Hyppää pääsisältöön

merijää

  • Jäät vähissä Itämerellä – kiintojäätä lähinnä Perämeren rannikolla

    16.01.2015 Yle Uutiset

    Välillä kovanakin paukkunut pakkanen ei ole laajentanut Itämeren jääalueita vielä normaaliksi asti. Kiintojäätä on tällä hetkellä lähinnä Perämeren rannikolla.

  • Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija: "On niitä vähäjäisempiäkin talvia ollut"

    14.01.2015 Yle Uutiset

    Vaikka merellä jäätilanne on tavanomaista talvea jäljessä, ei Ilmatieteen laitoksella pidetä talvea erittäin poikkeuksellisena. Merialueistamme ensimmäisenä jäätyvä Perämeri ei ole tällä hetkellä vielä lähellekään kokonaan jäässä, ja Merenkurkun ulapalla vesi on yli yhden plusasteen lämpöistä.

  • Hyytävään etelään – Päivä 13: Etelämantereen merijään laajeneminen yllätti tutkijat

    16.11.2014 Yle Uutiset

    Etelämannerta ympäröivä meri jäätyi tänä vuonna kauempana kuin koskaan. Useimmat tutkijat kuitenkin uskovat, että pitkällä tähtäimellä Etelämantereen vesien jääpeite pienenee. Yle Uutisten toimittaja Mika Mäkeläinen kertoo päivä päivältä hyisiä uutisia Etelämantereelta.

  • Merivesi on vuodenaikaan nähden lämmintä

    04.11.2014 Yle Uutiset

    Ilmatieteen laitoksen mukaan pintavesien lämpötila vaihtelee Perämeren pohjoisosan parista asteesta Itämeren altaan noin kymmeneen asteeseen.

  • Jäähavaintojen tekemisestä maksetaan palkkio

    04.11.2014 Yle Uutiset

    Rannikkoseudun asukkaille on nyt tarjolla hieman erikoisempia talvitöitä. Työnkuvaan kuuluu jäähavaintojen tekemistä ja jään paksuuden mittaamista. Rannalla pitäisi käväistä kerran viikossa säässä kuin säässä.

  • Kymmenettuhannet mursut kerääntyivät rannalle Alaskassa – video

    02.10.2014 Yle Uutiset

    Arviolta jopa 35 000 mursua kerääntyi alaskalaiselle rannalle lepäämään. Ilmiön taustalla on lämpenevän ilmaston aiheuttama merijään vähyys.

  • EK:n johtaja: Venäjä kokee olevansa vahvimmillaan

    29.09.2014 Yle Uutiset

    Vaikka Venäjällä riittää tällä hetkellä rahaa, tilanne voi muuttua nopeasti. Yksipuolinen, raaka-aineisiin perustuva talous ei kestä isoja kriisejä, sanoo Kai Mykkänen.

  • Miksi Etelämantereen rannikolla vedenpinta on korkeammalla kuin muualla?

    02.09.2014 Yle Uutiset

    Merenpinta nousee Etelämantereen alueella noin kaksi milliä nopeammin kuin muualla Eteläisellä Tyynellämerellä. Ilmiö selittynee veden makeudella ja lämpötilalla.

  • Ohuet jäät eivät säästäneet korjaussavotalta – 10 000 merimerkkiä tarkastettava

    08.05.2014 Yle Uutiset

    Heikko jäätalvi ei ole säästänyt merimerkkejä vaurioilta. Jokakeväinen korjausurakka on hyvässä vauhdissa Suomen merialueilla. Alkutuntuma on, että jää on runnonut tai siirtänyt merkkejä keskivertotalven malliin. Kevään tarkastuksissa käydään läpi jopa 10 000 merimerkkiä.

  • Petollisen heikot jäät voivat yllättää ulkoilijan pohjoisessa

    17.04.2014 Yle Uutiset

    Jäiden sulaminen on kiihtynyt Pohjois-Pohjanmaalla. Jäiden vahvuus voi vaihdella suuresti ja aurinko heikentää jäitä kovaa tahtia kun lumet ovat sulaneet jään päältä.

