Hyppää pääsisältöön

Kylli Koski

  • "Luojan kiitos, en kuulu valtavirtaan", sanoo vanginvartija ja valtuutettu – ja saa siitä nuhteita

    08.07.2018 Yle Uutiset

    Kun ihminen on näkyvästi oma itsensä, se ei miellytä kaikkia. Sen tietää myös hämeenlinnalainen Kylli Kylliäinen.

  • Pikku Kakkonen 40 vuotta – Pelle Hermanni, Ransu vai Katti Matikainen: Äänestä suosikkihahmoasi

    10.01.2017 Yle Uutiset

    Kuka Pikku Kakkosen hahmoista on suosikkisi? Katso videoita ja äänestä suosikkiasi.

  • Digitaalinen Kylli-täti kuvittaa A2-illan keskustelua livenä

    12.09.2016 Yle Uutiset

    Puheet muuttuvat kuviksi, kun digitaaliseksi Kylli-tädiksi itseään kutsuva Linda Saukko-Rauta kuvittaa A2 Lisääntymis-illan keskustelua. Tuloksia nähdään niin tv-ruudussa kuin sosiaalisessa mediassa.

  • Lasten- ja nuortenohjelmat suomalaisten muistoissa – Sinun tarinasi

    08.09.2016 Sinun tarinasi

    Ylen lastenohjelmat ovat osa monen sukupolven lapsuutta.

    Ylen lasten- ja nuortenohjelmat ovat olleet osa usean sukupolven lapsuutta. Iiristiina, Tuomas, Ritva, Juha ja Anne kirjoittivat tarinansa meille keväällä, jolloin keräsimme suomalaisten muistoja merkityksellisistä ohjelmista, ruutukasvoista ja radioäänistä.

  • Jos synnyit 1990-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    18.08.2016 Sinun tarinasi

    1990-lukulaisen silmin Yle saattaa näyttää tältä.

    1990-luvun lapsena synnyit keskelle teknologista vallankumousta: kännykät ja tietokoneet arkipäiväistyivät lapsuudessasi, ja tv:stä tuli enemmän ohjelmaa kuin koskaan. Ensimmäisiä ohjelmasuosikkejasi olivat muumit ja lauantaisin ruutuun puksuttava Veturi. Koululaisena suosikkiaikasi oli kesäloma, jolloin aamut aloitti Summeri. Muistat, kuinka New Yorkin kaksoistornit romahtivat ja hyökyaalto tuhosi Kaakkois-Aasiaa. Seurasit, kuinka Suomi nousi maailmankartalle euroviisuvoiton ja Conan O'Brienin talk shown myötä. Vuonna 2011 juhlit Suomen MM-jääkiekkokultaa ensimmäistä kertaa elämässäsi. Älypuhelimen myötä tv ja radio kulkivat kanssasi, missä ikinä liikuitkaan.

  • Jos synnyit 1980-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    10.08.2016 Sinun tarinasi

    1980-lukulaisen silmin Yle ja Suomi saattaa näyttää tältä.

    Jos synnyit 1980-luvulla, synnyit nousukauden loppua elävään Suomeen. Lapsuutesi kavereita olivat Ransu ja Sirkuspelle Hermanni ja sinua ärsytti, kun jokin nimeltä Tšernobyl esti sinua leikkimästä vesilätäköissä. Kasvaessasi maailma muuttui hurjaa vauhtia. Neuvostoliitto katosi ja Saksat yhdistyivät. Myöhemmin musiikkiohjelmista tuli sinulle identiteetin lähde. Ja kun ajankohtaisohjelmista tuli sinulle tärkeitä, et ehkä kuluttanutkaan niitä televisiosta tai radiosta.

  • Uuden Valamon luostarissa esillä huikea taidekokoelma – Picasso, Chagall tai Edelfelt kotiin Valamon reissulta

    17.05.2016 Yle Uutiset

    Uuden Valamon luostarista Heinävedellä on tullut Suomen merkittävimpiä taidekeskuksia. Hengellistä taidetta esitelleet Mestarien jälki -näyttelyt ovat olleet yleisömenestyksiä, nyt esille tullut maallisen taiteen Via Finlandia -näyttely on jo kiinnostanut ulkomaita myöten. Tällä kertaa kaikki työt ovat myynnissä.

  • Velipuolikuu: Fylli-täti

    19.11.2014 Elävä arkisto

    Sadussa on tällä kertaa mukana hippunen tottakin.

