Hyppää pääsisältöön

1940

  • Matkustajakone Kalevan tuhosta 1940 vaiettiin vuosikymmeniksi

    24.04.2018 Elävä arkisto

    Tv-ohjelma matkustajakone Kalevan tapauksesta vuodelta 1991.

    Kesäkuun 14. päivänä vuonna 1940 Tallinnan edustalla alas ammutun Aero-lentoyhtiön Kalevan tapauksesta vaiettiin vuosikymmeniksi, kunnes 1980-luvun lopulla asiasta saatiin uutta tietoa. Vuonna 1991 esitetty tv-ohjelma Viimeinen lento Tallinnasta valottaa traagista välirauhan aikana tapahtunutta välikohtausta. Ohjelman on tehnyt Kalevan kapteenin Bo von Willebrandin poika Carl Gustaf Bosson von Willebrand.

  • Jäämerentie oli Suomen henkireikä välirauhan aikana

    20.05.2016 Elävä arkisto

    Jäämerentie piti Suomea hengissä välirauhan aikaan

    Jäämerentie piti Suomea hengissä välirauhan aikaan

  • Yhteinen taival – Ylen vuosikymmenet

    04.04.2016 Sinun tarinasi

    Yle on on kulkenut mukana suomalaisten elämässä jo 90 vuotta

    Yle on kulkenut suomalaisten mukana arjessa ja juhlassa yli 90 vuotta. Lähde kanssamme matkalle halki vuosikymmenten.

  • Kauko Käyhkö oli Erkki Eräs, Justeeri ja Vanha vaari

    01.04.2016 Elävä arkisto

    Kunnianosoitus muhkean, leppeän laulajan uralle.

    Nallekarhumainen, monitoiminen ja monen salanimen taakse kätkeytynyt Kauko Käyhkö oli yksi Suomen sodanjälkeisen populaariviihteen joviaaleimmista peruspilareista. Elävän arkiston kooste on kunnianosoitus hänen monikymmenvuotiselle muusikon ja lauluntekijän uralleen.

  • Mannerheimin päiväkäsky talvisodan päätyttyä

    11.03.2016 Elävä arkisto

    Radiotallenne saatiin Ylen arkistoon 76 vuotta myöhemmin.

    Ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäsky luettiin radiossa talvisodan päätyttyä ja vuorokauden vaihtuessa 14. maaliskuuta 1940.

  • Tammikuun kihlaus yhdisti Suomen kansaa mutta ärsytti Neuvostoliittoa

    15.01.2016 Elävä arkisto

    Tammikuun kihlaus yhdisti työnantajat ja työntekijät

    Suomen työnantajain keskusliitto STK antoi 23. tammikuuta 1940 julkilausuman, jossa se tunnusti ammattiliitot ja keskusjärjestö SAK:n neuvotteluosapuoliksi työmarkkinoita koskevissa kysymyksissä.

  • Valistusfilmeissä koti oli emännän mitta

    20.10.2015 Elävä arkisto

    Miten naisen rooli on muuttunut sitten 1950-luvun?

    Aikanaan lyhytelokuvat tarjosivat valistusta naisille: ne opettivat siivoamista, kodinhoitoa, ruoanlaittoa sekä esittelivät uusia kodinkoneita. Koti oli emännän mitta ja keittiö naisen valtakunta. Miltä näyttää naisen rooli 1940–1960-lukujen valistusfilmeissä ja mainoksissa 2000-luvun naisten silmin?

  • Tuolien historiaa keinutuolista puhemiehen valtaistuimeen

    06.11.2014 Elävä arkisto

    Itsestään selvänä huoneen varustuksena pidettävät tuolit olivat harvinaisia huonekaluja Suomessa aina 1600-luvulle saakka. Istuimiksi kelpasivat joko kiinteät penkit tai arkkujen kannet. Tuolit ovat aikojen kuluessa muuttuneet harvinaisista, lähinnä kunniavieraille tarkoitetuista istuimista joka päivän käyttöesineiksi.

  • Akademen-kuoron laulussa tunnelma kohoaa ruotsin kielellä

    01.02.2013 Elävä arkisto

    Suomalaisten mieskuorojoen esittämät ruotsinkieliset laulut ovat joko suomalaisten säveltäjien kynästä tai lainaa länsinaapurista. Tähän artikkeliin koottujen laulujen säveltäjät ovat Selim Palmgren ja Nils-Eric Fougstedt ja taalainmaalaisen kansanlaulun on kuorolle sovittanut Otto Fredrik Tullberg. Ruotsinkieliset laulut esittää Akademiska Sångföreningen eli tutummin Akademen.

