Hyppää pääsisältöön

sotilasmusiikki

  • Kauhavalla viimeinen varusmiesten kesävala

    16.08.2013 Yle Uutiset

    Lentosotakoulun kesän valatilaisuus on myös Pohjanmaan sotilassoittokunnalle viimeinen ennen lakkautustaan. Kauhavalle otetaan vielä yksi erä varusmiehiä tammikuussa.

  • Lemin musiikkijuhlien toiminnanjohtajaksi kokenut pyhtääläinen

    08.08.2013 Yle Uutiset

    Lemin musiikkijuhlien uudeksi toiminnajohtajaksi on valittu pyhtääläinen Sanna Gango. Kokenut Gango on vetänyt kansainvälistä Hamina Tattoo -tapahtumaa jo vuosia.

  • Pohjois-Koreassa mahtava sotilasparaati

    27.07.2013 Yle Uutiset

    Kylmän sodan tyyliset sotilasnäytöksen jatkuvat Pohjois-Koreassa.

  • Heinäkuun saapumiserä astuu palvelukseen

    08.07.2013 Yle Uutiset

    Puolustuvoimat kutsuu heinäkuussa on 400 lappilaista nuorta. Sen sijaan Lapin varuskunnissa aloittaa palveluksen maanantaina noin 1300 varusmiestä. Valtaosa heistä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta.

  • Sinibaretit marssivat ylpeydellä paraateissa

    04.06.2013 Yle Uutiset

    Suomalaisia on ollut rauhanturvaamistehtävissä1950-luvulta saakka. Edelleenkin töitä löytyy näille erikoiskoulutetuille joukoille monin paikoin samoilta alueita kuin vaikkapa 50 vuotta sitten. YK-palveluksen jälkeenkin monet osallistuvat uskollisesti vuodesta toiseen puolustusvoimien paraateihin.

  • Kuvagalleria: Prikaatin viimeinen marssi

    04.06.2013 Yle Uutiset

    Sadat ihmiset seurasivat Pohjois-Karjalan Prikaatin viimeistä marssia maakunnassa. Itä-Suomen sotilasläänin alueellinen puolustusvoimien lippujuhlan paraati pysäytti Joensuun keskustan liikenteen marssin ajaksi. Ihmiset seurasivat paraatia katujen varsilla ja parvekkeilla. Työmiehet keskeyttivät työnteon ohimarssin ajaksi.

  • Lippujuhlan paraati Raaseporissa - suorana Ylen kanavilla

    04.06.2013 Yle Uutiset

    Puolustusvoimat viettää tänään tiistaina lippujuhlaansa. Perinteisen paraatin järjestelyistä vastaa nyt Uudenmaan prikaati ja johdosta merivoimat.

  • Prikaatin viimeinen paraati

    04.06.2013 Yle Uutiset

    Pohjois-Karjalan Prikaati marssii tiistaina viimeistä kerta paraatissa maakunnassa. Itä-Suomen sotilasläänin alueellinen puolustusvoimain lippujuhlapäivän paraati alkaa paraatikatselmuksella kello 10 Joensuun torilla.

  • Merivoimat komentaa lippujuhlapäivän paraatia Raaseporissa

    04.06.2013 Yle Uutiset

    Juhlallisuudet alkavat aamukahdeksalta lipunnostolla Tammisaaren satamassa ja päättyvät lipunlaskuun iltayhdeksältä.

  • Saara Aalto kiitää vaivatta Kiinasta Lappiin

    24.05.2013 Yle Uutiset

    Samana päivänä kun Saara Aallon uusin albumi julkaistaan, nainen itse laulaa Sodankylässä. Tuoreet kokemukset yhteisesiintymisestä maailman ykköstenorin Jose Carrerasin kanssa Kiinassa vaihtuvat sotilassoittokuntien tahteihin ja Lapin valoisiin öihin.

  • Pohjois-Karjalan Prikaatin viimeinen paraati Joensuussa

    24.05.2013 Yle Uutiset

    Itä-Suomen sotilasläänin alueellinen puolustusvoimien lippujuhlapäivän paraati järjestetään 4. kesäkuuta Joensuun torin ympäristössä. Paraati on samalla viimeinen Pohjois-Karjalan Prikaatin juhlaparaati maakunnassa.

  • Veteraanipäivä värittää Jyväskylän viikonvaihdetta

    26.04.2013 Yle Uutiset

    Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla vietetään lauantaina Jyväskylässä. Juhlan pääpuhuja on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

  • Pohjois-Koreassa uhkea sotilasparaati Kimin tiukan katseen alla - video

    25.04.2013 Yle Uutiset

    Sotilasparaatissa ei juuri nähty aseita, mutta samaan aikaan asevoimien komentajat ovat puheissaan vannoneet tuhoa Yhdysvalloille ja heidän liittolaisilleen.

  • "Yö väistyy, tuuli nousee, sarastaa" - Sotilassoittokunnilla viimeiset yhteiskonsertit

    18.04.2013 Yle Uutiset

    Kolmen Itä-Suomen sotilasläänin soittokunnan konsertit alkavat käydä vähiin. Karjalan ja Savon sotilassoittokunnista sekä Rakuunasoittokunnasta koostuva kokoonpano hajoaa vuodenvaihteessa, kun kaksi soittokunnista lakkautetaan.

  • Perhe voitti intohimon sotilasmusiikkiin

    16.04.2013 Yle Uutiset

    Pohjanmaan Sotilassoittokunnalla on edessään ristiriitojen vuosi. Torstaina tasan 60-vuotta sitten silloinen Vaasan Varuskuntasoittokunta puhalsi ilmoille ensimmäiset tahdit. Juhlavuotta varjostaa kuitenkin tieto siitä, että soittokunta lakkaa olemasta vuoden vaihteessa. Vakituisille soittajille työtä on tarjottu, mutta monille muutto omasta kotikunnasta on liian raskas päätös.

  • Ammattilaiset tulevat Hamina Tattoolle kalliiksi

    22.03.2013 Yle Uutiset

    Sotilasmusiikkitapahtuma on taloushaasteiden edessä. Tapahtuman kustannukset kasvavat, kun soittokunnat ammattimaistuvat.

  • Maanpuolustusjärjestöt vetoavat Hennalan museoiden puolesta

    11.03.2013 Yle Uutiset

    Sotilaslääketieteen museon ja Sotilasmusiikkimuseon toiminta Lahdessa halutaan turvata jatkossakin. Esineistö ei saisi mennä pakkilaatikoihin, vaan sen pitäisi olla ehdottomasti näkyvillä, perustelee Ratsumieskilta ry:n puheenjohtaja Jukka Elomaa.

  • Iskelmätähti intissä

    04.02.2013 Yle Uutiset

    Takavuosien tangomarkkinoiden kestomenestyjä Maria Tyyster palvelee varusmiessoittokunnassa. Luvassa on mm. rynnäkkökiväärijongleerausta.

  • Varusmieskoulutus loppuu Lappeenrannassa

    04.02.2013 Yle Uutiset

    Rakuunaeskadroona siirretään maasotakoulun yhteydestä Haminaan. Viimeisetkin varusmiehet siirtyvät Haminaan vuoteen 2018 mennessä.

  • Puhallinmusiikin opetus kärsii

    25.01.2013 Yle Uutiset

    Pohjan Sotilassoittokunnan ja Oulun konservatorion yhteistyö vähenee vuoden 2013 aikana. Soittokunta lakkaa ja pääosa soittajista siirtyy Rovaniemelle.

Sivut