  • Halli voi Itämeressä hyvin - kiitos vähäisen jään

    18.03.2014 Yle Uutiset

    Halli eli harmaahylje lisääntyy mielellään avoveden ja jään reuna-alueilla eli sille olosuhteet ovat olleet tänä talvena hyvät. Norpalla on ollut hankalampaa; se tarvitsee pesää varten lumikinoksen tai jääröykkiön.

  • Merivartiosto availee veneilykautta – keskellä talvea

    28.02.2014 Yle Uutiset

    Jäälle ei juuri ole etelärannikolla enää asiaa, sillä se on hyvin ohutta. Kotkan merivartioasema liikkuu moottorikelkkojen sijaan ilmatyynyaluksella, kohta pääsee jo veneellä.

  • Walkers warned: Sea ice could be thinner than it looks

    25.02.2014 Yle News

    The Meteorological Institute is warning people against walking onto the ice covering coastal waters in southern Finland. Mild weather and fluctuations in the water level have made it difficult to measure the thickness—and therefore the safety—of sea ice.

  • Perämeren jäät vesimassojen peitossa

    25.02.2014 Yle Uutiset

    Merivesi on noussut Perämerellä jäänpinnalle laajalla alueella. Meriveden ennustetaan nousevan edelleen lähivuorokauden aikana jopa metrin verran normaalin keskiveden yläpuolelle. Itämeren jääpeite on tavallista selvästi suppeampi.

  • Älä mene merijäille – voi pettää alta

    25.02.2014 Yle Uutiset

    Ilmatieteen laitos varoittaa kävelemästä merijäillä erityisesti eteläisessä Suomessa. Leuto sää ja meriveden korkeuden vaihtelut ovat haurastuttaneet jään, joten merijään paksuuden oikein arviointi on vaikeaa.

  • Lauha sää nostaa vettä jäälle

    10.02.2014 Yle Uutiset

    Jäitä odoteltiin pitkään ja kun kovat pakkaset tammikuussa tulivat, jäätyi merikin vihdoin. Viime päivät ovat kuitenkin olleet erittäin lauhoja ja jäätilanne on taas heikentymään päin. Autoilla jäälle ei ole asiaa, varoitellaan Vallgrundin merivartioasemalta.

  • Merivartiosto varoittaa jäillä liikkuvia ilmataskuista

    04.02.2014 Yle Uutiset

    Ilmataskuja syntyy, kun jääpeitteen alla virtaavan veden pinta laskee voimakkaasti. Jääautoilu on nyt erityisen vaarallista.

  • Yli 200 kilometrin luistelureissu vaati ryömintää ja tarkkaa jään arviointia

    28.01.2014 Yle Uutiset

    Rauli Rautavuori oli mukana luistelemassa Helsingistä itärajalle asti viime viikonloppuna. Kyseessä on tämän kauden pisin luisteluretki Pohjoismaissa. Olosuhteet olivat suosiolliset, mutta viime päivien voimakkaat tuulet ovat tehneet jäätilanteesta paikoin petollisen.

  • Pohjoisnavalla vähän jäätä

    17.01.2014 Yle Uutiset

    Pohjoisen napaseudun jääpeite on harvinaisen pieni vuodenaikaan nähden. Vaikka esimerkiksi Yhdysvalloissa on ollut viime aikoina jopa ennätyksellisen kylmää, pohjoisnavalla puolestaan on ollut lauhaa.

  • Huonosti heijastava hanki on lumen surma

    20.12.2013 Yle Uutiset

    Tuoreesta väitöstutkimuksesta selviää, että lumi ja jää heijastavat valoa koko ajan vähemmän arktisella merialueella. Sen sijaan ne imevät valon itseensä ja muuttavat valon lämpöenergiaksi. Tämä aiheuttaa lumipalloefektin, jossa lumen ja jään sulaminen nopeuttaa sulamisprosessia entisestään.

Sivut