Hyppää pääsisältöön

Alahärmä

  • OuluZoneen valmistuu kansainvälisien mittojen karting-rata – tavoitteena EM-kisat

    03.06.2014 Yle Uutiset

    Ylikiimingin Kokkokankaalla sijaitsevassa OuluZonessa rakennetaan parhaillaan täyttä häkää. EM-kisat ovat tavoitteena jo parin-kolmen vuoden kuluessa.

  • PowerParkin liikekeskus tuo 70 työpaikkaa Alahärmään

    14.05.2014 Yle Uutiset

    Huvipuisto PowerParkin kylkeen Kauhavan Alahärmässä avattava liikekeskus työllistää 70 ihmistä. Osa työpaikoista syntyy kauppakeskuksen yrityksiin, mutta myös PowerParkin ympärivuotiset työpaikat lisääntyvät kauppakeskuksen myötä muutamiin kymmeniin.

  • Häjyt – Pohjanmaan sitkein myytti

    11.04.2014 Elävä arkisto

    Puukkojunkkarit rellestivät 1800-luvun lopulla Pohjanmaalla.

    Pohjanmaan puukkojunkkarit eli häjyt rellestivät 1800-luvun lopulla erityisesti Ylihärmässä ja Alahärmässä. Tuolloin henkirikosten määrä oli suurin Suomen historiassa, mutta häjyjen myytistä on monta eri näkemystä. Vuonna 1978 tehdyssä dokumentissa pohditaan, millaisia ihmisiä häjyt olivat. Samana vuonna tehdyssä televisioelokuvassa Häjyt kuvaillaan muutamia tapahtumia Antti Isotalon (Kalevi Haapoja) ja Antti Rannanjärven (Harri Tirkkonen) luotsaamassa joukossa.

  • Alahärmän asevarkautta puidaan hovissa

    03.04.2014 Yle Uutiset

    Alahärmän Halpa-Halliin murtauduttiin viime vuoden maaliskuun puolivälissä, ja varkaat saivat mukaansa kahdeksan käsiasetta. Nyt tapauksesta langetettuja vankeustuomioita puidaan Vaasan hovioikeudessa.

  • Kesänopeusrajoitukset voimaan pohjalaismaakunnissa

    02.04.2014 Yle Uutiset

    Talvinopeusrajoitusten vaihto kesänopeuksiksi on aloitettu pohjalaismaakunnissa. Kaikki muuttuvat nopeusrajoituskyltit saadaan vaihdettu torstaihin mennessä, kertoo liikenneturvallisuusasiantuntija Kjell Lind Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla neljässä paikassa nopeutta ei nosteta takaisin viime kesän lukemiin.

  • Törnävän kesäteatteri muuttaa ensi kesäksi Lapualle

    26.02.2014 Yle Uutiset

    Seinäjoen kaupungin hylkäämä Törnävän kesäteatteriyhdistys siirtyy tekemään teatteria naapurikuntiin. Ensi kesäksi valmistuu kaksi näytelmää Lapualle yhdessä Teatteri Lapuan kanssa. Seuraavasta kesästä neuvotellaan Alahärmän Powerparkin kanssa.

  • Härmän lukiota muokataan matkailu- ja yrityslukioksi

    24.02.2014 Yle Uutiset

    Härmän alue uskoo matkailun ja sen myötä kaupankäynnin kasvavan seutukunnassa. Tästä syystä Alahärmän yrittäjät ajaa Härmän lukion profiloimista matkailu- ja yrityslukioksi.

  • Alahärmän yrittäjät haluaa junaseisakkeen Powerparkiin

    17.02.2014 Yle Uutiset

    Alahärmän yrittäjät ajavat junaseisaketta Powerparkin kohdalle. "Kävijämäärä kasvaa ja kasvaa koko ajan," perustelee puheenjohtaja Ville-Pentti Heikkilä.

  • PowerParkiin avataan keväällä kauppakeskus

    30.01.2014 Yle Uutiset

    Alahärmässä olevan PowerParkin toiminta laajenee. Keväällä alueelle avataan kauppakeskus.

  • Provinssirockin myöhentäminen avaa mahdollisuuksia alkukesän tapahtumille

    27.09.2013 Yle Uutiset

    Provinssirockin perinteinen ajankohta kesäkuun alkupuolella on tuonut Etelä-Pohjanmaalle matkailijoita jo ennen kiivaimman lomakauden alkamista. Ensi vuonna kesäkuun lopulle siirtyvä festivaali luo tilaa alkukesään toisentyyppisille tapahtumille.

