Hyppää pääsisältöön

munkit

  • Miten estää alakulo koleana kesänä?

    12.07.2012 Yle Uutiset

    Lapin kesä on näyttänyt apean puolensa tänä vuonna. Helteistä ei ole ollut edes kuulohavaintoa, puhumattakaan, että shortseja olisi voinut käyttää kylmyyden ja sääski-invaasion vuoksi muualla kuin sisätiloissa. Yle Lappi haki kolmelta lappilaiselta ohjeet orastavan alakulon selättämiseksi.

  • Heinäveden syrjäkyläläiset kohtaavat Valamon ”munkkilan” kesäteatterissa

    16.06.2012 Yle Uutiset

    Uuden Valamon historiaa valotetaan tänä kesänä kesäteatterissa luostarin kotikunnassa Heinävedellä. Isän varjo -näytelmä on ensimmäinen osa Valamo-trilogiasta, joka täydentyy seuraavina kesinä.

  • Petsamon luostari kunnostetaan

    11.06.2012 Yle Uutiset

    Muun muassa tulipalosta kärsineen luostarin rakennukset kunnostetaan ja alueelle rakennetaan majoitustiloja.

  • Valamon palon tutkinta syyttäjälle

    15.05.2012 Yle Uutiset

    Valamon luostarin maaliskuussa syttynyt tulipalo on edennyt syyttäjälle syyteharkintaan. Syyte- tai syyttämättäjättämispäätöksen teko vie arviolta pari-kolme kuukautta, sanoo kihlakunnansyyttäjä Leila Suvantola.

  • Pelastuslaitoksille kelpaisi pitkäpuominen kahmari

    11.05.2012 Yle Uutiset

    Valamon luostarin taannoinen tulipalo paljasti yhden puutteen Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Pohjois-Karjalan pelastuslaitosten kalustossa. Niiltä puuttuu pitkällä puomilla varustettu kahmari, jolla pystytään repimään korkeahkojen rakennusten katto.

  • Munkkien uhkapeli kuohuttaa Etelä-Koreassa

    11.05.2012 Yle Uutiset

    Kuusi johtohahmoa Etelä-Korean suurimmasta munkkikunnasta erosi kohun jälkeen. Sisäiset ristiriidat repivät munkkikuntaa.

  • Vappufiilis syntyy hyrrästä, munkista ja foliopallosta

    30.04.2012 Yle Uutiset

    Etelä-Savossa vappua vietetään perinteisin menoin. Patsaita lakitetaan vappuaattona eri puolilla maakuntaa ja vappupäivänä väki suuntaa brunssille. Monen juhliin kuuluvat munkit ja tippaleivät.

  • Patriarkan kultakello käynnisti kritiikkiryöpyn Venäjällä

    07.04.2012 Yle Uutiset

    Venäjän ortodoksikirkon patriarkka Kirill on joutunut kovan arvostelun kohteeksi Venäjällä väitetyn ylellisen elämäntyylinsä takia. Venäläismedian ja bloggareiden hampaisiin ovat joutuneet erityisesti patriarkan kallis kello ja luksusasunto Moskovan keskustassa.

  • Athosvuoren munkki pääsi ehdonalaiseen

    29.03.2012 Yle Uutiset

    Rahanpesusta ja kavalluksesta epäilty Athosvuoren luostarin entinen johtaja on päätetty päästää ehdonalaiseen vapauteen takuita vastaan, kertoivat oikeuslähteet torstaina. Igumenitsa Efraim on ollut tutkintavankeudessa joulukuun lopulta saakka.

  • Tiibetiläismunkkien polttoitsemurhat jatkuvat

    29.03.2012 Yle Uutiset

    20-vuotias tiibetiläismunkki sytytti itsensä tuleen keskiviikkona protestina Kiinan autoritääriselle hallinolle, tiibetiläiset maanpakolaiset kertoivat torstaina. 32 tiibetiläistä on sytyttänyt itsensä tuleen pääasiassa Lounais-Kiinassa maaliskuun 2011 jälkeen vastalauseena Kiinan hallinnolle Tiibetissä, ihmisoikeusjärjestöt raportoivat.

