Hyppää pääsisältöön

1974

  • Get On päihitti Euroopan huiput

    12.12.2014 Elävä arkisto

    Hurriganes voitti European Pop Jury -äänestyksen 1974.

    Hurriganes voitti radioyhtiöiden järjestämän European Pop Jury -äänestyksen ensimmäisenä suomalaisena bändinä joulukuussa 1974. Rokkikolmikon yllättävä saavutus koettiin samalla "Suomen voitoksi" ja urheilujuhlan veroiseksi tapaukseksi.

  • Jouluäänet vievät nariseville hangille ja tavaratalojen hälinään

    01.12.2014 Elävä arkisto

    Yle Arkiston tehosteet vievät joulutunnelmaan

    Joulutunnelman voi luoda matka jouluiseen äänimaisemaan. Yle Arkiston joulutehosteet ovat niin rauhallisia hetkiä lintulaudalla kuin vilkasta hälyä juhlakiireiden keskellä.

  • Koulu-tv opasti myös oikeakielisyyteen

    20.11.2014 Elävä arkisto

    Kielenviljelyn edistämistä 1970-luvulla

    Yksi Yleisradion tehtävistä on vuodesta 1945 alkaen ollut "kielenviljelyn edistäminen". Television puolella vastuunsa kielenhuollon saralla kantoi 1970-luvulla kunniakkaasti Koulu-tv.

  • Selkäpiitä karmivia kauhuääniä

    28.10.2014 Elävä arkisto

    Halloween-tunnelmaa Ylen arkiston kauhutehosteilla

    Halloween-tunnelmaan voi virittyä Ylen arkiston kauhutehosteiden parissa.

  • ATK oli kaikkialla jo 1970-luvulla

    24.09.2014 Elävä arkisto

    Koulu-tv teki tutuksi tietokonelaitteita ja reikäkortteja.

    ATK-opetusta saivat 1970-luvulla vielä harvat. Koulu-tv teki tutuksi yhteiskuntaan hiipivää teknistä uudistusta Kaikkialla ATK -sarjassaan. Jaksoissa tutustutaan mm. tietokonelaitteisiin, Basic-ohjelmointiin sekä reikäkorttien lävistäjiin ja muihin ATK-ammattilaisiin.

  • Jääkiekkotuomari Unto Wiitalan epäkiitollinenkin osa

    17.09.2014 Elävä arkisto

    Huippumaalivahdista arvostetuksi raitapaidaksi.

    Tämä on tarina entisestä huippumaalivahdista, sittemmin arvostetusta raitapaidasta nimeltä Unto Wiitala. Miltä tuomarista tuntuu, kun katsomosta huudellaan herjoja? Entäpä miten jääkiekon erotuomaritoiminta oli kehittynyt vuoden 1974 MM-kisoihin mennessä?

  • Jokamiehenoikeudet kasvattivat massaturismin uhkaa Suomessa 1974

    08.07.2014 Elävä arkisto

    Myös Urho Kekkonen paljasti mielipiteensä massaturismista.

    Presidentti Urho Kekkonen paljasti ensi kertaa mielipiteensä massaturismista Ylen vuonna 1974 esittämässä ajankohtaisohjelmassa, jossa pyrittiin tekemään selväksi mitä maan tapana pidetyillä jokamiehenoikeuksilla tarkoitettiin. Asiantuntijat sekä matkailualan ammattilaiset pohtivat myös mitä tehdä ulkomaalaisille turisteille, joiden koettiin hyväksikäyttävän näitä löyhästi valvottuja sääntöjä.

  • Jugoslavian työvoima karkasi ulkomaille 1970-luvulla

    04.07.2014 Elävä arkisto

    Ulkomaanraportti-ohjelma lähetti toimittaja Erkki Karjalaisen Jugoslavian sosialistiseen liittotasavaltaan sen kymmenennen puoluekokouksen alla vuonna 1974. Viisitoista vuotta aiemmin maan rajat olivat avautuneet työvoimalle lähteä Euroopan työmarkkinoille.

  • Leuddit ovat kolttakansan salattu muisti

    16.06.2014 Elävä arkisto

    Laulut kantavat tietoa suvun ja yhteisön historiasta.

    Kolttasaamelaisten perinteiset laulut ovat vuosisatojen ajan kantaneet tietoa suvun ja yhteisön historiasta ja tavoista. Sota ja evakkoon joutuminen katkaisivat pienen kansan kulttuuriperinteen, kun nykypäivä ei enää rakentunut eilisen varaan.

  • Pepe & Paradisen puutarhassa musalajit elelivät sovussa

    16.05.2014 Elävä arkisto

    Muhkea kattaus bändin biisiharvinaisuuksia ja haastatteluja.

