Hyppää pääsisältöön

1962

  • Erkko Kivikosken esikoisfilmissä tehdään äänilevyä Kulttuuritalolla

    21.01.2013 Elävä arkisto

    Ohjaaja Erkko Kivikosken esikoistyö oli lyhytfilmi, joka kuvaa jazzyhtyeen levytyssessiota Helsingin Kulttuuritalolla. Kamera ja leikkaus elävät musiikin mukana, ja tuloksena on viehättävä, eloisa "jazzvideo".

  • Nunnien lastentarhassa kansainvälisyydellä on pitkät perinteet

    05.12.2012 Elävä arkisto

    Toimittaja tutustui nunnien arkeen Suomessa vuonna 1962.

    Suomen Television toimittaja tutustui vuonna 1962 katolisten nunnien arkeen Suomessa.

  • Vuonna 1962 matkailijoille myytiin "pintaa syvempää" Suomea

    06.11.2012 Elävä arkisto

    Vuonna 1962 valmistuneen, ulkomaiseen levitykseen suunnatun ohjelman perusteella lukuisat seikat puhuivat sen puolesta, että Suomeen kannattaa saapua - vaikka läpi ahtojäiden.

  • Pääministerin haastattelutunti on Suomen vanhin talk show

    04.09.2012 Elävä arkisto

    Ensimmäinen haastattelutunti lähetettiin vuonna 1962.

    ”Julkisen sanan säilät on jälleen hiottu teräviksi, kun Ahti Karjalainen on vastaamassa hallituksensa toimenpiteistä…” Näin alkaa ensimmäinen tallessa oleva Pääministerin haastattelutunti syyskuulta 1962. Ohjelma on säilyttänyt hyväksi havaitun tyylinsä ja vankkumattoman suosionsa jo 50 vuoden ajan.

  • Taisto Tammi oli Suomen ensimmäinen romanitähti

    12.07.2012 Elävä arkisto

    Taisto Tammi–1960-luvun tangobuumin suosituimpia tähtiä.

    Taisto Tammi oli 1960-luvun suuren tangobuumin suosituimpia tähtiä. Samalla hän oli ensimmäinen suomalainen romaniartisti, joka pääsi laulamaan levylle.

  • Helsingin metro valmistui vuosien väännön jälkeen

    08.06.2012 Elävä arkisto

    Metron suunnittelu Helsinkiin aloitettiin jo 1950-luvulla.

    Kun Helsingin metro otettiin käyttöön elokuussa 1982, siitä oli käyty vuosikymmeniä kestäneet riidat. Maailman pohjoisimman metron rakentaminen nosti esille myös poliittisen kähminnän ja lahjussyytteet.

  • Presidenttien virkaanastujaiset Ståhlbergista Niinistöön

    01.03.2012 Elävä arkisto

    Otteita Suomen presidenttien virkaanastujaisista.

    Vuodesta 1919 alkaen on Suomen presidentti aloittanut virkakautensa vakuuttamalla "kaikin voimin edistävänsä Suomen kansan menestystä". Tasavaltaisessa Suomessa presidentin virkaanastujaiset ovat juhlallisuuksiemme aatelia.

  • Helsingin kauppatori sykkii aamusta iltaan

    28.02.2012 Elävä arkisto

    Lyhytelokuva Helsingin kauppatorista kesältä 1962.

    Tori on tunnelmallinen lyhytelokuva Helsingin kauppatorista kesältä 1962. Monilla palkinnoilla palkittu Erkko Kivikosken lyhytfilmi kuvaa runollisesti torin elämää aamusta iltamyöhään.

  • "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..."

    03.02.2012 Elävä arkisto

    Aikana ennen suoraa kansanvaalia valittiin presidentti valitsijamiesvaalin kautta. Kekkosen valtakaudella pitkän kaavan valintaprosessi saattoi välistä tuntua jopa ajanhukalta.

