Hyppää pääsisältöön

Mikko Kivinen (näyttelijä)

  • Ranneliike ja Lepakkolaakso – millaista on sateenkaarimedia?

    27.06.2014 YleX

    Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille on tarjolla monia julkaisuja ja sivustoja, mutta sateenkaariteemojen uskotaan kiinnostavan laajempaakin yleisöä.

  • Millaista on sateenkaarimedia?

    27.06.2014 Yle Uutiset

    Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille on tarjolla monia julkaisuja ja sivustoja, mutta sateenkaariteemojen uskotaan kiinnostavan laajempaakin yleisöä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat reilusti näkyvillä Ylelläkin tällä viikolla meneillään olevan Pride-viikon vuoksi.

  • Rakastajilta uutta toimintaa Puuvillaan?

    10.12.2012 Yle Uutiset

    21 vuotta Porissa toiminut Rakastajat-teatteri aikoo laajentaa toimintaansa. Erityisesti Puuvillan Kehräämön merkitys kasvaa koko ajan. Esityksiä on kevätkaudella yli 40, joista suurin osa vierailunäytöksiä.

  • Kunnon sotamies Svejk matkaa taisteluun Mikkelin teatterissa

    21.11.2012 Yle Uutiset

    Kunnon sotamies Svejk saa ensi-iltansa Mikkelin teatterissa itsenäisyyspäivän aattona. Jaroslav Hasekin lähes sata vuotta sitten kirjoittamaan kirjaan perustuvaa klassikkoa on Suomessa esitetty teatterin lavalla yllättävän harvoin.

  • Sedät eivät jaksa heilua - Lapinlahden Linnut lopettaa

    01.10.2012 Yle Uutiset

    Suomalaisia pitkään viihdyttänyt yhtye järjestää jäähyväiskiertueen ensi keväänä. "Lapparit" täyttävät samalla 30 vuotta.

  • Porin teatteri tykittää kuudella ensi-illalla

    06.08.2012 Yle Uutiset

    Mukana on kaksi kanta-esitystä. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -näytelmä toteutetaan yhteistyössä Rauman teatterin kanssa. Toinen kantaesitys kertoo Maire Gullichsenin kasvutarinan.

  • Rakastajien syksyssä nauretaan Porille

    05.06.2012 Yle Uutiset

    Rakastajat-teatterin syksyn kantaesitys on komedia teatterin kotikaupungista Porista ja porilaisuudesta. Syksyn vierailijoita ovat muun muassa Seela Sella ja Martti Suosalo.

  • Maire Gullichsen ja Mikko Kivinen Porin Teatterissa syksyllä

    08.03.2012 Yle Uutiset

    Maire Gullichsenin kasvutarina värittää Porin Teatterin syksyä. Helena Anttosen ohjaama kantaesitys Maire seuraa nuoren naisen matkakertomusta Noormarkun Havulinnasta Helsingin kautta Pariisiin, Välimerelle ja takaisin. Mairen jälkeen lavan valloittaa brittihuumorin kyllästämä Hulvaton hotelli. Farssin ohjaa viihteen monitaituri Mikko Kivinen.

  • Koljonvirta henkii historian havinaa

    28.02.2012 Yle Uutiset

    Koljonvirran aluetta Iisalmessa kehitetään voimakkaasti kulttuurin ja matkailun lähtökohdista. Koljonvirran leirintäalueen uudet yrittäjät ovat sitoutuneet yhteistyöhön, jolla tuodaan muun muassa uusia kesäteatterituotantoja leirintäalueen vieressä sijaitsevaan Mansikkaniemen kesäteatteriin.

  • Aatami ja Beetami: Urkki

    08.11.2010 Elävä arkisto

    Aatamissa ja Beetamissa vieraili Suomen tasavallan presidenttikin muutamaan kertaan. Kyhmykaljuinen Kekkonen kävi muun muassa tutustumassa Lapin elämään.

  • Nyt on Arjalla näytönpaikka

    04.11.2010 Elävä arkisto

    Arja Koriseva emännöi 90-luvulla Näytönpaikka-viihdeohjelmaa

    Arja Koriseva emännöi 1990-luvun puolivälissä Näytönpaikka-viihdeohjelmaa, jonka jokaisessa jaksossa Arja ja näyttelijävieras esittivät yhdessä sketsin.

  • Mikko Kivinen arvostaa vapaudentunnetta

    23.06.2010 Yle Uutiset

    Näyttelijä on onnistunut yhdistämään työn ja loman mitä nautittavimmalla tavalla.

  • Alivuokralaiseen lisänäytöksiä Raumalla

    18.02.2010 Yle Uutiset

    Rauman Kesäteatterin Alivuokralaiseen on suuren kysynnän vuoksi tullut myyntiin kuusi lisänäytöstä. Lippuja on varattu tähän mennessä jo vajaat 9700 kappaletta.

  • Nuotit hukassa: Oopperafriikit

    04.02.2010 Elävä arkisto

    Oopperaa rakastavilla nuorilla ei ollut vuonna 1979 muuta paikkaa kuin katu, eikä muuta viihdykettä kuin klassisen musiikin jukeboksi.

  • Kaupunkikomedia

    20.11.2009 Elävä arkisto

    Panu on naisiin menevä näytelmäkirjailija, jonka kirjalliset tuotoksetkaan eivät oikein tahdo valmistua. Isän ja äidin ero saa Panun kuitenkin havahtumaan.

  • Alivuokralainen muuttaa Rauman Kesäteatteriin

    17.11.2009 Yle Uutiset

    Rauman Kesäteatteri esittää ensikesänä Tampereen Teatterista ja Kummeleista tutun farssin "Alivuokralainen".

  • Lapinlahden Linnut: Kärttynä esiintyy

    23.10.2009 Elävä arkisto

    Mikko Kuustonen esittelee suositun mieskansanlauluyhtyeen.

    Karjalainen mieskansanlauluryhmä Kärttynä esittää Lapinlahden Lintujen tv-ohjelmassa listahittinsä Vanha kivennapalainen vitutuslaulu.

  • Lapinlahden Linnut: Palkinto

    30.09.2009 Elävä arkisto

    Duunarin mielialaa kohennetaan komealla mitalilla.

    Lapinlahden Lintujen kahden sketsiklassikon aiheena on työtyytyväisyys. Epäviihtymystä tuntevan duunarin mielialaa kohennetaan komealla mitalilla.

  • Lapinlahden Linnut: Megavisa

    24.09.2009 Elävä arkisto

    Megavisa-ohjelma tarvitsee uuden Jukka-Pekka Palon. Vakanssia tavoittelemaan on ilmoittautunut kahdeksan toivorikasta kandidaattia.

  • Kirje isältä kertoi evakkoperheestä uuden edessä

    23.09.2009 Elävä arkisto

    Heidi Köngäksen kiitetty ohjaus vuodelta 2003

    Kolmiosaisen, vuonna 2003 valmistuneen draaman keskiössä on teräväkielinen Anni Suokas, joka joutuu kesällä 1944 sodan jaloista evakkoon neljän lapsensa, lehmän ja anopin kanssa. Vastaanotto uudella paikkakunnalla ei ole lämmin. Kiitetyn draaman ovat käsikirjoittaneet Eve ja Laila Hietamies ja sen on ohjannut Heidi Köngäs.

Sivut