Hyppää pääsisältöön

1972

  • Nakuteeri askartelutti 1970-luvun alun lapset

    28.05.2015 Elävä arkisto

    Lasten askasteluohjelma Nakuteeri oli aikansa kuva.

    Lasten askasteluohjelma Nakuteeri oli aikansa kuva.

  • Katoavaa karjalaisuutta

    22.05.2015 Elävä arkisto

    Karjalaista perinnettä lauluin ja runoin.

    Karjalaista perinnettä lauluin ja runoin.

  • Neljän laudaturin telttaylioppilas Karpon jututettavana

    12.05.2015 Elävä arkisto

    Risto Kauppila opiskeli iltalukiossa ja asui teltassa.

    Risto Kauppila valmistui iltalukiosta rautaisin arvosanoin neljän laudaturin ylioppilaana keväällä 1972. Hän asui tuolloin Vuosaaren metsässä, teltassa. Hannu Karpo haastatteli Kauppilaa tämän ylioppilasvuonna ja kuusi vuotta myöhemmin 1978.

  • Pop Story oli väreissä svengaava avaus 1970-luvun nuorisomusiikkiin

    12.02.2015 Elävä arkisto

    Ensimmäinen värivideotekniikalla toteutettu ohjelmasarja.

    Pop Story oli ensimmäinen suomalainen värivideotekniikalla toteutettu ohjelmasarja. Vuosina 1971–1972 tehdyn ohjelmasarjan kaikki musiikkiesitykset äänitettiin livenä ainutkertaisuuden saavuttamiseksi.

  • Hyvämuistiset ja -puheiset Nummelan sisarukset asuivat yhdeksänkymppisiksi metsäpirtissä

    19.12.2014 Elävä arkisto

    Maija, Akusti ja Vihtori Nummela syntyivät 1800-luvun lopulla ja elivät vanhuuden päiviin saakka Hattulassa metsätorpassa. Sisarukset olivat iäkkäinäkin hyvämuistisia tarinankertojia, joten toimittaja Niilo Ihamäki kollegoineen kävi heitä haastattelemassa vanhoista ajoista useampaankin otteeseen 1970-luvulla.

  • Marja Korhonen halusi elää nyt ja huomenna, ei eilen

    05.11.2014 Elävä arkisto

    Erinomainen dokumentti näyttelijä Marja Korhosesta.

    Riitta Degerholmin vuonna 1972 ohjaama dokumentti piirtää syvän mutta humoristisen, kohteensa näköisen kuvan näyttelijä Marja Korhosesta. Ohjelmassa nähdään myös hersyviä otteita Korhosen koomikonkyvyistä.

  • Amurin työläisidylli joutui väistymään urbanisaation tieltä

    21.10.2014 Elävä arkisto

    Työläisten asunnot pois varakkaampien kerrostalojen tieltä

    1800-luvun lopulla Tampereella perustettiin Amurin työläiskaupunginosa, jossa asui muun muassa Finlaysonin työntekijöitä. Vaatimattomat asumukset tulivat tunnetuiksi yhteiskeittiöistään. 1960-luvun lopulta alkaen Amurin puutalot saivat väistyä uusien, varakkaammalle väelle tarkoitettujen kerrostalojen tieltä. Satavuotisesta työläisidyllistä jätettiin muistuttamaan vain yksi kortteli.

  • ATK oli kaikkialla jo 1970-luvulla

    24.09.2014 Elävä arkisto

    Koulu-tv teki tutuksi tietokonelaitteita ja reikäkortteja.

    ATK-opetusta saivat 1970-luvulla vielä harvat. Koulu-tv teki tutuksi yhteiskuntaan hiipivää teknistä uudistusta Kaikkialla ATK -sarjassaan. Jaksoissa tutustutaan mm. tietokonelaitteisiin, Basic-ohjelmointiin sekä reikäkorttien lävistäjiin ja muihin ATK-ammattilaisiin.

  • Flamencon filosofiaa ja tunnetta Andalusiasta Suomeen

    18.09.2014 Elävä arkisto

    Etelä-Espanjassa elää voimakas flamencoperinne. Tämä musiikista, runoista ja filosofiasta ammentava tanssilaji on erityisesti alueen romanien ominta perinnettä. Suomessa flamencon askellus alkoi viimeistään 1960-luvulla, mutta suosituksi tanssiharrastukseksi se nousi 1990-luvulla.

  • Vatsahaavaisille sopivia ruokia

    11.09.2014 Elävä arkisto

    Vehnäjauhovelliä ja keittoja.

    "Närästää, röyhtäyttää, tulee karvasta nestettä suuhun, pahoinvointia", puhisee Veijo Vanamo, muistellessaan kuuden vuoden takaista vatsahaavaansa. Vanamo valmistaa aisaparinsa Jaakko Kolmosen kanssa helposti sulavia ruokia, jotka sopivat erityisesti vatsahaavasta kärsiville.

