Hyppää pääsisältöön

Tänään iltapäivällä

  • Viisitoista lauantaita Välskärin kertomuksia – klassikko taipui kuunnelmasarjaksi 1974

    29.08.2017 Elävä arkisto

    Välskärin kertomuksia taittui kuunnelman muotoon 1974–1975

    Välskärin kertomuksia taittui kuunnelman muotoon 1974–1975

  • Pääosassa Leo Jokela

    23.01.2017 Elävä arkisto

    Ohjelma- ja elokuvakooste lukemattomien sivuosien miehestä.

    Palmu-filmien salaviisas etsivä Kokki, karskipuheinen papukaija G. Pula-aho, Rautatie-elokuvan utelias Matti – siinä vain tunnetuimpia näyttelijä Leo Jokelan (1927–1975) rakastetuista henkilöhahmoista. Lukemattomien sivuosien mies on pääroolissa tässä Elävän arkiston laajassa ohjelma- ja elokuvakoosteessa, jossa ei harvinaisuuksiakaan ole unohdettu.

  • Keskenkasvuisen Robertinon laulu lumosi myös Suomessa

    09.08.2016 Elävä arkisto

    Roberto Loreti

    Italolaulaja Roberto Loreti nousi 1960-luvun alussa Pohjoismaiden suursuosikiksi alle murrosikäisenä. Kirkasääninen tenavatähti hullaannutti suomalaisyleisöäkin moneen otteeseen.

  • Mirri-tädin ja Suvi-Päivikin muistelot vuonna 1981

    20.07.2016 Elävä arkisto

    Mirri-täti oli 1950-luvun lasten radiosuosikki

    Vuonna 1981 Tänään iltapäivällä -radio-ohjelman haastattelussa kuullaan Mirri-tädin muistoja hänen juontamastaan Perheen pienimmille -ohjelmasta. Mirri-tädin, oikealta nimeltään Mirjami Suonion (1906–1987) kanssa studiossa vieraana on myös Suvi Päivikki, joka oli suositun lastenohjelman vakiovieraita.

  • Punk kotoutui Suomeen peloista ja pahastuksesta huolimatta

    23.06.2016 Elävä arkisto

    Rockin uusi aalto leimattiin aluksi väkivaltaviihteeksi.

    Energisyyden ja musiikillisen suoraviivaisuuden nimiin vannova punk rock kohtasi otollisen maaperän 1970-luvun lopun lama-Suomessa. Se törmäsi aluksi myös ennakkoluuloihin: uusi villitys leimattiin vaaralliseksi väkivaltaviihteeksi ja anarkiaksi.

  • Kauko Käyhkö oli Erkki Eräs, Justeeri ja Vanha vaari

    01.04.2016 Elävä arkisto

    Kunnianosoitus muhkean, leppeän laulajan uralle.

    Nallekarhumainen, monitoiminen ja monen salanimen taakse kätkeytynyt Kauko Käyhkö oli yksi Suomen sodanjälkeisen populaariviihteen joviaaleimmista peruspilareista. Elävän arkiston kooste on kunnianosoitus hänen monikymmenvuotiselle muusikon ja lauluntekijän uralleen.

  • Aprillipäivänä 1992 pakolaisia pakkosijoitettiin suomalaisten koteihin

    01.04.2016 Elävä arkisto

    Tänään iltapäivällä -ohjelma jekutti radiokuuntelijoita.

    Tänään iltapäivällä -makasiiniohjelma toteutti radioon aprillipilan vuonna 1992. Tekaistun uutislähetyksen aiheena oli maailman pakolaistilanne. Kuuntelijoita jekutettiin muun muassa tarinalla, jossa pakolaisperheitä pakkosijoitettiin sattumanvaraisiin suomalaiskoteihin. Valtion taas väitettiin tukevan taloudellisesti pakolaisten onkivapahankintoja.

  • Tammikuun kihlaus yhdisti Suomen kansaa mutta ärsytti Neuvostoliittoa

    15.01.2016 Elävä arkisto

    Tammikuun kihlaus yhdisti työnantajat ja työntekijät

    Suomen työnantajain keskusliitto STK antoi 23. tammikuuta 1940 julkilausuman, jossa se tunnusti ammattiliitot ja keskusjärjestö SAK:n neuvotteluosapuoliksi työmarkkinoita koskevissa kysymyksissä.

  • Ann-Elise Hannikainen teki uransa pääasiassa Espanjassa

    13.10.2015 Elävä arkisto

    Säveltäjän harvinainen haastattelu vuodelta 1976.

    Espanjassa uraa luonut säveltäjä Ann-Elise Hannikainen (1946–2012) jäi suomalaisille tuntemattomaksi.

  • Rasismi roihahti liekkiin Tampereen polttopulloiskuissa 1989

    06.10.2015 Elävä arkisto

    Maahanmuuttajia ahdisteltiin polttopulloin ja kivin.

    Kytevä muukalaisviha muuttui järjestelmällisiksi terroriteoiksi kesällä 1989, kun Tampereella alkoi kokonainen sarja maahanmuuttajiin kohdistettuja murhapolttoiskuja. Ulkomaalaisvastaisen ilmapiirin rohkaisemisesta syytettiin julkisuudessa myös Suomen maaseudun puoluetta.

