Hyppää pääsisältöön

valtataistelu

  • Suomi yritti valloittaa Ruotsin 1500-luvulla

    28.09.2009 Yle Uutiset

    1590-luvulla Ruotsin suurvallan sisällä käytiin kiivasta ja veristä valtataistelua Kustaa Vaasan luoman valtion hallinnasta. Samalla taisteltiin siitä, millä uskonnolla Pohjolaa hallitaan. Lopulta Ruotsin ja Puolan suurvallat saivat yhteisen hallitsijan Sigismundista.

  • Valta luisumassa virkamiehille

    31.08.2009 Yle Uutiset

    Lappeenrannan luottamusmiehet pohtivat onko virkamiehillä jo liikaa valtaa. Esimerkkinä vallan valumisesta on Lappeenrannan kouluverkkouudistus.

  • Pohjois-Kaukasian väkivalta yltyy

    25.08.2009 Yle Uutiset

    Venäjään kuuluvassa Pohjois-Kaukasiassa iskut turvallisuusviranomaisia kohtaan ovat miltei päivittäisiä. Kiihtyneiden väkivaltaisuuksien taustalla on usein eri klaanien välinen valtataistelu. Myös sosiaaliset ongelmat, kuten työttömyys lisäävät alueen epävakautta.

  • Tutkija: Pohjois-Kaukasian levottomuuksien taustalla valtataistelu

    17.08.2009 Yle Uutiset

    Venäläinen politiikan tutkija pitää väkivaltaisuuksien kiihtymistä Pohjois-Kaukasiassa osoituksena siitä, että alueella on käynnissä raju valtataistelu. Venäjän tiedeakatemian Kaukasiaan perehtynyt tutkija Enver Kisrijev sanoo, ettei Venäjän johto ole onnistunut vakauttamaan aluetta, vaan Kremlin otteet ovat enemmänkin lietsoneet väkivaltaisuuksia.

  • Kabila erotti tuomareita Kongossa

    16.07.2009 Yle Uutiset

    Kongon demokraattisen tasavallan presidentti Joseph Kabila on erottanut noin sata tuomaria oikeuslaitoksessa rehottavan korruption takia. Erotettujen joukossa ovat valtionsyyttäjä sekä korkeimman oikeuden puheenjohtaja.

  • Pentti Ahola: "Suhosen lähtö ei ollut yllätys"

    03.07.2009 Yle Uutiset

    HC Ässät Pori Oy:n entisen puheenjohtaja Pentti Aholan mukaan Ässien johdon keväällä osoittama luottamuspula voi osittain selittää Alpo Suhosen erohaluja.

  • Pohjois-Korea haluaa näyttää voimaansa

    25.05.2009 Yle Uutiset

    YK:n turvallisuusneuvosto vaatii varmasti pakotteiden kiristämistä Pohjois-Koreaa vastaan, uskoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrynen. Hänen mukaansa ydinkoe kertoo Pohjois-Korean halusta pullistella kansainvälisen yhteisön edessä.

  • Oululainen peliyritys tähtää maailmalle

    13.05.2009 Yle Uutiset

    Oululainen peliyritys Tuonela Productions pyrkii merkittäväksi pelintuottajaksi panostamalla vahvoihin sisältöihin. Pari vuotta sitten perustettu yritys on julkaissut kaksi lautapeliä ja kaksi nettipeliä, ja yrityksen pelejä myydään ympäri maailmaa.

  • Murmanskin tv-pomo menetti työnsä valtataistelun vuoksi

    26.03.2009 Yle Uutiset

    Virallisesti valtiollisen Murman-aseman johtaja Dimitri Perederi erosi itse, mutta eron syynä pidetään yleisesti Venäjän valtapuolueen vaalitappiota toissa viikonloppuna.

  • Murmanskin tv-pomo menetti työnsä valtataistelun vuoksi

    26.03.2009 Yle Uutiset

    Murmanskin radion ja television johtaja on menettänyt työnsä Luoteis-Venäjän valtataistelun vuoksi. Virallisesti valtiollisen Murman-aseman johtaja Dimitri Perederi erosi itse, mutta eron syynä pidetään yleisesti Venäjän valtapuolueen vaalitappiota toissa viikonloppuna.

