Hyppää pääsisältöön

Jukka Salmela

  • Liisankadun Popstudiossa poppi pärisi ja proge venyi ja venyi

    01.08.2013 Elävä arkisto

    Live-harvinaisuuksia 1970-luvulta.

    Erkki "Unde" Lehtolan ja Jake Nymanin isännöimä Popstudio-ohjelma rakentui kotimaisten pop- ja rock-yhtyeiden live-konserttien ympärille. Radio-ohjelma esitteli uusia, suurelle yleisölle tuntemattomampia bändejä, mutta sai vieraakseen myös 1970-luvun suurimpia yhtyeitä.

  • Mikko Alatalo 1970-luvulla

    06.09.2007 Elävä arkisto

    Alatalo aloitti levytysuransa vuonna 1973

    1970-luvun puolivälissä suosikkilaulajaksi kohonnut maalaispoika esittää mm. kappaleet Hän hymyilee kuin lapsi, Hasardi, Kotisaunan lauteilla ja Saara.

  • Tabula Rasa: Uskollinen

    21.03.2007 Elävä arkisto

    Esitys Pop-Liisassa vuonna 1976.

    Bay City Rollersin ja Mudin fanit saavat nyt kuulla jotain paljon kunnianhimoisempaa, luvattiin Pop-Liisan katsojille joulukuussa 1976.

  • Tabula Rasa: Omantunnon rukous

    21.03.2007 Elävä arkisto

    Maailman, totuuden ja minuuden kaltaiset suuret aiheet ovat esillä Mikko Alatalon sanoittamassa kappaleessa, joka taltioitiin televisiolle joulukuussa 1976.