Hyppää pääsisältöön

tykit

  • Tykistöleiri tuo jytinää Rovajärvelle

    07.11.2011 Yle Uutiset

    Tykistöleiri järjestetään Rovajärvellä 7.-17. marraskuuta. Kainuun Tykistörykmentin leirillä ammutaan tykeillä ja kranaatinheittimillä.

  • Kapteeni Mustaparran tykki nousi merestä

    26.10.2011 Yle Uutiset

    Merirosvo Mustaparran tykki on pelastettu syvyyksistä. Tutkijat nostivat 900-kiloisen tykinjärkäleen Yhdysvaltain rannikolta löytyneestä laivanhylystä, joka kesällä varmistui yhdeksi maailman kuuluisimmista merirosvoaluksista.

  • Osa tykeistä vanhenee Niinisalossa

    02.09.2011 Yle Uutiset

    Osa puolustusvoimien kalustosta on vanhenemassa myös satakuntalaisissa varuskunnissa. Tilanne Porin Prikaatissa ja Tykistöprikaatissa on kuitenkin parempi kuin maassa keskimäärin. Tykistöprikaatissa ollaan tyytyväisiä esimerkiksi käytettävissä olevaan ajoneuvokalustoon, mutta osa tykeistä on vanhenemassa.

  • Panssarivaunut vyöryivät Haman keskustaan Syyriassa

    03.08.2011 Yle Uutiset

    Kymmenet panssarivaunut ovat vyöryneet Haman kaupungin keskusta-aukiolle Syyriassa. Kaupunkiin on ammuttu tykeillä ja kaikki viestiyhteydet on katkaistu, kertovat uutistoimistojen haastattelemat lähteet. Reutersille puhuneen kaupunkilaisen mukaan Syyrian hallinto tuhoaa Haman maailman huomion keskittyessä Egyptin syrjäytetyn presidentin Hosni Mubarakin oikeudenkäyntiin.

  • Kouvolassa kaksi tyytyväistä pesisjoukkuetta

    28.07.2011 Yle Urheilu

    Pelinjohtoaan Eero Pitkäsellä vahvistanut Kouvola otti niukan 2-0 (4-3,2-1) -voiton Hyvinkäästä ja otti askeleen lähemmäksi kotietua. Myös tappion kärsinyt Hyvinkää oli tyytyväinen, kun se varmisti paikkansa pudotuspeleihin.

  • Tuhansia räjähteitä raivattu pohjoisessa

    06.07.2011 Yle Uutiset

    Sodanaikaisia räjähteitä raivataan edelleen maastosta. Puolustusvoimien räjähdeleirit jatkuvat pohjoisessa syksyllä. Tänä vuonna Pohjois-Suomen metsistä on raivattu noin 2500 sodanaikaista räjähdettä.

  • Syyrian tulitus surmasi Libanonissa

    15.05.2011 Yle Uutiset

    Libanonissa ainakin yksi ihminen kuoli ja useita haavoittui Syyrian joukkojen tulituksessa maiden välisellä raja-alueella sunnuntaina. Uutistoimisto AFP:n mukaan Syyrian joukot olivat tulittaneet ihmisiä, jotka yrittivät paeta Syyriasta Libanonin puolelle.

  • Libyassa tykinkuulien ja pommien lauantai

    07.05.2011 Yle Uutiset

    Taistelut Muammar Gaddafin joukkojen ja kapinallisten välillä ovat jälleen jatkuneet Libyan ja Tunisian rajalla lauantaina. Lisäksi Misratan kaupungissa Gaddafin joukot tuhosivat koko kaupungin polttoainevarastot.

  • Patrian tykkikaupat oikeudessa

    02.05.2011 Yle Uutiset

    Patria -yhtiön tykkikauppojen pääkäsittely alkoi Pirkanmaan käräjäoikeudessa maanantaina. Valtionsyyttäjä päätti vajaa vuosi sitten nostaa syytteen Patrian Vammas -yhtiön tykkiprojektista neljää suomalaisjohtajaa ja yhtä Egyptin kansalaista vastaan.

  • Patrian lahjusjutun käsittely alkoi

    02.05.2011 Yle Uutiset

    Valtion aseyhtiö Patrian tykkikauppoja koskeva oikeudenkäynti on alkanut Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella. Valtionsyyttäjä päätti vajaa vuosi sitten nostaa syytteen Patrian Vammas -yhtiön tykkiprojektista neljää suomalaisjohtajaa ja yhtä Egyptin kansalaista vastaan.

