Hyppää pääsisältöön

1808

  • Matka 1800-luvun Lappiin kertoo kalotin kansan ankarista oloista

    12.04.2013 Elävä arkisto

    Kuusiosainen sarja valottaa Suomen Lapin historiaa.

    Matka 1800-luvun Lappiin -sarja kertoo pohjoisen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alkuperäiskansojen ja uudisasukkaiden vaiheista. Kuusiosaisen sarjan toimittaja on radion historiasarjojen konkari Jorma Kallenautio ja asiantuntijana Suomen historian dosentti Maria Lähteenmäki.

  • Työ ja työttömyys

    03.02.2009 Elävä arkisto

    Kun Suomi eli 1800-luvulla omavaraistalouksissa, töitä tehtiin vuodenaikojen mukaan. Työttömyyttä ei tunnettu sanan nykyisessä merkityksessä, vaan se yhdistettiin köyhyyteen.

  • Kuolemanrangaistukset ennen ja nyt

    27.01.2009 Elävä arkisto

    Kuolemantuomiota käytettiin Suomessa rangaistuksena vielä 1800-luvun alussa. Mikä on tilanne tänä päivänä, kun osa ihmisistä vaatii ankarampia rangaistuksia?

  • Miksi vuosi 1809 on Suomelle merkkivuosi?

    20.01.2009 Elävä arkisto

    Suomi ei olisi itsenäinen valtio ja suomen kielellä olisi vain vähemmistökielen asema, jos Suomi olisi jäänyt Ruotsin valtioyhteyteen pari sataa vuotta sitten, sanoo professori Henrik Meinander Helsingin yliopistosta.

  • Onko Suomi tasa-arvoinen?

    20.01.2009 Elävä arkisto

    Vuonna 1809 Suomi oli sääty-yhteiskunta, kun Suomesta tuli Venäjän autonominen alue. Mutta onko Suomi luokkayhteiskunta myös tänä päivänä?

  • Kansa ja kirkko

    13.01.2009 Elävä arkisto

    Kirkko oli mahtitekijä vuoden 1809 Suomessa. Tänä päivänä tilanne on toinen. Suomi on maallistunut.

  • Vallanjako ennen ja nyt

    08.01.2009 Elävä arkisto

    Kansakunnan kalenteri avaa ikkunan vuoden 1809 ja tämän päivän vallanjakoon. Löytyykö yhtäläisyyksiä ja mikä asia on toisin? Aihetta pohtii mm. Paavo Lipponen.