Hyppää pääsisältöön

Vain muutaman huijarin tähden

  • Maalaiskomedioiden Kuusniemellä eletään ihmisen näköistä elämää

    13.07.2017 Elävä arkisto
    Maalaiskomedia on yhteisnimitys Yleisradiossa vuosina 1998–2006 esitetyille draamasarjoille, joissa seurattiin kuvitteellisen Kuusniemen elämää Hämeessä.
  • Mistä on maalaiskomediat tehty?

    13.07.2017 Draama
    Maalaiskomediat ja maaseutudraamat ovat nauttineet vuosien varrella huikeata suosiota: sarjoilla on uusintoineen yhteensä noin 124 miljoonaa katselukertaa. Jälleen yleisöä hellitään, sillä sarjat ovat nähtävissä taas Yle Areenassa . TV1 Kotikatsomossa esitetään sunnuntaista 6.8.2017 alkaen uusintana Korpelan kujanjuoksun ensimmäinen kausi ja sen jälkeen kakkoskauden uudet jaksot. Mistä maalaiskomediat oikein kertovat? Mikä tekee lajista niin suositun? Tätä pohtii allekirjoittanut eli Korpelan kujanjuoksun tuottaja yhdessä käsikirjoittaja Heikki Luoman ja käsikirjoittaja-ohjaaja Jukka Mäkisen kanssa.
  • Mooseksen perintö avaa kesäteatterikauden

    12.06.2012 Yle Uutiset
    Pohjois-Karjalan kesäteatterikausi avataan viikonloppuna. Ensimmäisten joukossa nähdään Joensuun laululavan maisemissa esitettävä "Mooseksen perintö". Heikki Luoman kirjoittama, tv:stä tuttu maalaiskomedia on jatkoa viime kesänä esitetylle "Vain muutaman huijarin tähden" -näytelmälle.
  • Näyttelijä Asko Sahlman on kuollut

    19.09.2011 Yle Uutiset
    Näyttelijä Asko Sahlman on kuollut. Vuonna 1955 Viinijärvellä Liperissä syntynyt Sahlman esiintyi näyttämöllä ensimmäisen kerran 1968 Jouko Turkan ohjaamassa näytelmässä Anu ja Mikko.
  • Pientä kesäteatteria tehdään leikkimielisesti

    20.07.2011 Yle Uutiset
    Kesäteatterit vetävät hyvin yleisöä Pohjois-Karjalassa. Esimerkiksi Lieksan teatterin Simpauttaja-näytelmän ensimmäisen, eli kuluvan viikon esitykset on myyty loppuun. Heikki Turusen romaaniin pohjautuvaa näytelmää esitetään Vuonislahdessa vielä ensi viikon ajan.
  • Kesänäyttämö koukutti paperimiehen

    07.07.2011 Yle Uutiset
    Kesäteatterikausi on näin heinäkuussa kiivaimmillaan. Lavoilla nähdään ammattilaisten rinnalla paljon harrastajanäyttelijöitä, joita veri vetää mukaan vuosi toisensa jälkeen – vieläpä palkatta.
  • Laulurinteellä nähdään kesäteatteria

    31.03.2011 Yle Uutiset
    Joensuussa nähdään teatteria aivan uudessa paikassa ensi kesänä. Maalaiskomediaa Vain muutaman huijarin tähden esitetään Laulurinteellä, jossa laululavan taakse rakennetaan 2000-paikkainen katsomo. Ulkoilualueelle Pyhäselän rannalle rakennetaan Kuusniemen kylänraitti, jossa on muun muassa kirkko, kunnantalo ja jopa järvi.
  • Salon Teatteri miehen ikään

    31.01.2011 Yle Uutiset
    Juhlavuottaan viettävä Salon Teatteri palaa historiansa ensimmäisen esityksen pariin, kun teatteri esittää ensi keväänä viidenkymmenen vuoden takaisen ensiesityksensä musiikkinäytelmä Saapasjalkakissan. Juhlavuottaan viettävä Salon teatteri toimii pitkälti parin sadan harrastajan varassa.
  • Hietasaaren Tanssimajakka satsaa Kuninkuusraveihin

    23.07.2010 Yle Uutiset
    Kuninkuusraveihin saapuvaa yleisöä hemmotellaan Oulussa monin oheistapahtumin. Perjantai-iltapäivän ravihenkisestä toritapahtumasta on kävely-yhteys Hietasaareen, jossa huippuartistit pistävät vipinää tanssikenkiin.
  • TV:stä tuttu maalaiskomedia vetää väkeä Suomen suurimpaan kesäteatteriin

    14.07.2010 Yle Uutiset
    Suomen suurin kesäteatteri luottaa Yleisradion tv-komedioiden voimaan myös näyttämöllä. Meri Oulun kesäteatteri houkuttelee katsojia jo kolmatta kesää TV 2:sta tutulla maalaiskomedialla. Tänä vuonna se on Vain muutaman huijarin tähden. Teatterin katsomoon mahtuu yli 2 600 ihmistä, mikä asettaa haasteita ohjaajalle ja näyttelijöille.
  • Kanttori Piiparinen villitsee Facebookissa

    08.04.2010 Yle Uutiset
    Internetyhteisö Facebookissa on syntynyt melkoinen ilmiö suositusta suomalaisesta televisiosarjan hahmosta. Tissuttelevan, mopolla ajelevan kanttori Ilmari Piiparisen faniryhmään on liittynyt kuukaudessa yli 26 000 ihmistä. Näyttelijää tämä imartelee.
  • Kuusniemi nauratti ennätyksellisesti

    15.08.2009 Yle Uutiset
    Kuvitteellisen Kuusniemen kunnan tapahtumat toivat Oulun Toppilan Möljälle uuden yleisöennätyksen.
  • Vain muutaman huijarin tähden aloitti maalaiskomedioiden sarjan

    10.09.2008 Elävä arkisto
    Kuusniemellä alkaa tapahtua, kun kirkkoherran toimeen matkalla oleva Matias Pohto poimii kyytiinsä liftaritytön, joka onkin kunnan uusi kulttuurisihteeri.
  • Kesäteattereiden ensi-iltapiikki osuu kesäkuun loppuun

    30.06.2006 Yle Uutiset
    Suomalaisten kesäteattereiden ensi-iltapiikki osuu kesä-heinäkuun vaihteeseen. Perjantaina 30.6. nähdään ainakin 20 uutta esitystä. Kaikkiaan Suomen kesässä on tarjolla tänä vuonna lähes 300 erilaista esitystä.