  • Gaddafin joukot ajavat kapinallisia yhä ahtaammalle

    15.03.2011 Yle Uutiset

    Libyassa hallitusta tukevat joukot ovat tiistaina työntäneet kapinallisia yhä ahtaammalle. Illalla näytti siltä, että Gaddafille uskolliset joukot olivat saamassa kaupungin haltuunsa. Myöhään illalla uutistoimisto AFP kertoi jo Benghazissakin kuuluvan tykkitulta.

  • Ilves-lupaus: Tosi huikeat fiilikset

    14.03.2011 Yle Urheilu

    Tampereen Ilves jatkoi yllätysten kauttaan jääkiekon SM-liigassa lyömällä HPK:n pudotuspelien avauskierroksella. Ratkaisevassa toisessa ottelussa kaksi maalia tehnyt Toni Rajala on arvatenkin äärimmäisen tyytyväinen venymiseen.

  • Tansanian räjähdyksen vuoksi evakuoidut palailevat koteihinsa

    17.02.2011 Yle Uutiset

    Tansaniassa ainakin 20 ihmistä on kuollut ammusvaraston räjähdyksessä maan suurimmassa kaupungissa Dar es Salaamissa keskiviikkoiltana. YLE Uutisten toimittaja Juha Hietanen kertoo, että puoli yhdeksältä illalla paikallista aikaa alkoi kuulua kovaa pauketta, joka kuulosti tykinlaukauksilta.

  • Suomenlinnassa syntyy 1700-luvun tykkivene

    04.01.2011 Yle Uutiset

    Soutaen ja purjeilla kulkeva tykkisluupin kopio lipuu Helsingin edustan vesillä vuonna 2013. Tykkisluuppia pidettiin 1770-luvulla epäreiluna aluksena merisodankäynnissä.

  • Pohjois-Korea ampui Koreoiden rajalla

    08.12.2010 Yle Uutiset

    Pohjois-Korea on ampunut keskiviikkona tykeillä Koreoiden rajan tuntumassa. Etelä-Korean median mukaan kyseessä oli mahdollisesti Pohjois-Korean sotaharjoitus. Ammusten määrästä ei ole täsmällistä ja ristiriidatonta tietoa.

  • Britannia sulki laivaston nettisivun

    08.11.2010 Yle Uutiset

    Britanniassa kuninkaallinen laivasto on sulkenut nettisivunsa hakkeroinnin takia. Virallisen ilmoituksen mukaan sivut on toistaiseksi suljettu huoltotöiden takia.

  • Unelma-alku SM-liigassa koeajalla olevalle tykinkuulalle

    28.10.2010 Yle Urheilu

    Kärpissä edelliskausina uurastanut Antti Aarnio hakee pelipaikkaa SaiPan riveistä. Kauden ensimmäistä peliään torstaina pelaava energiahyökkääjä sai hienon alun koeajalleen, sillä harvoin maalinteossa onnistuva Aarnio vei SaiPan 2-1-johtoon Porissa.

  • Satakunnassa uskotaan omiin varuskuntiin

    29.09.2010 Yle Uutiset

    Tiistaina julkaistussa asevelvollisuustyöryhmän loppuraportissa ei otettu kantaa varuskuntien tulevaisuuteen, mutta suurella todennäköisyydellä varuskuntien määrä on jollain aikajänteellä vähenemässä.

  • Patrian tykkikaupat oikeuteen ehkä joulukuussa

    25.09.2010 Yle Uutiset

    Patria-yhtiön tykkikauppojen käsittely Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkaa aikaisintaan joulukuussa. Syytetyillä on vielä kuukausi aikaa vastata haasteisiin, minkä jälkeen käräjäoikeus määrää istuntopäivän. Tavoitteena on saada käsittely käyntiin tämän vuoden puolella.

  • Lähes kolmivuotinen urakka tuo Suomenlinnaan uuden 1700-luvun aluksen

    24.09.2010 Yle Uutiset

    Suomenlinna saa uuden vetonaulan, kun tänä syksynä alkava rakennusurakka keväällä 2013 valmistuu, ja vesille lasketaan 1700-luvun malliin rakennettu tykkisluuppi. Aluksen rakennuttaminen on osa Augustin Ehrensvärdin syntymän 300-vuotisjuhlallisuuksia.

Sivut