Hyppää pääsisältöön

elokuvahistoria

  • Elokuvan aloittamisen taito

    31.12.2014 Kulttuuri

    Elokuvan alussa katsojan voi hurmata ensi silmäyksellä tai menettää hänet iäksi. Mutta millainen on hyvä elokuvan alku? Kuinka tärkeitä ovat ensimmäiset kuvat? Filmiryhmä paneutuu aloittamiseen.

  • Teemalauantaiden kevät 2015

    19.12.2014 Yle Teema

    Parasta seuraa lauantai-iltoihin! Teemaillat alkavat klo 21.

    Teemalauantaiden loppukevään aiheita ovat Black Power, supersankarit, kaksi kuumaa päivää Brooklynissä ja elämää suuremmat elokuvat.

  • Teeman kevään 2015 elokuvat

    19.12.2014 Yle Teema

    Kevään niminä mm. John Ford, George Clooney, neorealismi...

    Kevään elokuvissa muun muassa suomalainen rikos, George Clooney, neorealismi, John Ford, Orson Welles, Hayao Miyazaki...

  • Ihmeellinen on elämä

    17.12.2014 Yle Teema

    Jokajouluinen elokuvaklassikko on täällä taas!

    Jokajouluinen klassikko on täällä taas! Frank Capran vuonna 1946 ohjaama pikkukaupunkitarina kuuluu elokuvahistorian rakastetuimpiin töihin. Monelle se on myös elokuva, jota ilman joulu ei ole joulu. Ihmeellinen on elämä esitetään Teemalla joulupäivänä kello 12.

  • Kulkuri, herrasmies ja ikoni

    17.12.2014 Kulttuuri

    Charles Chaplinin kulkurihahmo nähtiin elokuvassa ensimmäistä kertaa sata vuotta sitten, vuonna 1914. "Uskon vapauteen. Olen ihmisen puolella", sanoi Chaplin. Charles Chaplinista ja hänen kulkurihahmostaan keskustelevat Filmiryhmässä 25.12. teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Katja Krohn sekä toimittaja Jukka Mikkola.

  • 20.12. Teemalauantai: Chaplinin kulkuri sata vuotta

    10.12.2014 Yle Teema

    Vuonna 2014 on kulunut sata vuotta Charles Chaplinin kulkurihahmon synnystä. Juhlavuoden päätökseksi Teemalauantai esittää maailman kuuluisimpiin kuuluvan hahmon synnystä kertovan uuden ranskalaisdokumentin Kulkurin synty. Lisäksi nähdään kolme restauroitua lyhytelokuvaa Chaplinin uran onnellisimpiin ja parhaisiin kuuluvalta Mutual-kaudelta: Siirtolainen, Hiljainen katu ja Kahlekarkuri valmistuivat vuonna 1917, jolloin kulkurin hahmo oli kehittynyt huippuunsa.

  • Auringonnousu

    24.11.2014 Yle Teema

    "Mykän elokuvan upea kukinto", Helena Ylänen kirjoittaa.

    Friedrich Wilhelm Murnaun Auringonnousu on mykän elokuvan loppukauden upea kukinto, kirjoittaa Helena Ylänen. ”Hieno elokuva, hupsu, tunteellinen, raadollinen ja lopulta myös oikeamielinen.” Auringonnousu voitti kolme Oscaria kaikkien aikojen ensimmäisessä Oscar-gaalassa vuonna 1929.

  • Tohtori Caligarin kabinetti: näin kauhu tuli elokuviin

    24.11.2014 Yle Teema

    Mykkäelokuvaklassikko vuodelta 1920 upeasti restauroituna.

    Robert Wienen ohjaama Tohtori Caligarin kabinetti esitetään upeasti restauroituna ja väritettynä. Sen jälkeen nähdään tätä varhaista, ekspressionistista kauhuelokuvaa käsittelevä tv-dokumentti.

  • Talot jotka heräsivät eloon

    12.11.2014 Kulttuuri

    ”Arkkitehtuurilla on keskeinen osa melkein kaikissa elokuvissa”, kirjoittaa arkkitehti Helmi Kajaste, jonka diplomityö on nimeltään Eloton herää – arkkitehtuuri hahmona elokuvissa. ”Elokuvaohjaajat luovat jopa tietämättään arkkitehtuuria ja tuovat esille arkkitehtuuria koskevia haaveita ja pelkoja.” Diplomityössä vilisee elokuvia, joissa rakennukset tai tilat tuntuvat eläviltä.Filmiryhmä lähti Kajasteen kanssa tutkimaan dvd-hyllyjä. Yle Radio 1 torstaina 20.11. kello 17.20.

