Hyppää pääsisältöön

asuinrakennukset

  • Meidän virkattu talomme on pinkki

    26.08.2016 Kulttuuricocktail

    Taiteilija virkkasi pinkin talon keravalle

    New Yorkissa asuva puolalaistaiteilija Olek virkkasi Keravalla sijaitsevan talon pinkiksi. Yhteisötaideteos on osa Sinkka-museon syksyn 2016 ohjelmaa.

  • Helsingin puukaupunginosien kohtalo

    20.10.2014 Elävä arkisto

    "Onko jokaisen sukupolven rakennettava itselleen uusi kaupunki", kysytään reportaasissa vuodelta 1977. Pasilassa vanhat puutalot olivat saaneet väistyä uusien kerrostalojen tieltä. Vallilan, Käpylän ja Ruoholahden puutaloalueiden kohtalo oli vielä auki.

  • Puu-Vallila pelastui purkamiselta

    26.08.2011 Elävä arkisto

    Asukkaiden sinnikkyys pelasti puutalokorttelit 1970-luvulla.

    Asukkaiden sinnikkyys pelasti Puu-Vallilan jyrän alta 1970-luvulla. Kerrostalokaavan uhkaamat puutalot päätettiin saneerata ja sittemmin Helsingin Vallilan puutalokorttelit on palkittu kulttuuriympäristön säilyttämisestä.

  • Eppu Nuotio: Loppu

    06.04.2011 Elävä arkisto

    Kirjailija Eppu Nuotio päättää kuusiosaisen jännitysromaanisarjansa Loppu –teokseen. Näissä Lounais-Suomeen ja erityisesti Turkuun sijoittuvissa kirjoissaan Nuotio käsittelee muunmuassa rasismia ja monikulttuurisuutta.

  • Mankkaan suolla asuivat alkoholistit

    18.03.2009 Elävä arkisto

    Yhteisö asui yli 30 vuoden ajan hökkeleissä.

    Alkoholistien yhteisö asui yli 30 vuoden ajan suolle pystetyissä hökkeleissä Mankkaan kaatopaikan tuntumassa Espoossa. Vuonna 1981 tehdyssä reportaasissa annetaan ääni sen asukkaille.

  • Puu-Pasila sai väistyä kerrostalojen ja toimistokortteleiden tieltä

    05.01.2007 Elävä arkisto

    Vielä 1960-luvulla Länsi-Pasilan rinteillä oli puutalokaupunginosa. Halpojen vuokra-asuntojen Puu-Pasila sai väistyä 1970-luvulla kehityksen tieltä ja paikalle kohosi kerrostaloista ja toimistorakennuksista koostuva miljöö.

  • Kivierämaata katsomassa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Ohjelmassa esitellään erilaisia lasten asumisympäristöjä. Useat asuinalueet ovat selostuksen mukaan epämukavia ja varsinkin lapsille turvattomia.

  • Malmilta Westendiin

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Ohjelma pohtii provosoivasti sitä, miksi rikkaat asuvat merenrannalla Espoon Westendissä ja köyhät lähiöissä. Erityisen ikävänä esitellään Helsingin Malmi-Tapanila-alue.