Hyppää pääsisältöön

taitavuus

  • Punakoneen taituruuden taustalla oli voittamisen pakko

    07.05.2012 Elävä arkisto

    Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueesta koulittiin voittamaton.

    "Punakoneeksi" kutsuttu Neuvostoliiton legendaarinen jääkiekkomaajoukkue hallitsi MM-areenoita melkoisen suvereenisti 1960-luvulta 1980-luvun loppuun. Punapaidat olivat muita taitavampia ja kestävämpiä, mutta heillä oli myös takanaan valtava koneisto, jonka tehtävänä oli varmistaa, etteivät neuvostourheilijat häviä.

  • Ennen illan oopperaa: Karita Mattila

    03.09.2010 Elävä arkisto

    Kartia Mattila antaa haastattelun Emilie-oopperan jälkeen.

    Kaija Saariahon Emilie-oopperan sankaritar sopraano Karita Mattila antaa haastattelun ensi-illan jälkitunnelmissa.

  • Dave Lindholm: Toivotuimmat

    19.08.2010 Elävä arkisto

    Yksi Dave Lindholmin tunnetuimmista ja toivotuimmista kappaleista on Joo, joo, mä rakastan sua. Toukokuussa 1984 Lindholm esitti sen Ajankohtaisessa kakkosessa rakkausteeman päätteeksi.

  • Dave Lindholm: Pieni ja hento ote

    16.07.2010 Elävä arkisto

    Monia tyylinvaihdoksia läpikäynyt Dave Lindholm yllätti vuonna 1982 Aino-levyllään. Dave esiintyi albumilla Otto Donnerin johtaman jousikvartetin säestyksellä.

  • Perho-ongella Varkaudessa

    10.05.2010 Elävä arkisto

    Varkautelainen 79-vuotias kalamies ja kalastusvälineiden tekijä Toivo Koistinen esittelee nuorille ystävilleen perhokalastuksen saloja ja iloja.

  • Isokynä & Orfeus

    14.08.2009 Elävä arkisto

    Dave "Isokynä" Lindholm ja Orfeus-yhtye lyöttäytyivät yhteen vuonna 1973. Kokoonpanon kaksi esitystä tallennettiin YLEn kuvanauhalle seuraavana keväänä.

  • Rocktuomari Pekka Nissilä

    06.09.2007 Elävä arkisto

    Oulunkylän pop-jazzopiston opettajasta tuli vuonna 1984 rockin SM-kisojen tuomari. 1980-luvun kuluessa tapahtuma nousi suurimpaan kukoistukseensa.

  • Liian taitava Toto?

    17.08.2007 Elävä arkisto

    Punkin jälkeisellä 1980-luvulla monet moittivat Totoa liian hiotuksi. Bändi kommentoi: "Jos joku haluaa kuunnella huonommin soittavia bändejä, siitä vaan."

  • Dave Lindholm: Tupaakka, viina ja villit naiset

    26.06.2007 Elävä arkisto

    Dave Lindholm julkaisi vuonna 1990 albumin nimeltä Sillalla, josta on jäänyt elämään etenkin kappale Tupaakka, viina ja villit naiset.

  • Dave Lindholm: Knockin´ on Heavens Door

    26.06.2007 Elävä arkisto

    Bob Dylan -klassikko Knockin´ on heavens door on myös osa Dave Lindholmin ohjelmistoa. Lindholm on myös levyttänyt kappaleen.

  • Dave Lindholm: Sitähän se kaikki on

    26.06.2007 Elävä arkisto

    Sitähän se kaikki on julkaistiin singlenä alkuvuodesta 1983 ja samana vuonna levyllä Huoneet 6 & 14.

  • Dave Lindholmin blues

    26.06.2007 Elävä arkisto

    Blues on alusta asti ollut olennainen aines Dave Lindholmin musiikissa. 1980-luvun tv-tallenteissa kuullaan hänen tulkintojaan alan lainamateriaalista.

  • Amin Asikainen haastattelussa

    12.10.2006 Elävä arkisto

    Kirkkonummelainen nyrkkeilijä voitti keskisarjan Euroopan mestaruuden toukokuussa 2006. Ammattinyrkkeilyn edellisestä suomalais-EM:stä oli kulunut 42 vuotta.

  • Pen Lee & Co.

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Miten Dave Lindholm kirjoitti kappaleitaan, ja mitä hän halusi viestittää? Tätä tiedusteltiin häneltä musiikkiohjelmassa Iso Liisa vuonna 1976.