    Tarinatäti Fylli kertoo ja kuvittaa sadun, jossa on tällä kertaa mukana hippunen tottakin.

  • Pelle Hermannin hurma ei haihdu

    31.01.2014 Yle Uutiset

    Porilaisen Simo Ojasen luoma hahmo keräsi suurimman äänipotin television lastenohjelmien 50-vuotisjuhlaäänestyksessä. Näyttelijä Veijo Pasasen esittämä sirkuspelle voitti ylivoimaisesti.

  • Teija Sopanen oli täti laatikosta – tv-pioneeri muistelee uransa alkua

    04.10.2011 Elävä arkisto

    Teija Sopanen muistelee uransa alkua

    Kun lapset television alkuaikoina näkivät kuuluttaja Teija Sopasen ilmielävänä, heidät valtasi suuri hämmästys: "Miten tuo täti pääsi ulos laatikosta?!"

  • Viimeinen Kylli Koski -palkinto Liisa Kalliolle

    08.12.2010 Yle Uutiset

    Kuvittaja-kirjailija Liisa Kallio on saanut kolmannen Kylli Koski -palkinnon lastenkulttuurin edistämisestä. Suomen Kulttuurirahaston yhteyteen perustetun Kylli Kosken nimikkorahaston varat on näin jaettu.

  • Kohtaaminen – miten minusta tuli minä

    31.05.2010 Elävä arkisto

    Radiomafia lähetti elämäkertaohjelmaa vuosina 1991–1996.

    Radiomafian Miten minusta tuli minä -ohjelmaa lähetettiin vuosina 1991-1996 milloin putkasta, milloin keskeltä urheilukilpailua.

  • Kylli-tädin taikasivellin toi joulun

    24.12.2009 Yle Uutiset

    Kuvaamataidonopettaja Kylli Koskesta tuli 1950-luvulla lastenohjelmien satupiirtäjä Kylli-täti. Hän esiintyi monissa televisio-ohjelmissa viidellä vuosikymmenellä. Lahtelainen nukketaiteilija Marianne Kinberg työskenteli Kylli-tädin kanssa Satusivellin-ohjelmassa 1960-luvulla.

  • Kylli-tädin joulukalenteri 24.12.

    23.12.2009 Elävä arkisto

    On vihdoin jouluaatto. Sen kunniaksi Kylli-täti kertoo ja piirtää, millaiselta kautta aikojen ensimmäinen jouluyö näytti.

  • Kylli-tädin joulukalenteri 23.12.

    23.12.2009 Elävä arkisto

    Jouluaaton aattona Kylli-täti kertoo ja piirtää tarinan aasista, joka sai tärkeän tehtävän. Tarina vie meidät muutaman tuhannen vuoden taakse.

  • Kylli-tädin joulukalenteri 21.12.

    21.12.2009 Elävä arkisto

    Joulunodotus alkaa kunnolla vasta Tuomaanpäivänä.

    Vanhan sanonnan mukaan joulunodotus alkaa kunnolla vasta Tuomaanpäivänä 21.12. Kylli muistelee omaa lapsuuttaan ja sitä, miltä joulun odotus hänestä tuntui.

  • Kylli-tädin joulukalenteri: 18.12.

    18.12.2009 Elävä arkisto

    Kylli-täti kertoo tarinan uhkarohkeasta Walterista.

    Kylli-tädin tarinan päähenkilö on tällä kertaa Walter, joka uhkarohkeasti päättää laskea sellaisesta mäestä, mistä muut eivät uskalla. Miten pojan käy?

  • Kylli-tädin joulukalenteri 16.12.

    16.12.2009 Elävä arkisto

    Tällä kertaa Kylli-täti kertoo tarinan metsänväen joulujuhlista. Sen järjesti tonttujen serkku metsätonttu Murmeli. Myös Kylli ja Misse kutsuttiin paikalle.

  • Kylli-tädin joulukalenteri 14.12.

    14.12.2009 Elävä arkisto

    Pikku-Leena mietiskelee ajan arvoitusta. Voisiko vanhemmille antaa lisää aikaa? Kylli-täti kertoo, miten Leena keksi pulmaan ratkaisun, ja suosittelee sitä muillekin.

  • Kylli-tädin joulukalenteri 11.12.

    11.12.2009 Elävä arkisto

    Joulukalenterissa on edetty yhdenteentoista päivään asti ja Kylli-täti on saanut vieraikseen Päivi Paunun ja Lars von Hertzenin. Tänään puhutaan tontuista.

Sivut