Hyppää pääsisältöön

Kotimaan katsaus

  • Metsä teollisuuden ja suojelutoimien pyörteissä

    26.09.2018 Elävä arkisto

    Katsaus Suomen metsien tilaan ja metsäteollisuuteen 1994.

    Kotimaan katsauksen neliosaisessa sarjassa vuodelta 1994 käsiteltiin Suomen metsiä ja metsäteollisuutta. Aihetta katsottiin myös kriittisin silmin ja kysyttiin onko päätöksiä tehty lyhytnäköisesti.

  • Matti Ahteen tie Kekkosen lastenkutsuilta poliittisen vallan ytimeen

    16.10.2017 Elävä arkisto

    Matti Ahde on ollut monessa mukana.

    Matti Ahde on ollut monessa mukana.

  • Suomalaisryhmä testasi Via Baltican viikko sen avautumisen jälkeen

    20.05.2016 Elävä arkisto

    Puutteita oli erityisesti reitin palvelutarjonnassa.

    Kun Viro, Latvia ja Liettua itsenäistyivät, avautui suomalaisille suorin reitti Keski-Eurooppaan niiden kautta. Syksyllä 1991 auennut Via Baltica oli ollut viimeksi auki 1930-luvulla. Ylen Kotimaan katsaus -ohjelma oli mukana ryhmässä, joka testasi Via Baltican vain viikko sen avaamisen jälkeen.

  • Juha Sipilä tienasi eniten Suomessa vuonna 1996

    17.09.2015 Elävä arkisto

    Sipilä myi omistamansa it-yrityksen Solitran

    Vuonna 1997 kempeleläinen Juha Sipilä nousi otsikoihin edellisen vuoden verotietojen julkistuksen myötä. Selvisi, että tuntematon 36-vuotias insinööri oli tienannut yli 73 miljoonaa markkaa (yli 12 miljoonaa euroa).

  • Sanat ja sankarit hurjastelivat teinipoikien sarjakuvissa

    19.01.2015 Elävä arkisto

    Risto Kuulasmaa: "Jos vaikka kylälehteen pääsis piirtämään"

    Teinipoikien sarjakuvakurssilla huumori hersyi ja sankarit pullistelivat. Jyväskylässä kuvataidekoulun kurssilla 1994 pojat kehuvat opettajaansa, esittelevät töitään ja kertovat haaveistaan. "Jos vaikka johonkin kylälehteen pääsis piirtämään", haaveilee Risto Kuulasmaa – yksi kurssilaisista.

  • Kun maailman paras nainen vääntää kättä, miehet selittelevät

    10.12.2014 Elävä arkisto

    Kädenvääntö on yksi vanhimmista voimakilpailumuodoista.

    Kädenvääntö on varmasti yksi maailman vanhimmista voimakilpailumuodoista. Kilpaurheilulajiksi kädenvääntö kehittyi 1960-luvulla, mistä lähtien vääntäjien paremmuudesta on mitelty aina maailmanmestaruustasolla. Vaikka kädenvääntö kuulostaa varsin miehiseltä urheilulta, ovat etenkin suomalaiset naiset menestyneet lajin MM-tasolla.

  • Nuori suomalainen stand up kukoistaa, mutta on kesyä amerikkalaiseen verrattuna

    12.11.2014 Elävä arkisto

    Kun stand up -komiikka tuli Amerikasta Suomeen 1990-luvulla, uskottiin ettei laji menestyisi Härmälässä. Toisin kävi, sillä 2010-luvulla stand upilla itsensä elätti jo noin kolmekymmentä koomikkoa, joiden showt vetivät vuosittain satojatuhansia katsojia. Suomalainen yleisö ei ollut kuitenkaan vielä valmis yhtä rajuun menoon kuin amerikkalaiset.

  • Etätyöstä tuli arkea

    17.09.2014 Elävä arkisto

    Tekniikan kehitys mahdollistaa etätyön yhä useammalle.

    Tekniikan kehitys ja hyvät tietoliikenneyhteydet mahdollistavat yhä paremmin työn, joka ei ole paikkaan sidottu. Entistä useammalle työntekijälle tulevat käytännössä tutuiksi termit etätyö, e-työ ja hajautettu työ. Reportaaseissa 1990- ja 2000-luvuilta seurataan etätyöpisteen perustamista ja e-työläisten elämää sekä pohditaan pelastaako etätyö autioituvan maaseudun.

  • Jyväskylän säkkipillisti

    16.09.2014 Elävä arkisto

    Antero Perttunen musisoi

    Englannin kylpyläkaupungissa Bathissa vuonna 1949 syntynyt Antero Perttunen arvelee innostuneensa säkkipillin soittamisesta kuultuaan Suomeen matkaavan laivan sumusireenin ulvovan. Jyväskylään kotiutunut Perttunen löysi itselleen ammatin ja musisointimahdollisuuden siviilipalveluksensa kautta.

  • Taistelu Katinkullasta

    02.09.2014 Elävä arkisto

    Katinkullan lomakylä vei perustajansa konkurssiin.

