Hyppää pääsisältöön

pakkotyölaitokset

  • Auschwitz sai kylttinsä takaisin

    21.01.2010 Yle Uutiset

    Puolassa poliisi on palauttanut varastetun Arbeit Macht Frei -kyltin takaisin Auschwitzin keskitysleirimuseoon. Poliisi on saanut valmiiksi kyltin tutkimukset, jotka liittyivät sen varastamiseen ja turmelemiseen. Auschwitzin museo ei tiedä vielä, mitä keskitysleirin kyltille tehdään.

  • Auschwitzin museon vartija oli liian hidas

    21.01.2010 Yle Uutiset

    Auschwitzin keskitysleirin portilta varastettu Arbeit Macht Frei -kyltin menettäminen varkaille johtui museon mukaan inhimillisestä virheestä. Museon mukaan vuorossa ollut vartija odotti liian kauan ennen kuin hälytti paikalle vartiointiliikkeen päällikön ja poliisin.

  • Puola pyytää Ruotsin apua Auschwitzin kylttivarkauden selvittämisessä

    30.12.2009 Yle Uutiset

    Puolan viranomaiset lähettävät keskiviikkona Ruotsin oikeusministeriöön virallisen avunpyynnön Auschwitzin keskitysleirin kylttivarkauden selvittämiseksi. Sekä Puolan että Ruotsin tiedotusvälineissä on kerrottu, että varkauden tilaaja oli ruotsalainen. Joulun alla varastettu Arbeit macht frei -kyltti löytyi palasiksi leikeltyinä, ja sen vieneet puolalaismiehet on pidätetty, mutta rikoksen tilaaja on tavoittamatta.

  • Amerikkalainen lähetyssaarnaaja käveli Pohjois-Koreaan

    26.12.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain ulkoministeriöllä on jälleen diplomaattinen pulma, jonka aiheuttajana on omin päin Pohjois-Koreaan mennyt Yhdysvaltain kansalainen. Entinen presidentti Bill Clinton neuvotteli viime elokuussa Pjongjangissa kaksi toimittajaa vapaaksi. Nyt Pohjois-Koreaan on kävellyt lähetyssaarnaaja, jolla oli mukanaan kirje maan johtajalle Kim Jong-ilille.

  • Auschwitzin varkailla ulkomainen isäntä

    22.12.2009 Yle Uutiset

    Puolan viranomaisten mukaan Auschwitzin portin tunnuksen varastaneet ja paloitelleet viisi puolalaista tekivät rikoksensa ulkomaisen toimeksiantajan laskuun. Poliisin mukaan he varastivat tunnuksen rahaa hankkiakseen ja paloittelivat sen, jotta se mahtuisi pakoautoon. Syyttäjän mukaan he eivät olleet ammattilaisia, joten heidät sai palkattua halvalla.

  • Auschwitzin portin varastettu kyltti löytyi palasiksi pilkottuna

    21.12.2009 Yle Uutiset

    Puolan poliisi on löytänyt Auschwitzin keskitysleirin portin yläpuolella olleen kyltin palasiksi leikattuna. Poliisi on pidättänyt viisi miestä epäiltynä viime viikolla kadonneen kyltin varastamisesta.

  • Puola kiristi rajavalvontaa Auschwitz-kyltin varkauden takia

    19.12.2009 Yle Uutiset

    Puola on kiristänyt rajavalvontaa Auschwitzin keskitysleirin portilta varastetun kyltin vuoksi. Maailmankuulun Arbeit Macht Frei -kyltin varkaus huomattiin perjantaina.

  • Kuuluisa kyltti varastettiin Auschwitzista

    18.12.2009 Yle Uutiset

    Puolan kuuluisin kyltti on varastettu Auschwitzin keskitysleirin portin yläpuolelta. Työn vapauttavaa luonnetta julistavan Arbeit Macht Frei –kirjoituksen huomattiin puuttuvan perjantaiaamuna.

  • Saksalta jättilahjoitus Auschwitzin keskitysleirille

    16.12.2009 Yle Uutiset

    Saksa on lahjoittanut 60 miljoonaa euroa säätiölle, joka huolehtii Puolassa sijaitsevasta Auschwitzin keskitysleirialueesta. Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseon mukaan Saksan lahjoitus kattaa puolet tänä vuonna perustetun säätiön tarvitsemasta pääomasta.