  • Schengen-sopimuksen tavoitteena oli turvallinen ja vapaasti liikkuva Eurooppa

    14.09.2015 Elävä arkisto

    Schengen-sopimus poisti rajatarkastukset vaiheittain

    Pienen luxemburgilaisen Schengenin kylän mukaan nimetty sopimus allekirjoitettiin vuonna 1985. Saksan, Ranskan, Belgian, Alankomaiden ja Luxemburgin kesken solmitun sopimuksen yksi perustavoite oli nopeuttaa tavaroiden ja henkilöiden liikkumisvapauden toteutumista.

  • Radion uutistoimitus syntyi 1965 yhteiskunnallisten murrosten keskelle

    04.09.2015 Elävä arkisto

    Radiouutiset perustettiin vuonna 1965

    Yleisradion uutistoiminta laajeni 1965, kun se perusti radion puolelle oman uutistoimituksen. Radion uutistoiminnan entinen toimittaja Jaakko Heino muistelee alkuvuosia ja pohtii radiouutistoiminnan asemaa Adolf Turakaisen haastattelussa 1985.

  • Jim Pembrokesta tuli nuoren rock-Suomen tärkeä brittivahvistus

    06.07.2015 Elävä arkisto

    Maahanmuuttaja Jim Pembroke oli mullistamassa Suomen rockia

    Lontoosta vuonna 1965 saapunut Jim Pembroke ehti mullistaa suomalaista rockmusiikkia kahdessa merkittävässä bändissä, Blues Sectionissa ja Wigwamissa.

  • Krim halusi irti Ukrainasta jo 1990-luvulla

    21.03.2014 Elävä arkisto

    Krim julistautui itsenäiseksi jo vuonna 1992

    Pieni Krimin niemimaa Mustallamerellä on hiostanut Ukrainan ja Venäjän suhteita vuosikymmeniä. Vuonna 1992 alue julistautui ensi kertaa itsenäiseksi. Monelle kriminvenäläiselle tämä tarkoitti ensiaskelta kohti Venäjään liittymistä.

  • Albania, jiddiš ja muita Suomen kieliä

    17.02.2014 Elävä arkisto

    Hannu Reime kertoo kielten vaiheista.

    Hannu Reime tarinoi kieliohjelmissaan maailman kielten ominaispiirteistä ja kertoo kiehtovasti niiden vaiheista myös historian, valloitussotien ja aatteiden myllerryksissä. Tämä kooste esittelee valikoiman Suomessa puhuttuja kieliä, joista jotkut saattavat olla varsin eksoottisiakin.

  • Pete Seegerillä riitti protestoitavaa vielä vanhoilla päivilläänkin

    28.01.2014 Elävä arkisto

    Amerikkalaisen folkin legenda Pete Seeger vieraili Suomessa ensi kertaa vuonna 1981. Tuolloin 62-vuotias veteraani kiersi edelleen maailmaa kauhtuneessa sarkatakissaan ja banjo selässään saadakseen "kaikki ihmiset yhteen ymmärtämään toisiaan".

  • Varpunen jouluaamuna kertoo myös Topeliuksen omasta tragediasta

    18.12.2013 Elävä arkisto

    Liikuttava teksti viittaa pikkulapsen kuolemaan.

    Veikko Neuvosen ohjelma Zachris Topeliuksen tunnetun joululaulun taustoista on kuulijoiden toivomuksesta uusittu radiossa monta kertaa. Topeliuksen liikuttava ja ehkä järkyttäväkin teksti viittaa pikkulapsen kuolemaan, jonka hän joutui toistuvasti kohtaamaan myös omassa perheessään.

  • Erkki Kurenniemi, digitaalisten näkyjen näkijä

    15.11.2013 Elävä arkisto

    Erkki Kurenniemi, mies digitaalisesta tulevaisuudesta

    Erkki Kurenniemi (1941– 2017) oli suomalaisen elektronimusiikin uranuurtaja, robottiteknologian kehittäjä ja virtuaalisen todellisuuden sanansaattaja. Mies digitaalisesta tulevaisuudesta rakensi syntetisaattorin ja seksofonin, visioi silmälappuvideot, ennusti ihmisten ja dataverkkojen symbioosia ja ylisti tietokonepelejä.

  • Planetarismin ja humaanin siviilisaation puolesta – Ele Alenius

    21.10.2013 Elävä arkisto

    SKDL:n pitkäaikaisin puheenjohtaja Ele Alenius joutui 1960- ja 1970-luvuilla usein huomaamaan olevansa toisinajattelija poliitikkona, ministerinä, sosialistina ja humanistina. Eläkepäivinään monipuolinen ajattelija on paneutunut globaalin yhteiskuntamme tilaan ja tulevaisuuteen, "että olisimme humaanin siviilisaation planeetta".

  • Puhuva lintu matkii myös puhelinta ja solkkaa sopimattomia

    03.10.2013 Elävä arkisto

    Monet omistajat uskovat siivekkäänsä juttelevan ajatuksella.

    Monikin lintu oppii matkimaan ihmiskielen ilmauksia niin hyvin, että omistaja joskus uskoo sen puhuvan ajatuksella. Mutta käsittääkö älykkäinkään siivekäs mitään toistelemiensa sanojen sisällöstä?

Sivut