  • Valamon taideaarteet saatiin pelastettua

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Valamon luostarin elämä palautui sunnuntai-iltaisen tulipalon jälkeen nopeasti normaaleihin uomiinsa maanantaiaamuna. - Aamukuuden palvelus oli aivan normaalisti. Kun henkilövanhinkoja ei sattunut ja arvokkaat taideaarteet saatiin pelastettua, muu on materiaa, luostarin liiketoimintajohtaja Veikko Halonen sanoo.

  • Damaged building at New Valamo Monastery to be restored

    18.03.2012 Yle News

    The old main building at the New Valamo Monastery damaged by fire on Sunday is to be restored. Dating from 1840, the building is a fundamental part of the Orthodox Monastery located at Heinävesi in Eastern Finland.

  • Myanmarin munkkijohtaja taas viranomaisten kynsissä

    19.02.2012 Yle Uutiset

    Myanmarissa tammikuussa vapautettua munkkijohtajaa uhkaa taas oikeudenkäynti. Valtion omistamien lehtien mukaan munkki Shin Gambira on toistuvasti rikkonut buddhalaismunkkien käyttäytymissääntöjä ja lakia. Gambira tuomittiin viisi vuotta sitten vankeuteen hallinnonvastaisista toimista, mutta hänet armahdettiin tammikuussa.

  • Kiinan poliisi piirittää luostaria tiibetiläisalueella

    24.01.2012 Yle Uutiset

    Sadat kiinalaispoliisit piirittävät tiibetiläismunkkien luostaria, jonne on paennut maanantain mielenosoituksessa loukkaantuneita ihmisiä. Luostarin munkit kertovat, etteivät he uskalla vielä haavoittuneita hoitoon sotilaiden pelossa.

  • Kaksi entistä tiibetiläismunkkia sytytti itsensä tuleen

    08.01.2012 Yle Uutiset

    Yksi tiibetiläinen mies on kuollut ja toinen loukkaantunut palovammojen takia Sichuanin maakunnassa Lounais-Kiinassa. Molemmat ovat entisiä munkkeja, jotka yrittivät polttaa itsensä Tiibetin itsenäisyyden puolesta.

  • Joulukilot sulavat putkessa pyöräillen

    05.01.2012 Yle Uutiset

    Uudessakaupungissa sulatetaan joulukiloja pyöräilytapahtumassa. Kolmatta kertaa järjestettävän pyöräilyn osallistujat polkevat 300 kilometrin mittaisen matkan 12 tunnin aikana. Sisätiloissa ajettava Röret runt -tapahtuma on ainoa mahdollisuus harrastaa maantiepyöräilyä talvella.

  • Athos-vuoren luostarin ex-johtaja pidätetty rahanpesusta

    26.12.2011 Yle Uutiset

    Kreikassa Athos-vuoren Vatopedin luostarin entinen igumeeni on kotiarestissa rahanpesu- ja kavallusepäilyjen vuoksi. Igumeeni Efraimia pidetään vartioituna munkinkammiossaan, kunnes hänen terveydentilansa sallii siirron kuulusteluihin.

  • HS: Valamon johtajan potkuista kantelu oikeuskanslerille

    23.11.2011 Yle Uutiset

    Valamon luostarin johtajan vaihdos Heinävedellä on poikinut kantelun oikeuskanslerille. Maanantaina jätetyn kantelun mukaan ortodoksikirkon johtaja eli arkkipiispa Leo olisi rikkonut luostarin sääntöjä erottaessaan igumenin eli luostarin johtajan Sergein.

  • Veljestö Leon puolella

    18.11.2011 Yle Uutiset

    Valamon luostarin veljestö tukee arkkipiispa Leon päätöstä erottaa luostarin johtaja, arkkimandriitta Sergei. Veljestö paheksui eilen antamassaan julkilausumassa sitä, ettei arkkimandriitta Sergei ole osoittanut luostarilupauksen mukaista kuuliaisuutta esimiehille ja kirkolle.

  • Valamon veljestö haluaa uuden johtajan

    17.11.2011 Yle Uutiset

    Valamon luostarin veljestö ottaa kantaa johtajakiistaansa. Munkit ilmoittavat tukevansa arkkipiispa Leon päätöstä erottaa luostarin johtaja, arkkimandriitta Sergei.

Sivut