  • Auschwitz ei unohdu

    11.12.2009 Yle Uutiset

    "Se joka unohtaa menneen, joutuu elämään sen yhä uudelleen", lukee Auschwitzin keskitysleirin parakin seinässä. Nuoret Etelä-Savon Ammattiopiston dokumentintekijät vierailivat syksyllä Puolassa tekemässä omaan opinnäytetyötään raskaasta aiheesta.

  • Demjanjukin oikeudenkäynti keskeytyi syytetyn sairastumiseen

    02.12.2009 Yle Uutiset

    Saksan Münchenissä meneillään oleva natsioikeudenkäynti John Demjanjukia vastaan keskeytyi keskiviikkona. Soriborin keskitysleirin vartijana vuonna 1943 oletettavasti olleelle Demjanjukille nousi kolmantena käsittelypäivänä kuume.

  • Demjanjukin oikeudenkäynti alkoi Saksassa

    30.11.2009 Yle Uutiset

    Münchenissä Saksassa on alkanut oikeudenkäynti natsirikoksista epäiltyä John Demjanjukia vastaan. Demjanjukia syytetään avunannosta 27 900 murhaan Sobiborin keskitysleirillä toisen maailmansodan aikana.

  • Itävalta laajentaa Mauthausenin suojelua

    18.11.2009 Yle Uutiset

    Itävallan hallitus haluaa laajentaa maan tunnetuimman keskitysleirin Mauthausenin suojelua. Leiriin liittyvien rakennusten ja alaleirien kohentamisesta on julistettu arkkitehtuurikilpailu.

  • Kuritushuoneen tirehtööri käynnisti työnvälityksen

    16.10.2009 Yle Uutiset

    Hämeenlinnan seudulla työtä on välitetty tänä vuonna sata vuotta. Alkuaikojen sosiaalipalvelusta työnvälitys on muuttunut talouselämän palvelijaksi.

  • Auschwitz-museo lähestyy nuoria Facebookissa

    15.10.2009 Yle Uutiset

    Auschwitzin muistomuseo on liittynyt Facebookiin tavoittaakseen nuoria eri puolilta maailmaa. Nuoret halutaan mukaan keskusteluihin natsien perustamasta Auschwitzin kuolemanleiristä ja juutalaisten joukkomurhasta.

  • Juopottelu sotaoloissa vei kuritushuoneeseen

    08.10.2009 Yle Uutiset

    Suomi oli itsenäistymisen aikaan yksi Euroopan raittiimmista maista.

  • Iki-Kiannon päiväkirja julkaistaan

    23.09.2009 Yle Uutiset

    Kainuulaista köyhälistöä kuvanneelta kirjailija Ilmari Kiannolta on julkaistu sota-ajanpäiväkirja. Siviilimiehen sotapäiväkirja -niminen teos tuo esiin Kiannon näkökulman talvisodan taisteluihin.

  • Yhdysvaltalaistoimittajat raahattiin väkisin Pohjois-Koreaan

    02.09.2009 Yle Uutiset

    Pohjois-Koreassa vangittuina olleet yhdysvaltalaistoimittajat kertovat olleensa pidätyshetkellä Kiinan puolella. Samalla naiset kuitenkin tunnustavat käyneensä ennen kiinniottoaan myös Pohjois-Korean maaperällä.

  • Miljardöörin varastetun ruumiin tutkinta keskeytettiin

    29.08.2009 Yle Uutiset

    Itävaltalaisen teollisuusmiljardöörin varastetun ruumiin tutkinta on keskeytetty. Flick-konsernin entisen johtajan Friedrich Karl Flickin ruumis varastettiin kymmenen kuukautta sitten hautausmaalta.

  • Kemin "veritorstaista" 60 vuotta

    18.08.2009 Yle Uutiset

    Tiistaina 18.8. tuli kuluneeksi 60 vuotta Kemin niin sanotusta veritorstaista. Työläisten palkanalennuksista alkanut kiista johti mielenosoitukseen, jossa kuoli kaksi henkilöä. Katso kuvagalleria täältä.

Sivut