Hyppää pääsisältöön

Doug Shedden

  • Rintanen ja Santala matkalla finaaleihin Sveitsissä

    17.03.2009 Yle Urheilu

    Kimmo Rintasen ja Tommi Santalan edustama Kloten otti toisen voittonsa Doug Sheddenin valmentamasta Zugista jääkiekon Sveitsin liigan välierissä. 3-2-voiton myötä Kloten on kahden voiton päässä finaaleista.

  • Doug Sheddenin Zug sensaatiomaisesti välieriin!

    09.03.2009 Yle Urheilu

    Leijonien entisen päävalmentajan Doug Sheddenin luotsaama Zug järjesti sensaation Sveitsin kiekkoliigan pudotuspeleissä. Zug pudotti jatkosta runkosarjan voittaneen Bernin. Zug oli parempi 3-1 ja lunasti paikan välierissä voitoin 4-2.

  • Kiekko-Kuitunen huuhtoi kultaa salibandyssa

    15.12.2008 Yle Urheilu

    Suomen salibandyn maailmanmestarijoukkueen valmennusjohtoon kuulunut Samu Kuitunen tunnetaan suuren yleisön silmissä vielä paremmin jääkiekon parista. Kuitunen oli pari vuotta sitten jääkiekon SM-liigan HIFK:n kakkosvalmentajana Doug Sheddenin aisaparina.

  • Raipe Helminen – 26. kevät

    03.12.2008 Elävä arkisto

    Henkilökuva Helmisestä vuodelta 2008

    Taidokas ja tappioita vihaava keskushyökkääjä Raimo "Raipe" Helminen jätti jäähyväiset jääkiekkokaukaloille vuonna 2008.

  • Shedden: Sveitsissä ei ole valittamista

    17.10.2008 Yle Urheilu

    Sveitsin jääkiekkoliigassa pelaavan EV Zugin päävalmentajaksi viime kauden jälkeen siirtynyt entinen Leijona-luotsi Doug Shedden on kotiutunut hyvin alppimaisemiin. Hänen mukaansa asiat ovat sujuneet toistaiseksi suunnitelmien mukaisesti.

  • Antti Pihlström ja Mikko Koivu - Täyden kympin pelimiehet

    19.05.2008 Yle Urheilu

    YLE Urheilun jääkiekkotoimittaja Timo Uusitalo on tuttuun tapaan arvioinut pronssille yltäneen Leijonajoukkueen pelaajat kouluarvosanoin. Uusitalon listan kärjessä keikkuvat odotetusti Antti Pihlström ja Mikko Koivu.

  • Tami ja Ape: Nuorten sisäänajo Jalosen suurin haaste

    18.05.2008 Yle Urheilu

    YLE Urheilun jääkiekkoasiantuntijat Juhani Tamminen ja Alpo Suhonen vetivät yhteen Leijonien esiintymisen pronssimitaleihin päättyneissä MM-kisoissa. Päävalmentaja Doug Shedden sai lähes puhtaat paperit YLEn asiantuntijoilta.

  • Näkökulma: Tulos tyydyttää, tiedotushommissa puuhastelua

    18.05.2008 Yle Urheilu

    Leijonat antoi jälleen kerran paljon ilonaiheita kotikatsomoihin. Kolmannen kerran peräkkäin Suomi saavutti MM-tasolla mitalin, mikä ei ole koskaan itsestäänselvyys. Päävalmentaja Doug Shedden onnistui tuloksen muodossa erittäin hyvin tehtävässään, vaikka hänen pelinjohdolliset metodit eivät olleet kaikkien mieleen.

  • Miten toimi tutkapari Shedden/Jalonen?

    18.05.2008 Yle Urheilu

    Jukka Jalonen joutui voitokkaan pronssimittelön jälkeen toimittajien ristituleen erityisesti siitä, miten valmentajakaksikon työsarka oikeastaan sujui vuoden ajan. Kakkosvalmentaja oli tyytyväinen yhteistyöhän kanadalaisluotsin kanssa - ainakin julkisesti.

