Hyppää pääsisältöön

lakkauttaminen

  • Näin liivijengit toimivat eri puolella Suomea

    07.12.2017 MOT

    Suomessa on noin 750 liivijengiläistä.

    Poliisihallituksella (PoHa) ei ole tällä hetkellä selvityksen alla muiden vastoin lakia ja hyviä tapoja toimivien järjestöjen tai yhdistysten kuin Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) lakkauttaminen. Pirkanmaan käräjäoikeus julisti viime viikolla uusnatsistisen PVL:n lakkautetuksi laittoman ja räikeästi hyvän tavan vastaisen toiminnan vuoksi.

  • FC Jokereiden tarina jäi lyhyeksi

    17.04.2014 Elävä arkisto

    FC Jokereiden piti olla vahva kilpailija Helsingin Jalkapalloklubille ja ennen kaikkea hyvä bisnes, toisin kävi. Harry ”Hjallis” Harkimon kunnianhimoinen hanke laajentaa Jokeribrändiä jalkapallon puolelle sai alkunsa vuonna 1999, ja kuopattiin vain viisi vuotta myöhemmin. Muistoksi jäi Töölön jalkapallostadion.

  • Vuosaaren telakan viimeiset hetket

    22.11.2013 Elävä arkisto

    Helsingin telakan toiminnan alas ajaminen vuonna 1987.

    Dokumentissa seurataan Helsingin Vuosaaren telakan toiminnan lopettamista vuonna 1987. Ohjelmassa seurataan telakan yt-neuvotteluita läheltä. Lisäksi kuvataan telakan työntekijöiden arkea päivällä ja yöllä.

  • Kokinvaaran postista tehtiin malliesimerkki

    11.10.2013 Elävä arkisto

    Timo Tolvanen muutti Pohjois-Karjalaan ”turhasta kiireestä” ja alkoi hoitaa pienen kylän postiasemaa - samalla vähän muitakin kylän palveluita.

  • Onko Rölli lakkautettu?

    20.06.2012 Elävä arkisto

    Röllimetsän kehittämistoimikunta on päättänyt lakkauttaa satuolennot.

  • Joensuun Penttilän sahaa on kiitetty ja kirottu

    21.05.2012 Elävä arkisto

    Sahatoiminnan jälkeen alkoivat puhdistukset

    Pielisjoen rannalle vuonna 1871 perustettu Penttilän saha tuotti joensuulaisille huomattavasti hyötyä sekä runsaasti harmia.

  • Perussuomalaiset nousi SMP:n raunioille

    18.04.2011 Elävä arkisto

    Puolue perustettiin 1995.

    Perussuomalaiset perustettiin vuonna 1995 konkurssiin kaatuneen Suomen Maaseudun Puolueen raunioille.

  • Paakkilan asbestikylä

    26.08.2010 Elävä arkisto

    Kuvaus kaksi vuotta asbestikaivoksen sulkemisen jälkeen 1977

    Tuusniemen Paakkilan kylä oli vilkas kaivospaikkakunta siihen asti, kunnes siellä louhittu asbesti alkoi vaikuttaa ihmisten elämään haitallisesti. Asbestikylä-dokumentti on kuvattu Paakkilassa syksyllä 1977 kaksi vuotta asbestikaivoksen sulkemisen jälkeen.

  • Sananvapaus sanomalehdistössä

    14.04.2009 Elävä arkisto

    Kallenautio luo katsauksen journalistien vapauteen 1988

    Sensuuri, sananvapaus, itsesensuuri... Jorma Kallenautio luo katsauksen journalistiemme ilmaisun rajoihin venäläisajasta Koiviston päiviin.

  • Uimakoulua asbestijärvellä

    23.12.2008 Elävä arkisto

    Asbestin rikastaminen Paakkilan kaivoksella päättyi jo 22 vuotta sitten. Ympäristö jäi silloiseen tilaansa. Avolouhoksissa harrastetaan nyt erilaisia vapaa-ajan toimintoja. MOT johdattaa asbestijärven salaisuuksiin.

  • Ristivetoa "Ristivedosta"

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Päivi Istalan juonnettu musiikkiohjelma Ristivetoa kärjisti ristiriitoja radion johtajan ja Yleisradion hallintoelinten välillä syksyllä 1970.

  • Ristivetoa-ohjelma sensuurin kourissa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Radion ohjelmaneuvosto lakkautti Päivi Istalan ohjelmasarjan

    Radion ohjelmaneuvosto lakkautti Päivi Istalan ohjelmasarjan lokakuussa 1970. Kriittinen ohjelma asuntopolitiikasta oli neuvoston enemmistölle liikaa.

  • Työmiehen tunnin toimittaja kertoo

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Työmiehen tunti oli yksi Hella Wuolijoen kauden uudenlaisista ohjelmista. Työväestölle suunnattu interaktiivinen palveluohjelma yhdisti kansalaisneuvonnan, sivistyksen ja viihteen.