetusministeriö on myöntänyt eri taiteenalojen edustajille 25 täyttä taitelijaeläkettä ja 20 osaeläkettä tai sen korotusta. Hakijoita oli 507. Heistä myönteisen päätöksen saivat muun muassa kirjailija Pentti Kirstilä, kuvataiteilija Inari Krohn ja laulaja Viktor Klimenko.

  • Turuselle ja Torikalle taiteilijaeläke

    02.06.2009 Yle Uutiset

    Opetusministeriö on myöntänyt taiteilijaeläkkeen kolmelle itäsuomalaiselle taiteilijalle. Taiteilijaeläkkeen saivat juukalainen kirjailija Heikki Turunen, joensuulainen taidegraafikko Anu Torikka sekä varkautelainen Pasi Immonen elokuvataiteen alalta.

  • Kirja A&Ö: Vänrikki Stoolin tarinat

    23.04.2009 Elävä arkisto

    Runebergin klassikon sankareita ovat rivisotilaat

    "Runebergillä on kelpo poljento. Kyllä niitä säveltääkin voisi", toteaa muusikko Jarkko Martikainen Kirja A&Ö:n lukupiirissä, jossa aiheena on Vänrikki Stoolin tarinat.

  • Risto Ahti: Puutarhajuhlat vanhassa piispan huvilassa

    25.03.2009 Elävä arkisto

    ”Jos ihminen tajuaisi olevansa onnellinen, heti olisi onnellinen.” Tämä ajatus toistuu kirjailija Risto Ahdin teoksessa. Kun se on näin yksinkertaista, niin miksi se on niin vaikeaa, Ahti pohtii hyvinkin velmuissa kirjoituksissaan.

  • Nalle Puhin suomentajasta taiteilijaprofessori

    18.08.2008 Yle Uutiset

    Taiteen keskustoimikunta on nimittänyt kolme uutta taiteilijaprofessoria. Uudet taiteilijaprofessorit ovat suomentaja Kersti Juva, arkkitehti Olavi Koponen ja koreografi Kenneth Kvarnström.

  • WSOY jakoi 10 000 euron tunnustuksia

    02.10.2006 Yle Uutiset
  • Presidentti myönsi yli 5 000 kunniamerkkiä

    06.12.2003 Yle Uutiset
  • Runeberg-palkinnon ehdokkaat julkistettiin

    30.11.2001 Yle Uutiset