Hyppää pääsisältöön

suksisauvat

  • Pellossa halutaan tietoa joppaamisesta

    03.02.2014 Yle Uutiset

    Pellossa ryhdytään keräämään ja tallentamaan tietoa joppaamisesta eli tavaroiden salakuljettamisesta Ruotsin ja Suomen välillä. Tornionjoella ja Muonionjoella salakuljettaminen kukoisti sotien jälkeen, kun Suomessa säännösteltiin rakennus- ja elintarvikkeiden kauppaa.

  • "Norjalaiset maastohiihtäjät käyttävät dopingia"

    30.01.2014 Yle Urheilu

    Monet norjalaiset epäilevät, etteivät maan huippuhiihtäjät sauvo täysin puhtain keinoin, kirjoittaa Dagbladet.

  • Ladut huutavat lisää lunta

    13.01.2014 Yle Uutiset

    Suomeen tuli viimein kaivattu talvi ja pakkaset. Myös maa on pääosin valkoinen. Läntisessä Suomessa kaivattaisiin kuitenkin kipeästi lisää lunta. Vaasaan lunta tuli sen verran viikonlopun aikana, että ensimmäinen latukilometri on saatu valmiiksi innokkaimmille hiihtäjille.

  • Kolmas sija maistui Kyllöselle - "Keli ei ollut minun puolellani"

    04.01.2014 Yle Urheilu

    Anne Kyllönen pystyi voittamaan itsensä ja olosuhteet Val di Fiemmen 5 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökisassa.

  • Ilotulitusta rajoitetaan tänäkin vuonna Lapissa

    31.12.2013 Yle Uutiset

    Ilotulittaminen on kielletty tänäkin vuonna Kemin ja Tornion keskusta-alueella sekä Kittilän Levillä.

  • Pettynyt Jylhä: ”Oli tympeä hiihtää”

    22.12.2013 Yle Urheilu

    Suomen miesten ykkösjoukkue kärsi sauvarikosta maailmancupin parisprintin finaalissa. Martti Jylhä myönsi tämän vaikuttaneen hiihtoonsa.

  • Saarinen: Pääsin luukuttamaan

    22.12.2013 Yle Urheilu

    Aino-Kaisa Saarinen ja Anne Kyllönen antoivat voitollaan vahvan näytön Sotshin olympialaisten parisprinttiä varten. Saarinen sai hiihtoonsa vihdoin kunnon puristusta.

  • Miehillä epäonninen parisprinttifinaali

    22.12.2013 Yle Urheilu

    Martti Jylhä ja Sami Jauhojärvi joutuivat tyytymään viimeiseen sijaan Asiagon maailmancupi parisprinttifinaalissa. Voittoon venytti Norjan ykkösjoukkue.

  • Pellinen kiilattiin jatkosta – ”Hieman karvas maku jäi”

    21.12.2013 Yle Urheilu

    Jouni Pellisen laskut tyssäsivät alkueriin ski crossin maailmancupissa Innichenissä, Italiassa. Pellinen menetti asemiaan ranskalaisen laskijan kanssa tapahtuneen kontaktin takia.

  • "Tuolla laskulla varmaan olympiakulta irtoaa"

    14.12.2013 Yle Urheilu

    Yle Urheilun kumparelaskun asiantuntija Mikko Ronkaisen mielestä Mikael Kingsbury antoi vahvan näytön jopa olympiavoittoon. Kanadalainen oli omaa luokkaansa Rukan maailmancupin avauksessa.

  • Tunis kiri voittoon Ylläksen rasteilla

    06.12.2013 Yle Urheilu

    Staffan Tunis oli pitkän matkan ykkönen hiihtosuunnistuksen maailmancupissa Ylläksellä.

  • Suksen värillä on väliä - mutta vain silmille

    21.10.2013 Yle Uutiset

    Suksikauppa on käynnistynyt pikkuhiljaa säiden kylmettyä ja ensilumen sadettua eteläiseenkin Suomeen. Joensuulaisen suksikauppiaan mukaan usein kysytään valmiita suksipaketteja. Suksien värikin vaikuttaa valintaan. Kauppiaan tehtävä on tasapainoitella markkinavoimien ja laadun välissä.

  • Niskanen: Sauvarinnettä ylös ennätysaikaan

    02.10.2013 Yle Urheilu

    Iivo Niskanen kertoo Hiihtäjät –blogissaan harjoituskuulumisia ja voiteluvinkkejä.

  • Sananen – Emmehän sauvo rinnakkain

    21.08.2013 Yle Uutiset

    Negatiivisuus on voimavaramme. Siksi jokaista kieltokylttiä tarvitaan!

  • Vienanmeren kalliopiirroksista turistikohde EU-rahalla

    10.07.2013 Yle Uutiset

    Ainutlaatuisesta Uikujoen kalliopiirrosalueesta yritetään tehdä toimiva turistikohde. Asialla on EU, jonka rahoilla pyritään kehittämään kalliopiirrosalueen palvelutasoa. Nyt osaa kivikautisista kalliopiirroksista pidetään piilossa vahinkojen pelossa.

  • Kuin taidetta – vanhat kartat ovat häkellyttävän kauniita katsella

    17.06.2013 Yle Uutiset

    Vanhojen karttojen asiantuntijan mielestä kylmänviileitä nykykarttoja ei voi verratakaan historiallisiin edeltäjiinsä. Kauneudestaan huolimatta vanhoilla kartoilla oli takanaan vankka tieteellinen perusta.

  • Rami Hietaniemi loukkaantumisistaan: ”Raskaita pätkiä on ollut”

    04.05.2013 Yle Urheilu

    Urheilukatu 2 –ohjelma on sunnuntaina sekä vakavissa että hilpeissä tunnelmissa.

  • Hiihdot on miltei hiihdetty

    18.04.2013 Yle Uutiset

    Pohjalaiset hiihtoharrastajat ovat saaneet sauvoa tänä keväänä suhteellisen pitkään. Hiihtokausi jatkui tänä keväänä noin kuukauden tavallista pidempään ja himohiihtäjät suksivat vielä vappuun asti, jos lunta löytyy.

  • Kahdeksankymppisen Ailin hiihtosaldo tuhat kilometriä

    15.04.2013 Yle Uutiset

    Reisjärvinen Aili Helminen teki tänä talvena oman hiihtoennätyksensä. Itse tehdyllä kilometrin mittaisella ladulla tuli sivakoitua peräti 1000 kilometriä. Viime vuonna "vain" 800. Saattaa olla, että ensi vuonna pyöreiden vuosien kunniaksi tulisi kuntoiltua vielä enemmän. Kunhan vain joku ystävällinen tiivistäisi mestarihiihtäjän latupohjan vaikka moottorikelkalla.

  • Lähteenmäki: Kovempien seurassa

    22.03.2013 Yle Urheilu

    Hiihtäjä Krista Lähteenmäki miettii Hiihtäjät-blogissaan, miten suomalainen hiihto palaisi menestyksen tielle.

Sivut