Hyppää pääsisältöön

Antwerpen

  • Tältä näyttää helsinkiläinen tyyli

    12.10.2011 Yle Uutiset

    Supersuosittu helsinkiläistä katumuotia esittelevä Hel Looks -muotiblogi on poikinut nyt myös näyttelyn.

  • Klassikkoryijyt ihailtavana

    02.09.2011 Yle Uutiset

    Suomen Käsityön Ystävien ryijynäyttely on kuukauden ajan Lappeenrannassa. Näyttelyssä on suomalaisia klassikkoryijyjä, kuten Eva Brummerin vuonna 1950 suunnittelema Zebra-ryijy.

  • Belgiassa junat kulkevat aurinkovoimalla

    12.08.2011 Yle Uutiset

    Belgiassa junalla matkustamisesta on tehty vielä luontoystävällisempää asentamalla aurinkopaneeleita pitkän rautatietunnelin katolle. Belgian ratahallintokeskus Infrabel ja aurinkovoimayhtiö Enfinity ovat asentaneet 16 000 aurinkopaneelia Antwerpenin ja Hollanin rajan välisen 3,4 kilometriä pitkän tunnelin katolle.

  • Kirssi polki palkintosijalle Belgiassa

    10.05.2011 Yle Urheilu

    Carina Kirssi ylsi kauden ensimmäiseen palkintokorokesijoitukseensa Antwerpenissa, Belgiassa pidetyssä C2-kategorian maastopyöräilykilpailussa. Kirssin rahkeet eivät aivan riittäneet voittotaisteluun asti, mutta kolmas sija ja reilut kolme kolme minuuttia kärjestä osoittavat selkeää nousujohteista kuntokehitystä.

  • A Welcome Draw in Ghent for Finnish Footballers

    10.02.2011 Yle News

    Finland's men's football team drew 1-1 with Belgium on Wednesday night. Roni Porokara grabbed a late equaliser for the Finns after Alex Witsel had put Belgium ahead.

  • Helsingissä esitellään barokin teosharvinaisuuksia

    14.10.2010 Yle Uutiset

    Suomessa on näytillä harvinaislaatuinen kokoelma flaamilaisten mestareiden taidetta. Sinebrychoffin taidemuseo esittelee belgialaismuseon kokoelmista kootun näyttelyn, joka saatiin Suomeen alkuperäismuseon täysremontin vuoksi.

  • Henin toipumassa kyynärpäävammastaan

    04.10.2010 Yle Urheilu

    Entinen naisten tennisykkönen Justine Henin on toipumassa Wimbledonissa saamastaan kyynärpäävammasta. Heninin on tarkoitus pelata joulukuussa näytösottelussa toista Belgian tähtipelaajaa Kim Clijstersia vastaan.

  • GM sulkee Opelin tehtaan Belgiasta

    04.10.2010 Yle Uutiset

    Autonvalmistaja General Motors on vahvistanut sulkevansa Opelin tehtaan Belgian Antwerpenissä. GM:n mukaan tehtaalle ei löytynyt halukkaita sijoittajia. 2 600 ihmistä työllistävä Antwerpenin tehdas suljetaan tämän vuoden lopussa.

  • Vehviläinen: Huoli päästörajoitusten kustannuksista ymmärretään

    16.09.2010 Yle Uutiset

    EU-maat eivät ole halukkaita muuttamaan linjausta, jonka mukaan laivojen rikkipäästöjä on vähennettävä vuodesta 2015 alkaen. Liikenneministeri Anu Vehviläinen keskusteli asiasta torstaina EU:n liikenneministerien epävirallisessa kokouksessa Antwerpenissä.

  • Paavo Paajanen aloitti etappikilpailun Belgiassa

    13.08.2010 Yle Urheilu

    Paavo Paajanen aloitti Belgiassa neljän päivän Ronde van de Provincie Antwerpen –etappikilpailun. Ensimmäisellä etapilla syntyi 13 ajajan irtiotto, joka sai tehtyä 45 sekunnin eron pääjoukkoon. Noin 140 ajajan joukossa tuli maaliin myös Paavo Paajanen.