  • Punaiset ja valkoiset

    03.11.2014 Yle Teema

    Sodan ja vallankumouksen sattumanvaraista kaaosta geometrisella tarkkuudella kuvaava elokuva unkarilaisista kommunisteista Venäjän sisällissodassa vuonna 1919. Ohjaus Miklós Jancsó.

  • Taskuvaras

    03.11.2014 Yle Teema

    Robert Bressonin mestariteos mestarivarkaasta

    Robert Bressonin mestarillinen tutkielma miehestä, jolle taskuvarkaudet ovat aluksi harrastus ja lopulta selviytymiskeino sekä taidemuoto.

  • Ugetsu – kalpean kuun tarinoita

    31.10.2014 Yle Teema

    Mestariohjaaja Kenji Mizoguchin kuuluisin teos, humanistinen runoelma savenvalajan ja tämän soturiksi haluavan langon perheistä Japania ravistelevan sisällissodan keskellä.

  • Lahjapaketti: Charles Chaplin

    29.10.2014 Yle Teema

    Joulupäivän Chaplin-paketissa huumori ja tragedia kietoutuvat yhteen nykien silmäkulmista niin naurua kuin kyyneliäkin. Luvassa on kaksi elokuvaa, Chaplinin poika ja Parrasvalot, sekä tv-ensi-illassa kaksiosainen dokumenttielokuva Charles Chaplinin vuosisata.

  • 22.11. Teemalauantai: Pelin säännöt

    21.10.2014 Yle Teema

    Ilta on omistettu klassikoiden klassikolle, Jean Renoir'n vuonna 1939 ohjaamalle kahden kerroksen väen kuvaukselle Pelin säännöt. Elokuvan jälkeen nähdään sen tekovaiheista ja vaikutuksesta kertova dokumentti.

  • George A. Romeron kauhuklassikko Elävien kuolleiden yö toi zombit päivänvaloon

    21.10.2014 Yle Teema

    "Tämä ei ole mikään pyhäkoulun eväsretki!"

    Dokumentti George A. Romeron kauhuklassikon synnystä sekä restauroitu versio itse elokuvasta Night of the Living Dead eli Elävien kuolleiden yö johdattelevat meidät jäykin zombiaskelin kauhujen yöhön.

  • Muistoja Petteristä

    04.10.2014 Kulttuuri

    Elokuvatetatteri Orionin sali täyttyi 30.9.2014.

    Elokuvatetatteri Orionin sali täyttyi 30.9.2014 kun Peter von Baghin ystävät ja työtoverit kokoontuivat muistelemaan lukemattomien tarinoiden aihetta ja niiden kertojaa. Muistojen keräys jatkuu. Lisää omasi.

  • Peter von Bagh Aki Kaurismäen silmin

    26.09.2014 Kulttuuricocktail

    Aki Kaurismäki puhuu Peter von Baghista.

    "Se, mitä minä puolestani ajattelen Petterin kuolemasta, niin menetyshän on, menetyshän on… kukaan ihminen ei muka ole korvaamaton, mutta Petterin tapauksessa tämäkään ei pidä paikkaansa. Ei sellaista sivistystä ehdi kukaan enää tässä maailmassa hankkia. Olisi täytynyt syntyä kauan sitten."

  • 18.10. Teemalauantai: Rooma, avoin kaupunki

    22.09.2014 Yle Teema

    Ilta on omistettu neorealismin klassikolle, vuonna 1945 valmistuneelle Roberto Rossellinin elokuvalle Rooma, avoin kaupunki. Sodan runtelemassa kaupungissa kuvatun elokuvan pääosassa on unohtumaton Anna Magnani. Elokuvan jälkeen esitetään siitä kertova dokumentti.

  • 11.10. Teemalauantai: Sota ja Hollywood

    22.09.2014 Yle Teema

    Amerikkalaisohjaajat John Ford, George Stevens ja Samuel Fuller osallistuivat toiseen maailmansotaan, kuvasivat todellisia taisteluja ja sodan kauhuja, ja veivät kokemuksensa takaisin Hollywoodiin. Teemaillan dokumentti Hollywoodista Nürnbergiin kertoo näistä ajoista. Sen jälkeen nähtävän elokuvan He antoivat kaikkensa ohjasi USA:n merivoimien kapteeni John Ford heti sodan päätyttyä vuonna 1945.

  • Lapset, elokuvat ja Mark Cousins

    12.09.2014 Elokuvat

Sivut