Hyppää pääsisältöön

1963

  • Penedon kadotetun paratiisin pelasti turismi

    19.12.2012 Elävä arkisto

    Brasiliassa kukoisti suomalainen utopiasiirtokunta

    Brasiliassa Penedon laaksossa on kukoistanut yksi menestyneimmistä suomalaisista siirtokunnista. Unelma vegetaristisesta unelmayhdyskunnasta romuttui kuitenkin lukuisiin ongelmiin. Nykyään suomalaisuus näkyy Penedossa pikku-Suomena, joulupukin talona sekä tanssipaikka Clube Finlândiana.

  • Jukolan veljesten joulurymy päättyi ikävästi

    18.12.2012 Elävä arkisto

    Aleksis Kiven kertomus seitsemän veljeksen joulunvietosta Impivaarassa kiteytti suomalaisuroiden juhlaperinteen klassiseksi kaavaksi: ensin humallutaan, sitten painitaan, möykätään ja saunotaan, ja lopulta ilta huipentuu tappeluun ja katastrofiin.

  • Lasten päivähoitojärjestelyjen tie on ollut pitkä ja kuoppainen

    11.05.2012 Elävä arkisto

    Lasten päivähoito

    Lasten päivähoitojärjestelyjen historia on Suomessa pitkä. Ensimmäiset yksityiset päiväkodit aloittivat toimintansa jo 1900-luvun alussa, mutta vasta viime sotien jälkeen lasten päivähoitoon alettiin kiinnittää entistä suurempaa huomiota.

  • Haaveissa siintää lentoemännän ammatti

    19.03.2012 Elävä arkisto

    Lentoemäntien kouluttaminen alkoi Suomessa 1947, kun Aero järjesti ensimmäisen lentoemäntäkurssin. Kurssille tuli suoranainen ryntäys, ja 270 toiveikkaan joukosta valittiin vain kuusi onnellista. Lentoemäntäkoulutuksen varhaisina vuosina fyysinen soveltuvuus oli tärkeää, mutta tänä päivänä myös kielitaito ja kokemus asiakaspalvelusta ovat arvostettuja.

  • Spede ja Tarva olivat Ylen pesisvaltteja

    07.03.2012 Elävä arkisto

    Yleisradion pesäpallojoukkue jätti aikanaan suomalaiseen urheiluhistoriaan jäljen, jota ei ole vieläkään saatu hinkatuksi pois. Ylen edustusjoukkueessa kunnostautuivat mm. sellaiset tv-pioneerit kuin Spede Pasanen, Niilo Tarvajärvi, Jukka Virtanen ja Matti Kuusla.

  • Muskelimiehet pullistelivat tanssipaikalla

    31.01.2012 Elävä arkisto

    Muskelimiehiä 1963

    Vuonna 1963 helsinkiläisellä tanssihuoneistossa pidettiin Mr. Muskeli -kilpailu. Valikoitu joukko tiukkoihin uimahousuihin verhoutuneita kehonrakentajia kisasi nuoren yleisön suosiosta.

  • Uudistuvat rautatiet sinunkin työnantajasi?

    19.10.2011 Elävä arkisto

    Valtionrautatiet olivay Suomen suurin työnantaja 1963.

    Vuonna 1963 valmistunut lyhytelokuva kertoo, millaisiin tehtäviin nuoret miehet ja naiset voivat päästä, jos he valitsivat työnantajakseen Valtionrautatiet.

  • Ennenkin osattiin sopupelata

    20.06.2011 Elävä arkisto

    Sopupelitapaus vuodelta 1963.

    On harhaluulo ajatella, että sopupeli olisi vain 2000-luvun ilmiö. Raha vaihtoi vilpillisesti omistajaa joukkueesta toiseen jo 60-luvulla.

  • Kekkonen ja Tito Jugoslaviassa 1963

    29.03.2011 Elävä arkisto

    Presidentit Kekkonen ja Tito olivat henkilökohtaisia ystäviä

    Presidentti Kekkonen teki valtiovierailun Jugoslaviaan toukokuussa 1963. Yli viikon kestänyt vierailu sujui tuttavallisissa merkeissä.