  • Hakalan vaikea kausi päättyi voitokkaasti

    15.04.2010 Yle Urheilu

    Lauri Hakalan kausi Belgian lentopalloliigassa päättyi kahteen voittoon miehen pelatessa Halenin joukkueen liberona. Päätöskierroksella Antwerpen kaatui 3-1 (20-25, 25-16, 25-22, 25-19).

  • Euroopan Ratsastajainliitto perustettu

    19.02.2010 Yle Urheilu

    Eurooppalainen Ratsastajainliitto, the European Equestrian Federation (EEF), perustettiin torstaina 18. helmikuuta Warendorfissa Saksassa. Uuden liiton tehtävänä on ajaa eurooppalaisen ratsastuksen asiaa FEI:ssä, kansainvälisessä ratsastajainliitossa, sekä EU:ssa, minkä vuoksi kotipaikaksi valittiin Belgia.

  • Lue kommentteja -mikä maa voittaa miesten jääkiekon olympiakullan?

    17.02.2010 Yle Uutiset

    Jääkiekko on taitoluistelun ohella ainoa laji, jossa on taisteltu olympiamitaleista jokaisissa talvikisoissa. Naisten jääkiekko tuli ohjelmaan Naganossa 1998.

  • Belgia sekaisin lumesta

    10.02.2010 Yle Uutiset

    Ankara lumentulo on sekoittanut pahoin tieliikenteen Belgiassa. Maan moottoriteillä on tapahtunut kymmeniä onnettomuuksia.

  • Kolme lappilaista urheilun kunniagalleriaan

    12.01.2010 Yle Uutiset

    Kuulantyönnön olympiavoittaja Ville Pörhölä Torniosta, mäkihypyn ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja Antti Hyvärinen ja pitkään mäkihypyn pisintä hyppyä nimissään pitänyt Tauno Luiro valittiin 30 edesmenneen suomalaisen joukossa urheilun hall of fameen.

  • Kalle Anttila paini kahdesti olympiakultaa

    11.01.2010 Elävä arkisto

    Kalle Anttila havitteli Antwerpenin kisoissa mitalia kreikkalais-roomalaisesta painista. Hänet kuitenkin houkuteltiin Suomen vapaapainijoukkueeseen onnekkain seurauksin.

  • Kansallisbaletin ensitanssijaksi Wilfried Jacobs

    23.10.2009 Yle Uutiset

    Suomen Kansallisbaletissa julkistettiin ensitanssijanimitys Joutsenlammen ensi-illan yhteydessä perjantaina. Ensitanssijaksi nimitettiin Wilfried Jacobs, joka tanssi Joutsenlammen ensi-illassa Rothbartin roolissa.

  • Hollanti päästää vettä kuivatetuille pelloille

    09.10.2009 Yle Uutiset

    Hollannissa hallitus on päättänyt toteuttaa erittäin rajua arvostelua herättäneen suunnitelman päästää tulvavettä kuivatetuille pelloille alueen ekosysteemin korjaamiseksi. Peltojen omistajat ja muut alueen asukkaat ovat tyrmistyneet suunnitelmasta, joka täytyy vielä hyväksyä parlamentissa.

  • Salamatkustajia Haminaan

    22.09.2009 Yle Uutiset

    Hollantilaisen kauppa-aluksen mukana saapui Haminaan kolme miestä, joita Rajavartiosto arvelee intialaisiksi.

  • Konttimies toivoo kauniimpia kontteja

    11.09.2009 Yle Uutiset

    Merikontti on monikäyttöinen kapistus myös maalla. Niistä tehdään muun muassa varastoja. Merikontteja niitä tarvitseville välittävä yrittäjä Kalevi Kuokkanen toivoo, että niitä verhoiltaisiin vähän kauniimmiksi.

Sivut