  • Mikko Koivun mitaliputki sai jatkoa

    18.05.2008 Yle Urheilu

    Mikko Koivu on synnynnäinen voittaja. Kun mukaan otetaan huomioon junioriturnaukset, niin sentterillä on nyt seitsemän arvoturnausta leijonapaidassa takana, ja jokaisesta on tullut tuomisena mitali. Ei mikään huono saavutus!

  • Kurri: Sheddenin aikakausi oli loistava

    18.05.2008 Yle Urheilu

    Suomen maajoukkueen GM Jari Kurri kehui valmennusjohdon tekemää työtä. Kurri oli myös iloinen nuorten pelaajien esiinmarssista.

  • Shedden jakeli kehuja pelaajilleen

    18.05.2008 Yle Urheilu

    Leijonien päävalmentaja Doug Shedden kehui vuolaasti joukkuettaan voitetun pronssin jälkeen. Kanadalaisluotsi osasi odottaa muun muassa Antti Pihlströmin nousevan ratkaisijan rooliin.

  • Suomi - Ruotsi: Kumpi haluaa pronssia enemmän?

    17.05.2008 Yle Urheilu

    Suomi ja Ruotsi pelaavat lauantaina klo 22 alkavassa ottelussa jääkiekon MM-kisojen pronssimitaleista. Molemmat joukkueet kärsivät eilen kirvelevän välierätappion. Pronssiottelun ratkaisevin kysymys onkin: kumpi haluaa pronssia enemmän. Ottelu tulee TV2:ssa alkaen klo 21.55. Ottelua voi seurata myös Internetissä ja Radio Suomessa.

  • Shedden: Tänne tultiin voittamaan

    16.05.2008 Yle Urheilu

    Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Doug Shedden oli luonnollisesti pettynyt hävityn välieräottelun jälkeen. Päävalmentaja lupasi kuitenkin, että joukkue tulee takaisin ja lauantaina kamppaillaan pronssista tosissaan.

  • Helpottunut Kummola: Riemukas nousu voittoon

    15.05.2008 Yle Urheilu

    Suomen ja USA:n jatkoajalle venynyt MM-kisamittelö koetteli suomalaisten kiekkojännärien hermoja. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola vakuutti muistavansa ottelun loppuikänsä. Leijonien loppuhetkien synkät minuutit olivat tuskaisia myös Kummolalle.

  • Finland Beats USA in Overtime for Semi-Finals Slot

    15.05.2008 Yle News
  • Shedden: Olen ylpeä joukkueestani

    15.05.2008 Yle Urheilu

    Suomen päävalmentaja Doug Shedden saapui onnellisena miehenä YLEn haastatteluun voitokkaan puolivälierän jälkeen. Shedden jakoi vuolaasti kehuja ratkaisumaalin tehneelle Sami Lepistölle.

  • Shedden: En ole valmis lähtemään kotiin

    14.05.2008 Yle Urheilu

    Suomen päävalmentaja Doug Shedden oli tärkeää USA-ottelua edeltäneen aamujään jälkeen päättäväisen oloinen. Kanadalainen oli tyytyväinen, että Olli Jokinen tekee paluun Leijonien kokoonpanoon.

  • Joka paikan soturi Jussi Jokinen valmiina haasteeseen

    14.05.2008 Yle Urheilu

    Jussi Jokinen on joutunut Kanadan MM-kisoissa melkoisen vaihtoruletin kohteeksi. Päävalmentaja Doug Shedden on vaihdellut hyökkääjän pelipaikkaa kuin konsanaan paitaansa. Joka paikan höylä lupaa keskiviikkona taistelevan Leijonalauman kaukaloon.

  • Pihlström loisti Kanadaa vastaan

    13.05.2008 Yle Urheilu

    Kaksi täysosumaa Pascal Leclairen selän taakse tintannut Antti Pihlström pelasi henkilökohtaisella tasolla kirkkaasti uransa parhaan maajoukkuepelin ja antoi työnantajalleen vahvan työnäytteen.

Sivut