Hyppää pääsisältöön

Doug Shedden

  • Salmelaisen uskomaton playoff-vire sai jatkoa

    30.03.2010 Yle Urheilu

    Tony Salmelainen pönkitti asemaansa pudotuspelien pistepörssin kärjessä maalilla ja syötöllä, kun Servette voitti Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentaman Zugin Sveitsin liigan välierissä 6-3. Servette johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1 ja on kahden voiton päässä finaalipaikasta.

  • Näkökulma: Riittävän paha olo?

    26.02.2010 Yle Urheilu

    Joskus vuosia sitten, kun Jukka Jalonen oli vielä HPK:n päävalmentaja, hän lausui erään JYP-HPK –kamppailun jälkeen mielenkiintoisen viisauden. HPK oli hävinnyt ehkä puolenkymmentä ottelua putkeen ja katkaisi putkensa JYPin kustannuksella. - Pitää näköjään olla riittävän paha olo, kun lähdetään urheilemaan. Silloin tulostakin voi tulla, Jalonen lohkaisi.

  • Markkanen torjui tulikuuman Servetten nurin

    05.02.2010 Yle Urheilu

    Zugin maalivahti Jussi Markkanen oli perjantain suomalaishahmo jääkiekon Sveitsin liigassa. Markkanen torjui komean 4-1-voiton viime aikoina huippuvireessä olleesta Servettestä. Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentama Zug palasi voittokantaan kolmen tappion jälkeen.

  • Waltteri Immonen: Shedden on avoin jääkiekolle

    26.01.2010 Yle Urheilu

    Jääkiekkovalmentaja Waltteri Immonen on tehnyt pari vuotta hyvää työtä sveitsiläiseura Zugin eteen. Leijonien entinen päävalmentaja Doug Shedden on solminut äskettäin kolmen vuoden jatkopestin Zugin kanssa. Myös kakkosvalmentaja Immonen jatkaa toimessaan ja aikoo viihtyä alppimaassa vielä pitkään.

  • Markkasen torjunnat pitivät Sheddenin Zugin sarjakolmosena

    17.01.2010 Yle Urheilu

    Jussi Markkanen oli vahvassa torjuntavireessä, kun hänen seuransa Zug nujersi Sveitsin jääkiekkosarjassa vieraissa Ambri-Piottan maalein 5-2. Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentama Zug jatkaa sarjassa kolmantana.

  • Boumedienne vahvistaa Sheddenin ja Markkasen Zugia

    05.01.2010 Yle Urheilu

    KHL-seura Minskistä potkut saanut puolustaja Josef Boumedienne on löytänyt itselleen uuden seuran. JYPin harjoituksissaan pelikuntoaan hionut 31-vuotias Boumedienne siirtyy Jussi Markkasen seurakaveriksi sveitsiläisjoukkue EV Zugiin. Joukkuetta valmentaa suomalaisille tuttu Doug Shedden.

  • Markkanen kova sana rankkareissa - Zug voitokas

    03.01.2010 Yle Urheilu

    Maalivahti Jussi Markkanen johdatti Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentaman EV Zugin voittokantaan Sveitsin jääkiekkosarjassa. Sarjanelonen Zug noukki 3-2-vierasvoiton, kun Markkanen torjui rankkarikilvassa kaikki viisi vastustajan yritystä.

  • Jukka Jalonen jatkaa Leijonien peräsimessä

    10.12.2009 Yle Urheilu

    Jukka Jalonen jatkaa Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana. Jalosen allekirjoittama jatkosopimus ulottuu kevään 2012 MM-kotikisojen yli.

  • Sheddenin timantti latoi mahtitehot Luganoa vastaan

    22.11.2009 Yle Urheilu

    Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentama Zug nousi kolmanneksi jääkiekon Sveitsin liigassa, kun se kaatoi Petteri Nummelinin edustaman Luganon 7-4. Zugin hahmo oli kaksi maalia tehnyt ja kolme syöttänyt kanadalaishyökkääjä Josh Holden.

  • Salmelainen ja Rintanen maalasivat Sveitsissä

    01.11.2009 Yle Urheilu

    Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentama Zug jatkaa jääkiekon Sveitsin liigan kärjessä, vaikka se hävisi Luganolle jatkoajalla 5-4. Servetten Tony Salmelainen teki jo kauden 13:nnen ja Klotenin Kimmo Rintanen kauden seitsemännen maalinsa.

