Hyppää pääsisältöön

audiovisuaalinen viestintä

  • 3D- ja HD-televisiot kiinnostivat Berliinissä 1987

    14.06.2013 Elävä arkisto

    Länsi-Berliinin tv-messujen mielenkiintoisin tuote oli HDTV.

    Länsi-Berliinin radio- ja tv-messujen mielenkiintoisin tuote oli HDTV eli teräväpiirtotelevisio. Laitteen kehittämisessä käytiin kilpajuoksua Euroopan ja Japanin välillä. Messukävijät saivat kokeilla myös kolmiulotteista väritelevisiota.

  • Elävän arkiston Arkistomittarit 11–17

    27.10.2009 Elävä arkisto

    Sarjan seitsemän viimeistä osaa vuodelta 2009.

    Elävä arkisto näkyi vuonna 2009 myös Ylen tv-kanavilla. Arkistomittari esitteli herkkupaloja suosituimmista nettisisällöistä aamu-tv:ssä. Tähän artikkeliin on koottu sarjan seitsemän viimeistä osaa. Lokakuun viimeisessä jaksossa kysyttiin kuka imitoi ja ketä. Jorma Keränen tiesi, että Aake Kalliala imitoi Johannes Virolaista. T-paita lähtikin Turtolaan.

  • Tiedotusvälineiden asema Afrikassa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Martti Silvennoinen raportoi ensimmäisestä yleisafrikkalaisesta kulttuurifestivaalista Algeriassa. Elokuva ja radio rakensivat uutta afrikkalaisuutta.