Hyppää pääsisältöön

historiantutkimus

  • Historia: Terrakotta-armeijan salaisuus

    25.02.2016 Yle TV1

    Uudet löydöt antavat lisää tietoa terrakotta-armeijasta.

    Uudet löydöt ovat antaneet tiedemiehille lisää tietoa Kiinan oloista ja terrakotta-armeijasta.

  • Viralliset asiakirjat näyttävät vahvistavan: Lech Wałęsa oli vallanpitäjien vakoilija

    18.02.2016 Yle Uutiset

    Puolan entisen sisäministerin leskeltä takavarikoiduissa asiakirjoissa on näyttöä Wałęsan syyllisyydestä. Asiakirjat kuitenkin tarkistetaan perusteellisesti, ennen kuin ne annetaan julkisuuteen.

  • Pieni jääkausi jätti jälkeensä nälkää, sotaa ja kohtalokasta taidetta

    11.12.2015 Elävä arkisto

    Ohjelmasarja 1500–1800-lukujen kylmästä ilmastovaiheesta

    Pieni jääkausi jäähdytti Euroopan 1500–1800-luvuilla. Viileän ajanjakson seurauksena nähtiin nälkää, mutta muistoksi jäi myös maalaustaidetta ilonpidosta Euroopan jäätyneillä joilla. Radion ohjelmasarja Mitä pikkujääkausi sai aikaan? tarkkailee kylmää ilmastovaihetta monitieteellisesti. Toimittaja Jorma Kallenaution kanssa keskustelua käyvät vuonna 2001 arkkitehti Aaro Söderlund, metsätutkija Mauri Timonen, sotahistorioitsija professori Jussi T. Lappalainen ja hydrologi Esko Kuusisto.

  • Pimeä historia

    09.12.2015 Yle TV1

    Historioitsija Teemu Keskisarja matkaa pimeään historiaan.

    Historioitsija Teemu Keskisarja on hurmaantunut Suomen historian pimeistä hetkistä. Luokanopettaja Marko Kämäräinen yrittää ymmärtää Teemua ja historiaa.

  • Iltakävelyllä Lontoossa Erkki Toivasen seurassa

    29.10.2015 Elävä arkisto

    Suositut radiokuunnelmat tutustuttivat ihmiset Lontooseen

    Ylen pitkäaikaisen ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivasen tekemät Iltakävelyllä-radio-ohjelmat tutustuttivat kuuntelijat paikallisiin kulttuureihin, nähtävyyksiin sekä historiaan. Toisaalta niissä pohdittiin eurooppalaisuuden olemusta ja maailmankäsitystä.

  • Erkki Tuomioja: Lainsäätäjien ei tulisi puuttua historiallisiin tulkintoihin

    26.06.2015 Yle Uutiset

    Historiaa käytetään väärin nykymaailmassa, luomassa uusia konflikteja, toteaa Ajantasassa vieraillut Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen puheenjohtaja Erkki Tuomioja.

  • Näkökulma: Punikkien ja lahtarien perilliset, tulkaa pois poteroista

    29.03.2015 Yle Uutiset

    Sisällissotaa muistetaan edelleen valkoisen ja punaisen puolen omissa tilaisuuksissa. Eikö sadan vuoden takaista kansallista murhenäytelmää jo voitaisi muistella yhteisissä tilaisuuksissa, kysyy Ylen toimittaja Antti Laakso.

  • Mitkä ovat Suomen historian tabut? Natsikytkökset vai eläimiinsekaantumiset?

    13.03.2015 Kulttuuri

    Sisällissota, talvisota, jatkosota vai suomettumisen aika? Eläimiin sekaantuminen, seksuaalirikokset vai terroriteot? Mitkä ovat Suomen historian tabuaiheita? Strada otti selvää.

  • Myös pyöveli oli ihminen - Anneli Kanto kirjoittaa ihmisen historiaa

    05.02.2015 Yle Uutiset

    Myös pyöveli oli ihminen. Sellainen oivallus tuli kirjailija Anneli Kannon päähän parikymmentä vuotta sitten. Nyt Kanto on juuri saanut valmiiksi uusimman romaaninsa, jonka päähenkilö on pyöveli. Kanto kirjoittaa inhimillistä historiaa isosta aiheesta.

  • Historiantutkija Maria Lähteenmäki on vuoden professori

    09.01.2015 Yle Uutiset

    Itä-Suomen yliopiston historian professori Maria Lähteenmäki on valittu vuoden professoriksi. Lähteenmäki on tutkinut laajasti arktisten alueiden arkipäivän ylirajaista historiaa, politiikkaa ja kulttuuria.

