Hyppää pääsisältöön

nukketeatteri

  • Muppet-show on historiaa Westerlundille – "Olisin parissa päivässä hullu"

    26.05.2014 Yle Urheilu

    Erkka Westerlund penäsi MM-hopean jälkeisessä puheessaan myös medialta muutosta ajattelukulttuuriin, että yksilön kehittämiseen tarvittavia henkisiä energioita vapautuisi.

  • Museoiden yö kutsuu Linnoitukseen

    17.05.2014 Yle Uutiset

    Lappeenrannnan Linnoituksen museot ovat tänään lauantaina auki klo 11–23. Museoiden yön kunniaksi tarjolla on paljon ohjelmaa ja museoihin vapaa pääsy.

  • Patonkiarmeija kavereineen marssi nukketeatterifestivaalille Tampereelle

    14.05.2014 Yle Uutiset

    Mansi Styczin luotsaama teatteri Mukamas on elänyt Tampereella jo 35 vuotta. Tänä keväänä Mukamas järjestää 9. kerran kansainvälisen festivaalin. Lapsiyleisön lisäksi tarjolla on herkkuja myös aikuisille.

  • Kulttuurirahasto jakoi apurahoja yli 400 000 euroa Etelä-Karjalassa

    13.05.2014 Yle Uutiset

    Kulttuuripalkinnot menivät Emma Jussila-Schermanille ja Pertti Kolarille. Juhlavuoden apurahat jaettiin Siitolan kartanon kehittämiselle sekä esitykseen Lappeenrannan taistelun tarinoista. Apurahojen keskipisteessä olivat myös lasten ja nuorten harrastustoiminta. Jakosumma oli yhteensä 409 000 euroa.

  • Nukketeatteri etsii uusia muotoja – kiertää Porissa kirjastoautossa

    12.05.2014 Yle Uutiset

    Nukketeatteri on perinteisesti ollut kiertävä taiteen laji. Suomessa suuntauksena on siirtyminen kivijalkatiloihin. Taiteen edistämiskeskus pyrkii ainakin Porissa pitämään nukketeatterin liikkeessä. Varjonukketeatteri kulkee kirjastoauton mukana.

  • Kauhajoelta Kainuuseen kulttuurin imussa

    28.03.2014 Yle Uutiset

    Etelä-Pohjanmaalta Kainuuseen muuttanut Esa Pasanen pyöritti pitkään ajatusta ensimmäisestä pitkästä elokuvasta. Hän yllättyi positiivisesti, kun hyvin innokkaita vapaaehtoisia löytyi projektiin.

  • Neuvostolelu opetti arvostamaan työtä ja sosialismia

    25.03.2014 Yle Uutiset

    Neuvostoliiton aikaisten leikkikalujen näyttelyssä voi tehdä aikamatkan paitsi lastenkulttuurin myös sosialistisen yhteiskunnan arvoihin ja asenteisiin.

  • Suomen ensimmäinen törmäyttämiskeskus valtaa entisen pankin Lahdessa

    13.03.2014 Yle Uutiset

    Joukko lahtelaisia kaavailee Aleksanterinkatu 5:n tyhjillään olevasta kiinteistöstä kohtaamispaikkaa kaupunkilaisille, yrityksille ja muille toimijoille. Aivan uudenlaiselle tekemisen ja toiminnan keskukselle ei löydy esikuvaa Suomesta, eikä oikein maailmaltakaan. Tukikohta rakennetaan yhteisöllisyyden pohjalle.

  • Taaperoiden ikioma taide-elämys

    21.01.2014 Yle Uutiset

    Mikkelissä tiistaina nähty vauva- ja taaperoteatteri AEIOU:n esitys Sinä ja Minä on psykologin tarkastama. Taaperoille teatteria tehdäänkin täysin eri lähtökohdista kuin perinteistä teatteria aikuisille.

