Hyppää pääsisältöön

merimieslaulut

  • Helsingin ensilevytyksissä 1904 laulettiin myös viinasta

    17.11.2014 Elävä arkisto

    Englantilaisen yhtiön edustaja toi kalustonsa Helsinkiin.

    Gramofonilevyjä äänitettiin ensi kertaa Suomen kamaralla loppuvuodesta 1904, kun englantilaisen yhtiön edustaja toi kalustonsa Helsinkiin. Viikon kestäneissä sessioissa tehtiin muun ohessa ensimmäiset suomalaiset populaarimusiikkilevytykset ja ensimmäinen kotimainen "kuunnelma".

  • Muksut tekivät runoudesta poppia

    09.04.2008 Elävä arkisto

    Bändi syntyi vuonna 1965 folk-aallon innoittamana.

    Muksut-yhtye syntyi vuonna 1965 folk-aallon innoittamana. Sille kirjoittivat tekstejä mm. runoilijat Pentti Saarikoski, Anselm Hollo ja Jorma Ojaharju.

  • Guldgurkorna: Boston Harbour

    20.06.2007 Elävä arkisto

    Suomifolkin omaperäisin yhtye merimieslaulun parissa.

    Pekka Aarnio, Martti Launis ja Antero Launis muodostivat 1960-luvulla Suomen folkliikkeen omaperäisimmän yhtyeen, josta seuraavan vuosikymmenen alussa tuli Agit-Prop-kvartetin ydin.

  • Kohteliaat Karvakuonot

    28.03.2007 Elävä arkisto

    Laulunluritusta, hyvää käytöstä ja professoriskoiria 1978.

    Eno-Elmerin lurituksessa luu kääntää hymyyn merimiehen suun. Laulun lisäksi puhetta on myös hyvästä käytöksestä ja onpa ohjelmassa vieraina professoriskoiriakin.