    Asianajaja Seppo Juurikko ja yrittäjä Pertti Lindeman saivat 1980-luvulla suuruudenhullun idean. He halusivat perustaa Sotkamon Vuokattiin Pohjoismaiden suurimman lomakylän. Se toteutui, mutta mikään muu ei sitten mennytkään suunnitelmien mukaan.

  • Mehiläistarhaus on hunajaista työtä

    28.08.2014 Elävä arkisto

    Mehiläistarhaus on joillekin suomalaisille harrastus, mutta monet tekevät sitä myös elannokseen. Suomessa tuotettu hunaja on erittäin laadukasta ja sen kysyntä ylittää monesti tarjonnan. Mehiläisillä on hunajan tuotannon lisäksi tärkeä rooli myös pölyttäjinä.

  • Korttelirallia Rovaniemellä vuonna 1979

    31.07.2014 Elävä arkisto

    Rovaniemen Kortteriralli harmitti ja huvitti

    Koskikatua alas, käännös oikealle, kaasu pohjaan, korttelin ympäri ja taas Koskikadulle. Rovaniemeläisnuorten autoiluharrastus, eli kortteliralli toimi vuonna 1979 illasta toiseen samalla kaavalla.

  • Dragsfjärdin myrkkyskandaali vuonna 1982

    04.07.2014 Elävä arkisto

    Dragsfjärdin myrkkytynnyrit puhuttivat kesällä 1982.

    Dragsfjärdin edustalle Lounais-Suomeen upotettiin vaarallisia teollisuusmyrkkyjä sisältäviä tynnyreitä kesällä 1982. Myrkkyjen kuljettajana toiminut laivuri pidätettiin ja tuomittiin kuten myös niiden hävittämisen organisoineen yrityksen johtoa. Myös myrkkyjen tuottajien osuutta tapahtumiin puitiin oikeudessa. Myrkkytynnyreiden sijainnista viranomaiset saivat alkuun hataraa tietoa, jonka vuoksi myrkkyjen etsintää jouduttiin jatkamaan vuosia.

  • Nastolan sairaankuljettaja kiirehti paikalle myös korvauksetta

    20.02.2014 Elävä arkisto

    Nastolan sairaankuljetusautolle oli säädetty viidentoista minuutin lähtövalmius virka-ajan ulkopuolella. Sairaankuljettaja Eero Mäkinen näki, että vartti voi koitua monen kohtaloksi.

  • Rautaruukkilaiset kävivät taistosta toiseen Asser Siuvatin johdolla

    31.01.2014 Elävä arkisto

    Rautaruukki tuli tunnetuksi lakoistaan.

    Valtionyhtiö Rautaruukki tuli tunnetuksi työpaikkademokratiastaan ja useista lakoistaan, joita oli yhtiön Raahen tehtaalla järjestämässä työläispatruunaksi kutsuttu pääluottamusmies Asser Siuvatti.

  • Karaokehullu ysäri-Suomi

    27.12.2013 Elävä arkisto

    Lauluinto levisi seurakuntiin ja päivänpolitiikkaan asti.

    Tiedättehän nämä videot, joissa laulujen sanat on tekstitetty? Kysymys on tietenkin karaokesta, josta tuli monen suomalaisen suosikkiharrastus 1990-luvulla. Karaokelevyjä myytiin valtavia määriä ja lauluinto levisi seurakuntiin ja päivänpolitiikkaan asti.

  • Pihasoittajien luvallista serenointia 1970-luvulla

    16.12.2013 Elävä arkisto

    Piha- ja katusoittaminen nousi keskustelunaiheeksi 70-luvun lopulla. Yleinen mielipide näytti sallivan soittamisen, mutta vain harvojen sävelet saivat soida kaduilla ja pihoilla. Soittamiseen tarvittiin vielä poliisiviranomaisen hyväksyntä.

  • Jouluohjelmassa vuodelta 1992 esiteltiin jalkakylpylaite sekä glögin ja tiernapoikien historia

    10.12.2013 Elävä arkisto

    "Kuusi, kynttilät, joulupukki ja joulukirkko. Siinä ne tutut joulun tunnukset, mutta niitäkin tulee koko ajan uusia", näin juontaa Eila Tiainen Kotimaan katsauksen jouluohjelmassa. Kamera tallentaa joulutunnelmia eri puolilla Suomea. Mikä on joulun suosikkilahja jyväskyläläisessä elektroniikkaliikkeessä, ja kuinka sujuu tiernapoikaesitys Muoniossa?

  • Itsenäisyyspäivän blues rajan takana Kostamuksessa

    27.11.2013 Elävä arkisto

    Neuvosto-Karjalassa kolme tuhatta suomalaista rakentaa Kostamuksen kaivoskaupunkia. Mitä Suomen itsenäisyyspäivä merkitsee vieraalla maalla ahertaville rakennusmiehille, tiedusteltiin reportaasissa vuonna 1979.

  • Joni Skiftesvik – vanhuus ja meri

    22.11.2013 Elävä arkisto

    Oululaiskirjailija sanoo itse olevansa meren kuvaaja.

    Oululaiskirjailijaa on kuvailtu muun muassa novellin mestariksi ja pienen pohjoisen ihmisen todellisuutta luovaksi realistiksi, mutta hän itse sanoo olevansa meren kuvaaja.

Sivut