  • Ensimmäisissä e-pillereissä oli norsunannos hormoneja ja haittavaikutuksia

    08.12.2011 Elävä arkisto

    Ensimmäiset e-pillerit popsittiin Suomessa jo 1962. Ehkäisypillereitä käytettiin riemumielin, vaikka hormonimäärät olivat korkeat ja sivuvaikutukset moninaiset. E-pillerien tuloa Suomeen muistelevat apteekkari Bengt Mattila, lääkäri Tapani Luukkainen ja kirjailija Raija Oranen.

  • 11-vuotias Freeman laulaa Lasten Radiossa

    09.11.2011 Elävä arkisto

    Lea Pennanen taltioi Hämeenlinnassa paikallisia kykyjä

    Laulaja Freeman alias Leo Friman aloitti julkisen viihdyttäjän uransa Yleisradion lastenohjelmissa. Vuonna 1962 Lasten Radion Lea Pennanen vieraili Hämeenlinnassa taltioimassa paikallisten kykyjen bravuureja.

  • Opi hyvät pöytätavat

    13.01.2011 Elävä arkisto

    Topi Törmä antaa ohjeita tupakoinnista ja veitsenkäytöstä.

    1960-luvun alussa vapaamielisimmät gentlemannit sallivat tupakanpolton pöydässä jo paistin jälkeen. Tuhkakuppia ei kuitenkaan missään tapauksessa sovi pihistää, korostaa hyvien tapojen asiantuntija Topi Törmä.

  • Mannekiinikuningatar-kilpailu

    07.01.2011 Elävä arkisto

    Ravintola Adlonissa kruunataan mannekiinikuningatar.

    Pääkaupungin Mannekiinit Ry:n järjestämä vuotuinen mannekiinikuningatar-kilpailu keräsi katsojia helsinkiläiseen ravintola Adloniin.

  • Saunaseura saunan asialla

    04.01.2011 Elävä arkisto

    Saunaseura on tutkinut ja tuonut esiin saunaperinnettä.

    Saunaseura on tutkinut ja tuonut esiin suomalaista saunaperinnettä jo 1930-luvulta lähtien. Seuran ensimmäinen oma sauna rakennettiin Helsingin Humallahteen vuonna 1947.

  • Suomalainen matkustaa

    03.01.2011 Elävä arkisto

    Uutiskatsauksessa esitellään suomalaisten matkustustapoja.

    Uutiskatsauksessa esitellään suomalaisten matkustustapoja. Uutta oli mahdollisuus varata paikka linja-autoon kätevästi puhelimitse. Etelänmatkailukin tuli 1960-luvulla jo monelle tutuksi.

  • Joulukalenteri 24.12.

    24.12.2010 Elävä arkisto

    Hyvää joulua! Suomen Turussa julistetaan joulurauha ja perheet kokoontuvat joulukuusen äärelle odottamaan joulupukkia.

  • Joulukalenteri 23.12.

    23.12.2010 Elävä arkisto

    On enää yksi yö jouluun, mutta kaikki ei olekaan ihan kohdallaan. Tonttulan uutiset kertoo, että joulupukki on kelirikossa. Eiköhän joulupukki kuitenkin selviä kiipelistä.

  • Joulukalenteri 22.12.

    22.12.2010 Elävä arkisto

    Joulukalenterista astelee tänään ulos kissa, mutta ei mikään tavallinen maatiaiskissa.

  • Joulukalenteri 21.12.

    21.12.2010 Elävä arkisto

    Myös nuket pitää laittaa joulukuntoon. Siksipä tonttutyttökin ompeleekin nuken leikeissä rispaantuneen mekonhelman.

  • Joulukalenteri 20.12.

    20.12.2010 Elävä arkisto

    "Minä toivon autoa, sähköjunaa, uutta kelkkaa, suksia ja semmosta lentsikkaa ku on Kallella (naapurin). Mä oon olnu kiltti." Tämmöstä toivoo Matti.

Sivut