  • Halpa-Hallin keväisestä asevarkaudesta vankeustuomioita

    12.09.2013 Yle Uutiset

    Alahärmän Halpa-Hallin maaliskuisesta asevarkausjutusta kovimman tuomion, eli kahden ja puolen vuoden vankeustuomion, sai 30-vuotias pohjalaismies.

  • Syyttäjä vaatii vankeutta Alahärmän asevarkausjutussa

    22.08.2013 Yle Uutiset

    Maaliskuussa Alahärmän Halpa-Hallista anastettuja aseita ja epäiltyjä etsittiin laajasti ja näyttävin poliisioperaatioin. Nyt oikeudessa on kaikkiaan seitsemän henkilöä syytettynä tapaukseen liittyen, heistä kolme itse varkaudesta.

  • Power Truck -rekat valtaavat pohjalaistiet

    08.08.2013 Yle Uutiset

    Kauhavan Alahärmässä viikonloppuna järjestettävän Power Truck show´n valmistelut saattavat aiheuttaa ruuhkaa alueemme teillä. Ympäri Suomea ja Eurooppaa saapuvat rekat matkaavat iltapäivän aikana jopa 30 rekka-auton letkana Alahärmään.

  • Ilkka: Törnävän kesäteatteri voi siirtyä Powerparkiin

    05.08.2013 Yle Uutiset

    Törnävän kesäteatteri saatetaan nähdä ensi kesänä Alahärmän Powerparkissa, kirjoittaa aamun Ilkka-lehti. Lehden mukaan osapuolet ovat jo neuvotelleet, mutta sopimuksia ei ole vielä tehty.

  • Pohjalaiset matkailukohteet imevät nyt väkeä

    18.07.2013 Yle Uutiset

    Pohjalaisten matkailukohteiden kävijämäärät ovat kasvussa viime kesään verrattaessa. Suurinta kasvu on ollut Kauhavan Powerparkissa. Myös Wasalandia, Tropiclandia ja Ähtärin eläinpuisto ovat kasvattaneet niin kävijäjoukkoaan kuin liikevaihtoaan.

  • Powerparkin liikenne ruuhkautunut

    17.07.2013 Yle Uutiset

    Kauhavalla Powerparkiin johtavat tiet ovat ruuhkautuneet pahoin. Erityisesti valtatie 19 on tukossa jopa Ylihärmään asti.

  • Pohjoismaiden neuvoston ympäristövaliokunta vaikuttui Vaasan energiakeskittymästä

    25.06.2013 Yle Uutiset

    Parikymmentä pohjoismaista parlamentaarikkoa on kokoontunut Vaasaan kesäkokoukseensa. Valiokunnan Pohjanmaalle on kutsunut valiokunnan jäsen, kansanedustaja Janne Sankelo. Parlamentaarikot ovat saaneet mm. tietopaketin Vaasanseudun energiaosaamisesta.

  • Jannika B elää ensimmäistä festarikesäänsä

    15.06.2013 Yle Uutiset

    Jannika B on tähän asti kiertänyt festareita ja kuunnellut bändejä yleisön seasta, kuten muutkin nuoret. Kun Turussa piti ihan itse kavuta lavalle esiintymään, päälle iski hurja jännitys. Kesän mittaan uutuuden tunne varmasti karisee, sillä keikkoja on tiedossa kosolti. Samalla keikkabussissa olisi tarkoitus tarttua opiskelukirjoihinkin.

  • Tehtaalla uhkaava palonalku Alahärmässä

    26.04.2013 Yle Uutiset

    6000 neliömetrin halliin levisi paksua savua metallin palaessa. Uhkaava palo saatiin kuitenkin sammumaan nopeasti, koska se rajautui metallin työstökoneen poistokanavaan.

  • Alahärmän asevarkauden päätekijä kiinni

    18.04.2013 Yle Uutiset

    Alahärmän Halpa-Hallin maaliskuisen asevarkauden päätekijäksi epäilty on saatu eilen kiinni. Vantaan poliisi otti epäillyn kiinni kerrostaloasunnosta Vantaalta. Osa varastetuista aseista on yhä kateissa.

Sivut