Hyppää pääsisältöön

nukketeatteri

  • Sorminukkeja Oulun Valveella

    25.02.2011 Yle Uutiset

    Sormi- tai käsinukkeja pääsee tekemään kulttuuritalo Valveelle perjantaina Oulussa.

  • Haaparannalla esitellään monipuolista kulttuuria

    24.02.2011 Yle Uutiset

    Haaparannan kulttuuriviikko alkoi torstaina. Monipuolisen kulttuuriviikon aikana voi nähdä muun muassa lyhytelokuvia, nukketeatteria ja erilaisia tanssiesityksiä.

  • Etelä-Savolle oma Junior Finlandia

    16.02.2011 Yle Uutiset

    Etelä-Savossa valitaan tänä keväänä Junior Finlandia -lastenkirja. Maakunnan kaikissa kirjastoissa järjestetään maan parhaiksi nimetyistä lastenkirjoista maaliskuun loppuun asti kestävä äänestys.

  • Hammasseikkailu patistaa harjaamaan hampaita

    01.02.2011 Yle Uutiset

    Nukketeatteri Sytkyjen Juha Laukkanen on huolissaan lasten hampaiden harjaamisesta. Nukketeatteriesityksen keinoin lapsia muistutetaan harjaamisen tärkeydestä.

  • Nukketeatteri Helike2 odottaa katsojia

    25.01.2011 Yle Uutiset

    Nukketeatteri Helike2 virkoaa 15 vuoden unesta Kouvolan Kuusankoskella. Helga Kekin valmistamat nuket ja muu rekvisiitta odottavat liikuttelijoineen vierailukutsuja. Kohderyhmä on laaja, 2-vuotiaasta taaperosta vaariin.

  • Eteläkarjalainen taide sai avustuksia

    18.01.2011 Yle Uutiset

    Valtion näyttämötaidetoimikunta ja valokuvateidetoimikunta jakoivat jälleen avustuksia. Etelä-Karjalaan avustuksia tuli yhteensä 49 000 euroa.

  • Keskiaikainen nukketeatteriperinne herää henkiin Turussa

    23.12.2010 Yle Uutiset

    Turussa on elvytetty vanhaa nukketeatteriperinnettä, jossa joulukuvaelma esitetään kolmikerroksisella, kirkkoa muistuttavalla näyttämöllä. Vertep-näyttämö on ortodoksikirkon traditio, joka oli vähällä kadota neuvostoaikoina.

  • Nukketeatterikeskus Poijulle pääpalkinto suomalais-ugrilaisilla festivaaleilla

    30.11.2010 Yle Uutiset

    Suomalainen nukketeatteriesitys Joutsenpoika Jykserge on voittanut pääpalkinnon suomalais-ugrilaisten teattereiden festivaaleilla. Nukketeatterikeskus Poijun tuotanto kilpaili yhdessä 13 muun suomalais-ugrilaisen esityksen kanssa Marin tasavallassa Venäjällä.

  • Nukketeatteria syntyy vaikka taikinasta

    19.11.2010 Yle Uutiset

    Turun kansainvälinen nukketeatterifestivaali tarjoaa yli 20 esitystä. Katsomoihin on kutsuttu myös aikuisia, joille on tehty omaa teatteria. Lapset pääsevät tekemään työpajoissa nukkeja eri materiaaleista, työvälineeksi käy esimerkiksi taikina.

  • Puoli kilometriä kulttuuria

    18.11.2010 Yle Uutiset

    Puolen kilometrin matkalla on tarjolla kulttuuria illalla, kun Turun AMK:n Taideakatemia viettää avoimien ovien iltaa. Taideakatemian Yö tarjoaa maksutta talon täydeltä musiikkia ja tanssia, animaatiota ja elokuvaa, sirkusta, nukketeatteria ja kuvataidetta.

  • Pikku Aasin nukketeatteri valtakunnallisen kilpailun finaaliin

    13.10.2010 Yle Uutiset

    Vaasalainen Pikku Aasin Nukketeatteri on valittu valtakunnallisen nukketeatterikilpailun finaaliin. Oulussa käytävään kilpailuun osallistuu yhteensä seitsemän näytelmää, joista Vaasan lisäksi neljä on Turusta, yksi Helsingistä ja yksi Uudestakaupungista.

  • Nukketeatteri lumoaa kaikenikäiset

    08.10.2010 Yle Uutiset

    Lahden Kansantalolla koetaan 7.-10. lokakuuta nukketeatterin lumoa, sillä siellä vietetään Varjoista valoon - pieni nukketeatterifestivaalia. Ohjelmassa on esityksiä, nukketeatterimaailmaa sekä työpajoja. Nukketeatterifestivaaleilla on ajateltavaa niin lapsille kuin aikuisillekin.

  • Vaasaan uusia leikkipuistoja

    29.09.2010 Yle Uutiset

    Vaasaan avataan tänä vuonna viisi uutta leikkipuistoa. Tänään avajaisia on vietetty Huvilatien peruskorjatulla sekä Kråklundin uudella leikkialueella.

  • Martti Suosalo kokeilee nukketeatteria

    22.09.2010 Yle Uutiset

    Neville Tranter tuo aikuisten nukketeatterin jättiläisnukeilla Turun Linnateatteriin. Australialaisohjaaja on alansa tunnetuimpia nimiä. Musta komedia 3D on suosikkinäyttelijä Martti Suosalolle ensikokemus nukketeatterin tekemisestä.

  • Nuket puivat sotaa siansaksaksi

    21.09.2010 Yle Uutiset

    Sodan mielettömyyttä tarkastellaan lasten näkökulmasta joensuulaisen teatteri Punahilkan lavalla. Keskiviikkona ensi-iltansa saavan Kohti aamunkoittoa -nukketeatteriesityksen on kirjoittanut makedonialainen nuori Radmila Stefkova Bosnia-Hertsegonivasta.

  • Nukketeatteri sooloilee Rovaniemellä

    03.09.2010 Yle Uutiset

    Soolonukketeatterin taitajat eri puolilta Suomea ja maailmaa ovat koolla Rovaniemellä. Soolonukketeatterissa yksi näyttelijä huolehtii koko esityksen toteuttamisesta.

  • Nukketeatteri sooloilee Rovaniemellä

    02.09.2010 Yle Uutiset

    Soolonukketeatterin taitajat eri puolilta Suomea ja maailmaa ovat koolla Rovaniemellä. Soolonukketeatterissa yksi näyttelijä huolehtii koko esityksen toteuttamisesta.

  • 7 Sooloa nähdään Rovaniemellä

    02.09.2010 Yle Uutiset

    Rovaniemellä alkaa torstaina kansainvälinen nukketeatterifestivaali "7 sooloa!". Kolmatta kertaa järjestettävän festivaalin ulkomaalaiset vieraat tulevat Islannista, Norjasta, Iso-Britanniasta ja Venäjältä.

  • Rehtori nähdään myös estradilla

    01.09.2010 Yle Uutiset

    Lappeenrantalaisen taidekoulu Estradin uusi rehtori Ritva Aalto nähdään myös näyttämöllä tulevana talvena. Aalto on mukana Estradin aikuisryhmän näytelmäproduktiossa.

  • Murmanskin nukketeatteri Lappiin

    24.08.2010 Yle Uutiset

    Murmanskin nukketeatteri vierailee Lapissa ensi kuussa. Teatteri tuo mukanaan kaksi esitystä, joista toinen lähtee kiertueelle Lapin kuntiin.

Sivut