Hyppää pääsisältöön

tanssipaikat

  • Huppari on punainen vaate portsarille

    13.01.2011 Yle Uutiset

    Ravintolareissu saattaa joskus stopata jo ennen kuin alkoikaan. Humalatilan ohella syy saattaa piillä vääränlaisessa pukeutumisessa. Joskus muinoin tanssiravintolan ovia oli turha edes koputella, ellei miehellä ollut pikkutakkia yllä.

  • Hannu Salama lukee Juhannustansseja

    31.12.2010 Elävä arkisto

    Kirjailija Hannu Salama lukee otteita skandaaliromaanistaan.

    Hannu Salaman vuonna 1964 ilmestynyt Juhannustanssit aiheutti kirjasodan. Kun prosessi oli lopullisesti takana, kirjailija pyydettiin television juhannusohjelmaan lukemaan otteita skandaaliromaanistaan.

  • Oulun tanssilavapalon syy selvisi

    24.11.2010 Yle Uutiset

    Oulussa lokakuussa tuhoutuneen Hietasaaren tanssipaviljongin tulipalo syttyi sähkölaitteista. Palon teknisissä tutkimuksissa ei todettu viitteitä tahalliseen sytyttämiseen.

  • Voikosken tanssilava kuntoon

    12.11.2010 Yle Uutiset

    Kymenlaakson vanhimman nuorisoseuran toiminnan viriämisen tiellä ei ole enää esteitä. Voikosken Nuorisoseura sai korjausrahaa tanssilavaa varten.

  • Tanssilavasta rantatontteja

    09.11.2010 Yle Uutiset

    Kajaanin kaupunginhallitus päättää tiistaina, voidaanko Huparin tanssilavan paikalle kaavoittaa rantatontteja.

  • Hullujenkuljetusauto kiersi tanssilavat

    01.11.2010 Yle Uutiset

    Sana Hullujenkuljetusauto kirjoitettuna bussin nokkaan, ja sisällä hulvattomuuteen taipuvaisia soittajia, jotka hallitsivat ajan hitit ja tanssimusiikin. Tällä reseptillä keikkaileva Pentti Oskari Kankaan Seitsemän Seinähullua sai paljon keikkaa tanssilavojen valtaamassa Suomessa 1970-luvulla.

  • Danny tunnelmoi konserttisaleissa

    26.10.2010 Yle Uutiset

    Dannyn Tunteiden ilta -juhlakiertue starttaa tiistaina Porista. Viihdekonkari nousee lavoille nyt ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ohjelmistolla, joka ei tanssilavoille välttämättä istuisi.

  • Kyläläiset yhdessä tekevät hyvän kylän

    20.10.2010 Yle Uutiset

    Vaikka Hattulan sattulalaiset ovat julkisuudessa vähätelleet kyläänsä, todellisuudessa he ovat siitä ylpeitä ja pitävät kyläänsä hyvänä paikkana asua. Kylä elää ihmisistä, he toteavat.

  • Tanssipaikan paloa ei tutkita rikoksena

    11.10.2010 Yle Uutiset

    Oulun Hietasaaren tanssilavan paloa ei tutkita rikoksena. Poliisi ja pelastuslaitos jatkavat palosyyntutkintaa tuhoutuneen rakennuksen raunioilla. Paikalle on pyydetty myös sähkötarkastaja.

  • Tanssilavan kohtalo täysin auki

    11.10.2010 Yle Uutiset

    Poliisi jatkaa tänään Oulun Hietasaaren tanssimajakan palosyyntutkintaa rakennuksen raunioilla. Yrittäjä Kari Vasara arvioi, että uuden lavan rakentamista joudutaan pohtimaan tarkkaan. Hietasaaren sijaan katseet ovat suunnattu nyt Nallikariin.

  • Tanssilavapalon syy epäselvä

    10.10.2010 Yle Uutiset

    Oulun Hietasaaren tanssimajakan tulipalon syttymissyy on toistaiseksi epäselvä. Poliisi aloitti palonsyyntutkinnan sunnuntaina ja sitä jatketaan maanantaina. Tanssimajakka tuhoutui täysin. Henkilövahinkoja palo ei aiheuttanut.

  • Rovaniemeläisten tanssihalut hakusessa

    01.10.2010 Yle Uutiset

    TV:n tanssiohjelmat vetävät hurjasti katsojia ruudun ääreen, mutta oikea tanssipaikka ei. Saarenkylän Nuorisoseurantalon tanssikausi on alkanut valitettavan vaisusti, tanssiorganisaattori Risto Petäjäniemi sanoo.

  • Tomi Markkola luopuu Riutanharjun mutterilavasta

    28.09.2010 Yle Uutiset

    Laulaja Tomi Markkola luopuu Etelä-Suomen suosituimman lavatanssipaikan isännyydestä. Riihimäen Riutanharjun toimintaa jatkaa hämeenlinnalainen Aaro Pesonen.

  • Tappi Suojanen möi keikalle vaikka pässin

    27.09.2010 Yle Uutiset

    Kun miltei kielitaidoton mies hommaa Suomeen Rolling Stonesin ja kehittää viihdeteollisuutta raahaamalla kansan pällisteltäväksi tv-julkkuja Atlannin takaa, voidaan puhua legendasta. Tauno ”Tappi” Suojasesta liikkuvat tarinat elävät jo omaa elämäänsä. Niitä pääsi läheltä näkemään Suojasen ohjelmatoimistossa työskennellyt Markku Aartio.

  • Vaasaan kaivataan tanssilavaa

    27.09.2010 Yle Uutiset

    Vaasalaiset tanssiseurat ja teatterit ehdottavat yhdistetyn tanssilavan ja kesäteatterin perustamista Vaskiluotoon.

  • Vierumäen Aavehalli aloittaa tanssit

    22.09.2010 Yle Uutiset

    Vierumäen maineikkaan Aavehallin peruskorjaus on valmistumassa sisätöiden osalta loka-marraskuun vaihteessa. Monet muistavat paikan sodanjälkeisten vuosien tunnettuna tanssipaikkana. Nyt säännölliset tanssit palaavat Aavehalliin.

  • Läheisen itsemurha on vaikea taival

    21.09.2010 Yle Uutiset

    Kun rakas riistää itseltään hengen aivan yllättäen, toisen elämä romahtaa. Ammattiauttajien kanssa voi kuitenkin käsitellä kaikki itsesyytöksen ja vihan tunteet, jotta elämä voi taas jatkua.

  • Eini 50 vuotta: Laulan niin kauan kun ihmiset kuuntelevat

    15.09.2010 Yle Uutiset

    Ura alkoi Pellon Orajärveltä jo 14-vuotiaana. Silloin Eini tuurasi veljeään kyläbändin solistina. Levytysura aukesi Lapin alueradion (nyk. Lapin Radio) avulla, muistelee Eini.

  • Hamburger Börsin historia nyt teatterilavalle

    06.09.2010 Yle Uutiset

    Turun kaupunginteatteri tuo näyttämölle henkilö- ja ajankuvan historiallisen ravintola-hotelli Hamburger Börsin johtajasta neiti Wallina Valtinista ja itse suosikkiravintolasta. Teatterille Hamburger Börs -musiikkinäytelmä on syyskauden suursatsaus.

  • Imatra-mitali Urpo Ikävalkolle

    21.08.2010 Yle Uutiset

    Myönteisen Imatra-kuvan edistäjän tunnuksen sai tänä vuonna Tanssistudio Jamin nuoret ja Anna Lahtinen. Palkinnot myönnettiin osana Imatra-päivän juhlallisuuksia.

Sivut