  • Isänmaallisissa mieskuorolauluissa soivat luonto ja kärsimys

    30.01.2013 Elävä arkisto

    Isänmaalliset mieskuorolaulut

    Mieskuorojen isänmaallisista lauluista piirtyy kuva kauniista luonnosta, mutta myös kovasta taistelusta. Voimakkaat teokset, kuten Finlandia ja Kaunehin maa saavat jykevistä miesäänistä tumman sävyn.

  • Raatteen tien tuhot ja myytti

    02.11.2012 Elävä arkisto

    Uusi tutkimus kyseenalaisti Raatteen tien taistelun myyttejä

    Raatteen tien taistelu tammikuussa 1940 on yksi talvisodan käännekohtia. Kukistamalla puna-armeijan Suomussalmella estivät suomalaissotilaat valtakunnan jakamisen kahtia. Syksyllä 2012 julkaistu tutkimus kyseenalaisti taistelun ympärille syntyneitä myyttejä.

  • Kunnallishallinto on iloinen asia

    23.10.2012 Elävä arkisto

    K.J. Ståhlberg kertoo, mistä on kyse

    Suomalainen demokratia rakentuu olennaiselta osaltaan kunnalliselle itsehallinnolle, ja sen kanssa on jokainen suomalainen päivittäin tekemisissä, tahtoi hän sitten sitä tai ei.

  • Siiri Angerkoski oli lipsauttaa sotasalaisuuden

    17.08.2012 Elävä arkisto

    Valistusfilmi vuodelta 1940 juoruilun vaaroista sota-aikana.

    Valistusfilmi vuodelta 1940 muistuttaa suun supussa pitämisestä sota-aikana. Siiri Angerkosken esittämä juoruileva naisihminen on vähällä lipsauttaa kahvilassa sotasalaisuuden tarkkojen korvien kuunnellessa viereisessä pöydässä.

  • Presidenttien virkaanastujaiset Ståhlbergista Niinistöön

    01.03.2012 Elävä arkisto

    Otteita Suomen presidenttien virkaanastujaisista.

    Vuodesta 1919 alkaen on Suomen presidentti aloittanut virkakautensa vakuuttamalla "kaikin voimin edistävänsä Suomen kansan menestystä". Tasavaltaisessa Suomessa presidentin virkaanastujaiset ovat juhlallisuuksiemme aatelia.

  • Huippumatemaatikko ylisti Göringiä radiossa 1940

    26.05.2011 Elävä arkisto

    Samaan aikaan kun Suomen ja Saksan sotilaallinen yhteistyö tiivistyi välirauhan aikana, professori Rolf Nevanlinna esitteli radioesitelmässään natsi-Saksan valtakunnanmarsalkan sankarillisena valtiomiehenä.

  • Lotta Svärd antoi nimensä Suomen maanpuolustusnaisille

    23.03.2011 Elävä arkisto

    Talvi- ja jatkosodan aikana lähes 40 000 lottaa työskenteli armeijan apuna huolto- ja esikuntatehtävissä sekä ilmavalvonnassa. Järjestö lakkautettiin vuonna 1944 välirauhansopimuksen tulkinnan nojalla.

  • Marski kunniavieraana itsenäisyysjuhlassa 1940

    25.01.2011 Elävä arkisto

    Mannerheim oli kunniavieras, kun Suomi juhli itsenäisyyttään

    Talvisodan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim oli itseoikeutettu kunniavieras, kun Suomi juhli ensimmäistä talvisodan jälkeistä itsenäisyyspäivää joulukuussa 1940.

  • Vanha ja Uusi Valamo

    24.08.2010 Elävä arkisto

    Valamon luostarin elämää vuosina 1940, 1966, 1977 ja 1984

    Elävän arkiston otteissa kurkistetaan Valamon luostarin elämään vuosina 1940, 1966, 1977 ja 1984.

  • 1940-luku oli runouden vuosikymmen

    03.05.2010 Elävä arkisto

    Neljäkymmenluku oli kriitikko Maija Savutien mielestä kirjallisuushistorian kannalta epäkiitollista aikaa: sen alkupuoli kului sotaan, jälkipuoli siitä toipumiseen. Ajanjakson ilahduttavin ilmiö oli korkeatasoisen runouden suoranainen tulva.

  • Ostoskierros 1940-luvulla

    28.01.2010 Elävä arkisto

    Sota-aikainen ja sodanjälkeinen säännöstely vuosina 1939-1949 pakotti kansakunnan kekseliäisyyteen mm. naistenvaatetuksen alalla.

Sivut