  • Kesäkeittiö: Savolaisia kalaherkkuja

    15.08.2014 Elävä arkisto

    Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo valmistavat savolaisia kansallisruokia kalasta. Kiertelevän ja kaartelevan jupinan ja juoruilun ohessa valmistetaan savolaista rantakalaa, perinteistä kuivakalaa ja vielä muikkukukkoa savusaunan uunissa.

  • Karpon haastattelussa 16-kertainen rattijuoppo

    04.07.2014 Elävä arkisto

    Kaivinkoneenkuljettajan epäsovinnaisiet mielipiteet.

    Hannu Karpo käsitteli vuoden 1972 A-studion raportissaan rattijuoppojen aiheuttamia liikenneonnettomuuksia Suomessa. Liikennöivän kansan edustajana haastateltiin peräti 16 kertaa ratista kärynnyttä kaivinkoneenkuljettajaa, joka ei tuomioistaan huolimatta suostunut muuttamaan kantaansa alkoholin vaikutuksen alaisena ajamiseen.

  • Pepe & Paradisen puutarhassa musalajit elelivät sovussa

    16.05.2014 Elävä arkisto

    Muhkea kattaus bändin biisiharvinaisuuksia ja haastatteluja.

    Seitsenmiehinen Pepe & Paradise-yhtye oli yksi 1970-luvun suomalaisen pop- ja rockmusiikin kunnianhimoisimmista hankkeista. Ohessa muhkea kattaus biisiharvinaisuuksia ja haastatteluja bändiltä, jonka tyylikirjo ulottui rhythm & bluesista italoiskelmään.

  • Sähköautoradalla kisa on totista mutta vauhti vaaratonta

    09.04.2014 Elävä arkisto

    Pienoissähköautoilu alkoi levitä ympäri Suomea 1960-luvun alussa. Miniradoilla surisevista vauhtihirmuista tuli lasten lahjasuosikkeja ja vähän isommille vakavaa urheilua.

  • Mestaripelimanni Urho Myllymäen osa oli kerjurin osa

    26.02.2014 Elävä arkisto

    Kansanmuusikon henkilökuva vuodelta 1972.

    Mestaripelimannin henkilökuvassa vuodelta 1972 seurataan Myllymäkeä eri esiintymistilanteissa aina naapuritorpan kahvipöydästä Helsingin Finlandia-talon estradille. Toisin kuin korkeakulttuurin edustajilla, oli kansanmuusikoiden arki karua. Apurahoista ei edes uneksittu ja päivätyönään sähköasentajana työskentelevän Myllymäen arki kului tuulessa ja viimassa.

  • Mukavasti matkaan junalla

    14.02.2014 Elävä arkisto

    VR:n esittelyfilmissä kiidetään junalla suvena ja talvena

    Halki vehreiden Suomen suvimaisemien ja lumisten talvinäkymien porhaltavat junat Valtionrautateiden vuonna 1972 valmistuneessa esittelyfilmissä, jossa luodaan myös katsaus VR:n henkilöliikenteen uudistuksiin ja parannuksiin.

  • Bluesia koulun keittolassa

    13.02.2014 Elävä arkisto

    Turun yliopiston opiskelijat perustivat bändin ja joutuivat aluksi matkaamaan puoli tuntia bussilla kunnolliselle treenikämpälle. Turha vaiva -yhtye keikkaili 1970-luvulla ahkerasti.

  • Musiikkia pidettiin 1970-luvun peruskoulussa hanttiaineena

    07.02.2014 Elävä arkisto

    Peruskoulun myötä musiikintunnit vähenivät.

    Peruskoulun musiikin tunteja vähennettiin 1970-luvulla vedoten siihen, että niin sanotut tärkeämmät oppiaineet tarvitsevat enemmän tunteja. Musiikin ammattilaiset niin opettajat, muusikot kuin kouluttajatkin näkivät asian toisin. Ja tietysti koululaiset itse.

  • Rautaruukkilaiset kävivät taistosta toiseen Asser Siuvatin johdolla

    31.01.2014 Elävä arkisto

    Rautaruukki tuli tunnetuksi lakoistaan.

    Valtionyhtiö Rautaruukki tuli tunnetuksi työpaikkademokratiastaan ja useista lakoistaan, joita oli yhtiön Raahen tehtaalla järjestämässä työläispatruunaksi kutsuttu pääluottamusmies Asser Siuvatti.

  • Musiikin palo ei tukahtunut Kainuun musiikkiopiston vaatimattomissa tiloissa

    24.01.2014 Elävä arkisto

    Musiikin harrastus Kainuussa oli erittäin monipuolista jo 1970-luvulla. Erityisesti pianonsoittajia oli paljon. Musiikkiopisto toimi puutteellisissa tiloissa ja opettajatkin olivat muodollisesti epäpäteviä, mutta palo musiikin tekemiseen oli kova.

Sivut