    Seitsenmiehinen Pepe & Paradise-yhtye oli yksi 1970-luvun suomalaisen pop- ja rockmusiikin kunnianhimoisimmista hankkeista. Ohessa muhkea kattaus biisiharvinaisuuksia ja haastatteluja bändiltä, jonka tyylikirjo ulottui rhythm & bluesista italoiskelmään.

  • Kesäkeittiö: Kesäheilan kalaa ja kesälesken haukea

    16.05.2014 Elävä arkisto

    Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo säilövät ja suolaavat kalaa.

    Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo säilövät ja suolaavat kalaa kosken törmällä. Tarkka perkaaminen, riittävä säilömisaika sekä suolan oikea määrä takaavat näiden kalaherkkujen onnistumisen.

  • Petri & Pettersson Brassin messingöityä musiikkia

    15.05.2014 Elävä arkisto

    Muusikkoveljesten bändi soitti mm. funkia, soulia ja poppia.

    Neljän kuopiolaisen muusikkoveljen ydinryhmän ympärille rakentunut Petri & Pettersson Brass -yhtye aloitti keikkailun 1970-luvun alussa. Enimmäkseen cover- ja käännöskappaleita esittävä bändi soittaa funkia, soulia sekä rhythm and bluesia, mutta myös puhdasta poppia. Elävän arkiston koosteeseen on kerätty yhtyeen live-esityksiä vuosien varrelta.

  • Saamelainen Oula Aikio uskaltaa puhua kulttuurinsa menetyksistä

    05.11.2013 Elävä arkisto

    Poromies on sodankyläläinen aktiivi.

    Sodankyläläinen saamelaismies ja poromies Oula Aikio on paikallinen aktiivi, jonka monet tuntevat ja joka uskaltaa puhua kulttuurinsa kokemista vääryyksistä.

  • Kullankaivajien ruskaretki ja Petronellan hehkeät kukkulat

    01.11.2013 Elävä arkisto

    Dokumentissa vuodelta 1974 legendaariset kullankaivajat palaavat ruskaretkellä Lemmenjoen ihmeellisiin maisemiin muistelemaan kultakuumeen ja salaperäisen Petronellan aikaa.

  • Molkasta mölkyksi ja maailmalle

    30.10.2013 Elävä arkisto

    Kyykän sukulainen tunnetaan myös molkkana

    Supisuomalainen kalikanheittopeli mölkky kiinnostaa ulkomaalaisia jopa MM-tasolla. Karjalaiselle kyykälle sukua oleva mölkky tunnettiin aiemmin nimellä molkka.

  • Hämeenlinnan ja Forssan kaupunginisien välinen tietokilpailu 1974

    26.08.2013 Elävä arkisto

    Haastevisa-ohjelmassa Suomen kaupunkien päällystöä kutsuttiin studioon mittelemään tiedoistaan ja taidoistaan. Ohjelman seitsemännessä jaksossa kohtasivat Hämeenlinna ja Forssa.

  • Kohumaakari Geller

    01.08.2013 Elävä arkisto

    Uri Gellerin vierailu aiheutti ihmetystä suomalaisissa. Miehen temppujen salaisuudet yritettiin paljastaa. Suurimman paljastuksen teki kuitenkin Geller itse lähes 40 vuotta myöhemmin.

  • Liisankadun Popstudiossa poppi pärisi ja proge venyi ja venyi

    01.08.2013 Elävä arkisto

    Live-harvinaisuuksia 1970-luvulta.

    Erkki "Unde" Lehtolan ja Jake Nymanin isännöimä Popstudio-ohjelma rakentui kotimaisten pop- ja rock-yhtyeiden live-konserttien ympärille. Radio-ohjelma esitteli uusia, suurelle yleisölle tuntemattomampia bändejä, mutta sai vieraakseen myös 1970-luvun suurimpia yhtyeitä.

  • Taivu, lusikka, taivu!

    01.07.2013 Elävä arkisto

    Uri Geller Suomessa vuonna 1974.

    Yleisradion Studio 1:ssä nähtiin kummia, kun israelilainen Uri Geller saapui näyttämään taitojaan. Mies esitteli suorassa lähetyksessä esimerkiksi telepatiaa, lusikan taivutusta ja pysähtyneiden kellojen korjaamista ajatuksen voimalla.

  • Optimistijollaillen 1970-luvulla

    25.06.2013 Elävä arkisto

    1970-luku oli optimistijollien kulta-aikaa. Lastenohjelma Nikkari oli lasten optimistijollaleirillä Näsijärvellä kesällä 1974. Seuraavana suvena päästiin seuraamaan optarileiriläisten puuhia Sysmään Päijänteen rannalle. Kesäkuussa 1976 optimistit kisasivat Suomen mestaruudesta Lahdessa.

Sivut