  • Kansallisoopperan ensi-iltoja

    14.01.2011 Elävä arkisto

    Valtaosa kansainväliseen menestykseen nousseista suomalaisoopperoista on saanut ensi-iltansa Kansallisoopperassa. Suomalaisen oopperan nousukausi alkoi 1970-luvulla.

  • Jouluinen kamerakierros 1963

    23.12.2010 Elävä arkisto

    Ohjelmassa seurataan joulun tunnelmia eri puolilla Suomea.

    Ohjelmassa seurataan joulun tunnelmia eri puolilla Suomea. Kierros alkaa Helsingistä Aleksanterinkadun jouluvalojen loisteesta ja päättyy Rovaniemelle joulukirkkoon.

  • Maarianhaminan lentoturma 1963

    16.12.2010 Elävä arkisto

    Turma vaati 22 ihmisen hengen

    Helsingistä Turun kautta Maarianhaminaan matkalla olleen matkustajakoneen putoaminen vaati 22 ihmisen hengen marraskuussa 1963. Palavasta koneesta pelastui kolme ihmistä.

  • Twistin ennätys Suomeen 60 tunnin ketkuttelulla

    02.12.2010 Elävä arkisto

    ME tanssittiin keväällä 1963.

    Nilkkatuet ja kääreet tarvittiin avuksi, kun Suomeen tanssittiin twistin maailmanennätys keväällä 1963. Voittajapari keinutti lanteitaan yhtä soittoa lähes kolme vuorokautta.

  • Miltä Kakola näytti ennen

    12.11.2010 Elävä arkisto

    Elävän arkiston videot kertovat vankilan aktiiviajasta.

    Turun jylhä keskusvankila eli Kakola nousi uudelleen julkisuuteen TV2:n Kakola-sarjan myötä. Elävän arkiston videot kertovat vankilan aktiiviajasta.

  • Kiertomatka postiautolla Kainuussa ja Koillismaalla

    26.10.2010 Elävä arkisto

    Kameramies matkasi vuonna 1963 postiautolla.

    Upeita ajankuvia ja komeita maisemia tallentui filmille, kun kameramies matkasi vuonna 1963 postiautolla Kainuussa ja Koillismaalla.

  • Lengeden kaivosturman kapselipelastus 1963

    13.10.2010 Elävä arkisto

    11 kaivosmiestä pelastui sortuneesta kaivoksesta.

    Syksyllä 1963 onnistuttiin Saksan Lengedessä pelastamaan kapselilla 11 kaivosmiestä sortuneesta kaivoksesta, missä he olivat olleet loukussa kahden viikon ajan.

  • Sanontoja säästä

    30.08.2010 Elävä arkisto

    Säästä löytyy puhetta

    "Etana, etana näytä sarves, onko huomenna pouta." Säätä käsitteleviä ja ennustavia sanontaja löytyy Suomesta kattava kirjo.

  • Terveystarkastus Muuruvedellä 1963 – neljäsosalta tutkituista löytyi lapamato

    31.05.2010 Elävä arkisto

    Toimittaja Hannu Karpo vieraili Muuruvedellä.

    Lääkärit ovat saapuneet Muuruveden kylään Pohjois-Savoon suorittamaan asukkailla yleisen terveystarkastuksen ja valtakunnallisen lapamatotutkimuksen.

  • Käytetyn auton ostossa kannattaa olla tarkkana

    28.05.2010 Elävä arkisto

    Päällepäin siisti peli, mutta kannattaako käytettyä autoa ostaa ja onko auto peräti kolaroitu?

  • Romanilasten lapsuus lastenkodissa

    12.05.2010 Elävä arkisto

    Miksi romanilapsia koottiin joukoittain lastenkoteihin?

    Sodanjälkeisessä Suomessa käsitys ihmisten ja rotujen eriarvoisuudesta aiheutti syrjintää ja mustalaisten eristämistä muusta yhteiskunnasta. Miksi romanilapsia koottiin joukoittain lastenkoteihin?

Sivut