Hyppää pääsisältöön

saavutukset

  • Ihmisen osa – lämminhenkinen draamakomedia perheestä ja valheesta

    22.12.2019 Yle TV1

    Tarina perheestä, joka unohti olevansa perhe.

    Kari Hotakaisen menestysromaanin innoittama elokuva kertoo perheestä muuttuvassa maailmassa.

  • Michelin-ravintolassa työpäivät venyvät pikkutunneille

    19.01.2015 Elävä arkisto

    Michelin-tähtiä julkaiseva Guide Michelin eli Michelin-opas jakaa vuosittain tähtiä mielestään maailman parhaille ravintoloille. Pääseminen ravintola-alan arvostetuimpaan oppaaseen vaatii kunnianhimoista keittiömestaria, uhrautuvaa henkilökuntaa ja tietysti poikkeuksellisen maukasta ruokaa.

  • Niskasen ja Jauhojärven sprintti kultasi Sotšin talviolympialaiset

    14.11.2014 Elävä arkisto

    Mukana Reijo Jylhän ja Jarmo Lehtisen hurmiollinen selostus.

    Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen hiihtivät sensaatiomaisesti parisprintin kultaa Sotšin talviolympialaisissa 2014. Reijo Jylhän ja Jarmo Lehtisen hurmoksellinen eläytyminen radiossa nousi kertaheitolla legendaaristen suomalaisten urheiluselostusten joukkoon.

  • Taas tulvii Pohjanmaa

    19.04.2013 Elävä arkisto

    Lakeuksien latomeri tulvien aikaan eri vuosikymmenillä.

    Kevät- ja syystulvien aikaan Pohjanmaan lakeuksia kuvaava käsite latomeri saa syvemmän merkityksen. Luonto on näyttänyt voimansa vuosikymmenestä toiseen, kun Etelä-Pohjanmaan joet ovat tulvineet yli äyräidensä ja tuhannet peltohehtaarit ovat peittyneet veden alle.

  • Hjallis Harkimo purjehti ensimmäisenä suomalaisena yksin yli seitsemän meren

    15.11.2012 Elävä arkisto

    Hjallis Harkimo yksinpurjehdus

    Hjallis Harkimo teki vuosina 1986–1987 sen, mistä harva on uskaltanut edes uneksia: hän purjehti yksin kilpaa maailman ympäri. Hjallis ei kuitenkaan ole ainut vastaavaan suoritukseen yltänyt suomalainen, sillä samana vuonna saman urotyön teki myös purjehtija Pentti Salmi.

  • Siiri Rantasen kotiinpaluu

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Kultamitalistin paluu ikuistettiin uutisfilmille.

    Siiri "Äitee" Rantanen toi naisten 3 x5 km:n viestin ankkurina Suomelle yllätyskultaa Cortinan talvikisoista. Kultamitalistin paluusta tehtiin uutisfilmi.