  • Pohjoisen suomalaisasutus vahvistui maatalouden avulla

    21.10.2014 Yle Uutiset

    Erätalouden taantuminen Pohjois-Suomessa johtuu tuoreen tutkimuksen mukaan maatalousväestön suuremmasta syntyvyydestä. Uusi tutkimus vahvistaa käsitystä, että luonnonvalinta on suosinut maataloutta harjoittavia ihmisiä.

  • Suomen papit jatkosodan propagandisteina

    05.09.2014 Kulttuuri

    Talvisota oli ollut puolustussotaa. Se ei selityksiä kaivannut. Jatkosota oli kuitenkin hyökkäyssota, ja se vaati perusteluja. Oikeutus löytyi Raamatusta ja "pyhästä" sodasta.

  • Sisäilmasta kärsineiden kokemuksia kerätään kansanrunousarkistoon – "Osa on menettänyt otteensa elämään"

    04.09.2014 Yle Uutiset

    Suomalaisen kirjallisuuden seura kerää suomalaisten kokemuksia sisäilmaongelmista, koska se on yksi aikamme ilmiöistä. Osa vastaajista haluaa salata henkilöllisyytensä leimautumisen pelossa. Aineistoa käytetään myös Helsingin yliopiston tutkimukseen.

  • Mannerheimin heikkoudet

    28.07.2014 Kulttuuri

    Ivan kaivoi esiin sisäisen Marskinsa ja läksi Pohjanmaalle etsimään totuutta Mannerheimista. Seinäjoen kaupunginteatterissa esitettiin Mannerheimista kertovaa näytelmää. Syystalvi 2013.

  • Talvi- ja jatkosodan kirjeissä väkivallasta kerrottiin vähiten vaimolle

    24.02.2014 Yle Uutiset

    Silloinkin kun sotilaat sodan kauheuksista kirjoittivat, he verhosivat sen usein ironiaan tai huumoriin. Aiemmin toisarvoisina lähteinä pidettyjen sotakirjeiden merkitys on viime vuosina kasvanut historiantutkimuksessa.

  • Saksalainen aarteenetsijä oli pimittää huiman roomalaisaarteen

    21.02.2014 Yle Uutiset

    Roomalaisvallan romahtamisen aikaan metsään kätketyt kulta- ja hopeaesineet ovat saaneet saksalaiset puhumaan Wagnerin Nibelungenin aarteesta. Vähältä piti, etteivät ne hävinneet pimeille markkinoille.

  • Jatkosodan tuntematon tausta

    13.01.2014 Elävä arkisto

    Päätyikö Suomi sotaan ajopuuna vai ohjattuna koskiveneenä?

    Millainen oli Suomen poliittinen ja sotilaallinen liikkumavara välirauhan aikana? Tempautuiko Suomi passiivisesti mukaan suurpolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas joki tempaa mukaansa ajopuun vai ohjasivatko presidentti Ryti ja marsalkka Mannerheim maamme kuin koskiveneen Hitlerin sateenvarjon alle? Lasse Vihonen pureutuu kysymyksiin vuonna 2001 toimittamassaan ohjelmassa.

  • Metallinilmaisimen piipitys vie miekkamiehen löytäjän menneisyyteen

    08.01.2014 Yle Uutiset

    Suuria historiallisia löytöjä edeltää alan harrastuneisuus ja pitkä tutkimustyö. Janakkalan miekkamiehen löytäjä ja hänen harrastajatoverinsa ovat huolissaan siitä, että ahneus, tietämättömyys ja välinpitämättömyys saattavat tuhota suojeltuja paikkoja ja kaivaa maata historiantutkimuksen alta.

  • Muinaisharrastajan kohuväite: kuppikivet ovat karttoja ja hämäläiset tulivat Laatokalta

    04.11.2013 Yle Uutiset

    Tutkijoita paljon askarruttaneessa kuppikivessä on kartta, joka kertoo lähiseudulla asuneen suvun tai klaanin talojen sijainnin. Kivien keskinäinen sijainti kertoo, että hämäläiset eivät tulleetkaan Kokemäenjokilaaksoa pitkin, vaan Laatokalta. Historian tutkimuksen harrastaja Jukka Nieminen tekee rohkeita päätelmiä ja tyrmää uhripaikka tulkinnan.

  • Porissa juhlitaan neuvolatoiminnan 90-vuotista taivalta

    06.08.2013 Yle Uutiset

    Lastenneuvolatoiminta alkoi Porissa 90 vuotta sittten. Juhlavuotta juhlistetaan porilaisen neuvolatoiminnan historiaa valottavalla näyttelyllä Porin pääkirjastossa.

Sivut