Hyppää pääsisältöön

passiivinen vastarinta

  • Juhlittujen murhien aikakausi – Aktivistit-draamasarja kertoo toisenlaisen tarinan 1900-luvun alun Suomesta

    15.01.2019 Draama

    Tositarinoihin perustuva draamasarja tulossa 3.2.

    Tositapahtumiin perustuva, fiktiivinen draamasarja Aktivistit esittelee Suomen, jossa ensimmäisen sortokauden poliittiset murhat ja pommi-iskut saavat erilaisen merkityksen, kun katse käännetään niiden tekijöihin. Aktivistit tulossa Ylen kanaville 3.2.

  • Aktivistin väite: Miljoona ihmistä vastustaa Fennovoimaa, mutta liian passiivisesti

    29.12.2015 Yle Uutiset

    Maailman epäoikeudenmukaisuuksista ydinvoimalatyömaa Pyhäjoella vaivaa tällä hetkellä kesälahtelaisen tietokirjailijan päätä eniten. Hans Colliander ääntääkin Fennovoiman Rosatomiksi. Luonto ja eläimet, joista ihminen on yksi laji, ovat Collianderin mielestä puolustamisen arvoisia.

  • Näkökulma: Unohda tautitarkkailu, ole utelias

    12.10.2014 Yle Uutiset

    Kuten moni muukin suomalainen, olen saanut syntymälahjana sydän- ja verisuonitauteihin tuuppaavat geenit. Kun ruokakin maistuu, viskelaariset vyötärökerrostumat eivät terveystilannetta paranna. Verenpaineen mittaaminen tuntuu kuitenkin sairaaksi tunnustautumiselta, kirjoittaa Yle Satakunnan uutispäällikkö Soila Ojanen.

  • Ranskalaiset saivat sankarin vastaanoton Timbuktussa

    29.01.2013 Yle Uutiset

    Islamistit luopuivat Pohjois-Malin Timbuktusta ilman vastarintaa. Britannia aikoo lähettää Maliin kouluttajia.

  • Laiskottelu on laman lasten oikeus

    23.05.2012 Yle Uutiset

    Nuoret aikuiset kyseenalaistavat työnteon ja yhteiskunnan nykyisten arvojen mielekkyyden. Kolumnissaan Jussi Sorjanen toteaa, että laman lapset toimivat tismalleen kasvatuksensa mukaan.

  • Lasiin prässätty protesti

    20.04.2012 Yle Uutiset

    Keski-Suomen museossa Jyväskylässä on esillä kansallisia suurmiehiä esittävä juomalasikokoelma, jolla osaltaan pyrittiin vastustamaan Suomen venäläistämistä runsaat sata vuotta sitten.

  • Pohjois-Korea avoinna vuonna 1989?

    09.11.2011 Elävä arkisto

    Yrjö Tähtelän dokumentti.

    Yrjö Tähtelän dokumentti, Pjongjang - isä ja poika, kurkistaa Pohjois-Korean pääkaupunkiin vuonna 1989. Dokumentti ei tarjoa helppoja vastauksia vaikeasta valtiosta, vaan herättää pikemminkin lisäkysymyksiä.

  • Mikä on nälkälakkolaisen mieliruokaa?

    18.07.2011 Elävä arkisto

    Vietnamin sotaa vastustettiin Esplanadin puistossa kesällä 1966 ryhtymällä nälkälakkoon. Mielenosoittajien aatemaailmaa enemmän kiinnostivat lakkolaisten lempiruoat.

  • Terrorikampanjoihin puree passiivinen vastarinta

    12.06.2010 Yle Uutiset

    Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan maltilliset vastatoimet voivat parhaiten lannistaa terroritoimiin osallistuvia. Terrorikampanjat loppuvat usein sisäisiin ristiriitoihin ja kannattajien puutteeseen.

  • Poliisi ja talonvaltaajat ottivat yhteen

    16.05.2009 Yle Uutiset

    Jokikadun entiseen taitelijakiinteistöön tunkeutuneet valtaajat työllistivät poliisia eilisiltana Turussa. Paikalle saapui kymmeniä ihmisiä, joista poliisi otti osan säilöön kuulusteluja varten. Tapauksesta on käynnistetty rikostutkinta.

  • Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet

    28.07.2008 Elävä arkisto

    Vesa-Matti Loiri pääroolissa

    Poikakodin ja vankilan kasvatti, tykkimies Kauppala on armeijan kapiaisille hankala tapaus. Sotaväen säännöt ja määräykset ovat miehelle myrkkyä. Elokuvan pääroolissa on Vesa-Matti Loiri.

  • Tuntematon sotilas -kuunnelma

    19.09.2007 Elävä arkisto

    Saulo Haarlan Tuntematon sotilas -kuunnelma

    Ensimmäinen kuunnelmasovitus Väinö Linnan sotaromaanista tehtiin vuonna 1966. Se seurasi kirjaa uskollisemmin kuin Edvin Laineen totuttu elokuvaversio.

  • Poliisi tyhjensi vallatun talon Helsingissä

    25.05.2007 Yle Uutiset

    Helsingin poliisi on tyhjentänyt Katajanokalla Vyökatu 3:ssa sijaitsevan rakennuksen valtaajista. Katajanokan vankilan entinen sosiaalirakennus oli vallattuna reilun viikon.

  • Sadankomitea sissisodassa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Vuonna 1968 pasifistista Suomen Sadankomiteaa repivät linjakiistat siitä, onko aseiden käyttö joissain tilanteissa sittenkin oikeutettua.

  • Kosovossa päästiin sopimukseen vallanjaosta

    28.02.2002 Yle Uutiset
  • Rugova palasi Kosovoon

    15.07.1999 Yle Uutiset