  • Nukketeatterin jouluevankeliumi syntyy lapsuuden joulumuistoista

    26.12.2013 Yle Uutiset

    Suomen pitkäaikaisin nukkenäyttelijä Juha Laukkanen on esittänyt tuttua jouluevankeliumia nukketeatteri Sytkyssä jo 19 vuotta. Joulun nukketeatterinäytös on jokavuotinen perinne monelle kuopiolaiselle. Näytelmä muistuttaa Laukkasta omasta lapsuuden joulusta.

  • Taiteilijat ja tuottajat löivät luovat päänsä yhteen

    03.12.2013 Yle Uutiset

    Turun Alvariumissa järjestettyyn seminaariin osallistui reilut 130 tuottajaa ja taiteilijaa. Tapahtumassa etsittiin vastauksia muun muassa siihen, miten taiteilijat voisivat hyödyntää kulttuurituottajia työssään.

  • Joulupolku vie Tornioon

    02.12.2013 Yle Uutiset

    Tornion ja lähikuntien lasten joulutapahtuma Joulupolku järjestetään tänä vuonna kymmenennen kerran. Juhlavuotena Joulupolussa on mukana ennätysmäärä tapahtumia, vapaaehtoisryhmiä, järjestöjä sekä yhdistyksiä.

  • Näyttelijä Matti Ranin kuollut

    24.11.2013 Yle Uutiset

    Ranin ehti tehdä poikkeuksellisen pitkän näyttelijän uran.

  • Rajatonta lippupalvelua idän kulttuurimatkailijoille

    15.11.2013 Yle Uutiset

    Suomen ja Venäjän Karjalan välisen kulttuurimatkailun puolesta liputetaan rajat ylittävällä yhteistyöhankkeella. Yhtenä tavoitteena on saada Karjalan tasavallan kulttuurikentälle toimiva nettivarauspalvelu.

  • Satakuntaan tulee "taiteen manageroinnin" läänintaiteilija

    21.10.2013 Yle Uutiset

    Taiteen edistämiskeskus hakee Satakuntaan taiteen manageroinnin läänintaiteilijaa kolmeksi vuodeksi.

  • Kuninkaallinen vauva pani The Sunin vaihtamaan nimeään ja sotilaat soittamaan Cliff Richardia

    23.07.2013 Yle Uutiset

    The Sun muuttui yhden päivän ajaksi The Soniksi. Oman onnitteluvideonsa ovat julkaisseet niin prinssi Williamin työtoverit, laivaston sotilaat kuin Miss Piggy ja Kermitkin.

  • Nukke-Eila taiteilee nykyään elämän ja variksen kanssa

    17.06.2013 Yle Uutiset

    Nuket ja niiden kautta kerrotut tarinat ovat täyttäneet entisen lastentarhanopettajan Eila Heinosen elämän kohta liki 40 vuotta. Nukkehahmot tekivät Eilasta aikanaan myös yrittäjän.

  • Young foreigners helping refugees integrate

    06.06.2013 Yle News

    Young foreign-born volunteers are helping refugees adapt to Finnish culture. Youths from Spain, Turkey and Italy are helping younger refugees with things like accessing health care and other common errands and activities. They also learn by having fun.

  • Ransu Neuvostoliitossa

    23.04.2013 Elävä arkisto

    Itänaapurissamme tutustuttiin nähtävyyksiin ja päiväkotiin.

    Ransu ja Pekka matkasivat vuonna 1988 yhdessä Neuvostoliittoon. Itänaapurissamme tutustuttiin nähtävyyksiin, nukketeatteriin ja paikalliseen päiväkotiin.

  • Pienikin lapsi arvostaa ein muuttamista ehkäksi

    10.04.2013 Yle Uutiset

    Tutkimuksen mukaan hyvät neuvottelutaidot erottuvat jo päiväkodissa. Lapsille on tärkeää, että heidän mielipiteensä otetaan huomioon.

Sivut