  • Rintanen ja Santala ohittivat Markkasen - Zug silti voitokas

    11.10.2009 Yle Urheilu

    Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentama Zug haki hopea-Klotenilta 3-2-jatkoaikavoiton Sveitsin jääkiekkoliigassa lauantaina. Kimmo Rintanen ja Tommi Santala saivat kiekot Jussi Markkasen selän taakse, mutta se ei riittänyt Klotenille voittoon asti.

  • Summasen Rapperswil otti murskavoiton

    26.09.2009 Yle Urheilu

    Raimo Summasen valmentama Rapperswil otti komean 6-0-kotivoiton Sveitsin jääkiekkoliigassa Bielistä. Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentama Zug jatkoi voittokulkuaan liigan tämän hetken kuumimman tutkaparin Josh Holden-Damien Brunner juonimilla viime hetken osumilla.

  • Markkaselle nollapeli, Summasen Rapperswil romahti

    25.09.2009 Yle Urheilu

    Jussi Markkanen torjui kauden toisen nollapelinsä, kun Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentama Zug kaatoi Langnaun Sveitsin jääkiekkoliigassa. Raimo Summasella oli synkempää, sillä Rapperswil menetti - jälleen kerran - johtonsa kolmannessa erässä.

  • Sheddenin Zug nujersi Summasen Rapperswilin

    19.09.2009 Yle Urheilu

    Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmennettava Zug haki Josh Holdenin kahden maalin turvin 3-2-vieraspisteet Raimo Summasen johtamalta Rapperswililtä. Jussi Markkanen torjui voittajien maalilla.

  • Markkanen viihtyy Sheddenin valmennuksessa

    13.09.2009 Yle Urheilu

    Sveitsin jääkiekkoliiga alkoi viikonloppuna. Sarjassa nähdään tänä vuonna useita suomalaispelaajia sekä valmentajia. EV Zugin joukkue oli viime kaudella pronssilla National liigassa. Joukkueen budjetti on tälle kaudelle lähes seitsemän miljoonaa euroa, ja tälle kaudelle se palkkasi maalivahdikseen Jussi Markkasen, jolla on pitkä kokemus muun muassa NHL:stä.

  • Urheilun Taustapeili pohti MM-jääkiekon merkitystä

    11.05.2009 Yle Urheilu

    Suomessa on koettu jälleen jokakeväinen kiekkohulina. Mitä jääkiekon MM-kisat merkitsevät suomalaisille? Miksi MM-kisat ovat niin kova juttu Suomessa? Minkälaisia ilmiöitä kisat nostattivat? Aiheesta keskusteltiin Radio Suomen Urheilun Taustapeilissä.

  • Jussi Markkanen siirtyy Doug Sheddenin alaisuuteen

    07.04.2009 Yle Urheilu

    Venäjällä päättyneen kauden pelannut maalivahti Jussi Markkanen on tehnyt kahden vuoden sopimuksen sveitsiläisseura Zugin kanssa. Seura kertoi samalla jatkaneensa valmentaja Doug Sheddenin sopimusta vuoteen 2011 asti. Sopimuksista kertoo Sveitsin liigan kotisivut.

  • Santala ja Rintanen kohtaavat Davosin finaalissa

    28.03.2009 Yle Urheilu

    Davos nousi dramaattisesti jääkiekon Sveitsin liigan loppuotteluihin. Ratkaiseva seitsemäs välierä Fribourgia vastaan oli matkalla jatkoajalle, kunnes Andreas Ambühl laukoi 4-3-voittomaalin ajassa 59.13.

  • Kloten tyrmäsi Sheddenin Zugin Sveitsin välierissä

    21.03.2009 Yle Urheilu

    Jääkiekon Sveitsin kiekkofinaaleissa nähdään tänä vuonna kaksi suomalaista. Asia varmistui, kun Kimmo Rintasen ja Tommi Santalan edustama Kloten löi neljännen perättäisen kerran Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentaman Zugin.

  • Santala ja Rintanen hurjana Sveitsissä

    19.03.2009 Yle Urheilu

    Kloten otti kolmannen voittonsa Doug Sheddenin valmentamasta Zugista jääkiekon Sveitsin liigan välierissä 6-0-murskavoitolla. Voiton takuumiehinä toimi suomalaiskaksikko Tommi Santala - Kimmo Rintanen.

Sivut