  • Ukrainan turvallisuuspalvelu ratsasi kaasuyhtiön

    04.03.2009 Yle Uutiset

    Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n aseistautuneet joukot tekivät ratsian Ukrainan kaasyhtiön Naftogazin pääkonttoriin Kiovassa. Turvallisuuspalvelun edustajat poistuivat pääkonttorista keskiviikkona alkuillasta. Ratsia on kytketty Ukrainan valtataisteluun.

  • Fidel siunasi Kuuban ministerivaihdot

    03.03.2009 Yle Uutiset

    Kuuban entinen johtaja Fidel Castro sanoo, että suurmuutokset Kuuban korkeimmilla poliittisilla paikoilla tehtiin yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Presidentti Raúl Castron maanantaiset nimitykset herättivät epäilyksiä sisäisestä valtataistelusta.

  • Väliaikainen presidentti Guinea-Bissauhun

    02.03.2009 Yle Uutiset

    Länsiafrikkalaisen Guinea-Bissaun presidentti Joao Bernardo Vieira sai surmansa varhain maanantaiaamuna hänen palatsiinsa tehdyssä hyökkäyksessä. Parlamentin puhemiehestä Raimundo Pereirasta tuli seuraavana päivänä virkaatekevä presidentti.

  • Sharifit ulos vaaleista Pakistanissa

    25.02.2009 Yle Uutiset

    Pakistanin Korkein oikeus on määrännyt Punjabin osavaltion johtajan Shahbaz Sharifin viraltapantavaksi. Oikeus kumosi viimevuotisen äänestystuloksen, jossa Sharif valittiin osavaltion johtoon. Samalla oikeus kielsi häntä ja hänen veljeään Nawaz Sharifia asettumasta vaaleissa ehdolle. Maan kimurantti poliittinen asetelma vaikeutuu nyt entisestään.

  • Clinton huolestui Pohjois-Korean valtataistelusta

    19.02.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on Aasian kiertomatkallaan pitänyt mahdollisena valtataistelun puhkeamista Pohjois-Koreassa. Clinton ennakoi Pohjois-Korean voivan suistua epävakauteen maan nykyisen diktaattorin Kim Jong-Ilin valtakauden loputtua.

  • Holokaustin kieltänyt piispa sai lähtöpassit pappisseminaarista

    09.02.2009 Yle Uutiset

    Juutalaisten joukkotuhon kiistänyt brittipiispa Richard Williamson on erotettu pappisseminaarista Argentiinassa.

  • Somalia valitsee uuden presidentin tammikuun lopussa

    11.01.2009 Yle Uutiset

    Somalian väliaikainen parlamentti kokoontuu valitsemaan sodan repimän maan uutta presidenttiä tammikuun lopussa, kertoi Afrikan unionin edustaja lauantaina. Parlamentin äänestyksen uudesta presidentistä on määrä tapahtua tammikuun 26. päivänä.

  • EU painostaa Mugaben syrjäyttämiseen

    08.12.2008 Yle Uutiset

    Euroopan Unioni vaatii Zimbabwea yksinvaltaisesti hallitsevaa Robert Mugabea siirtymään syrjään. Myös Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy vaati maanantaina Mugaben syrjäyttämistä. Zimbabwe on ajautunut syvään kaaokseen maata rasittavan valtataistelun, talouskriisin, maailmanennätysinflaation ja koleraepidemian vuoksi

  • Israel hyväksyi 250 palestiinalaisvangin vapauttamisen

    30.11.2008 Yle Uutiset

    Israel vapauttaa vankiloistaan 250 palestiinalaisvankia. Israelin hallituksen mukaan päätös on hyvän tahdon ele palestiinalaispresidentti Mahmoud Abbasille. Hänen toivotaan saavan siitä tukea palestiinalaisten keskinäisessä valtataistelussa.

  • Turvallisuusneuvosto kiirehtii Norsunluurannikon vaaleja

    08.11.2008 Yle Uutiset

    YK:n turvallisuusneuvosto patistaa Norsunluurannikkoa järjestämään presidentinvaalit mahdollisimman pikaisesti. Neuvoston mukaan useaan otteeseen lykätyt vaalit tulee pitää ensi kesään mennessä.

Sivut