Hyppää pääsisältöön

tykit

  • Lähes kolmivuotinen urakka tuo Suomenlinnaan uuden 1700-luvun aluksen

    24.09.2010 Yle Uutiset

    Suomenlinna saa uuden vetonaulan, kun tänä syksynä alkava rakennusurakka keväällä 2013 valmistuu, ja vesille lasketaan 1700-luvun malliin rakennettu tykkisluuppi. Aluksen rakennuttaminen on osa Augustin Ehrensvärdin syntymän 300-vuotisjuhlallisuuksia.

  • Patrian tykkikauppojen haasteet lähetetty

    08.09.2010 Yle Uutiset

    Patria-yhtiön tykkikauppoja koskevat haasteet on lähetetty asianosaisille. Juttu tulee esille Pirkanmaan käräjäoikeudessa luultavimmin talven mittaan.

  • Rovaniemeltä löytyi tykin ammus

    02.09.2010 Yle Uutiset

    Rovaniemen poliisi keskeytti rakennustyöt räjähdysvaaran takia Lyseonpuiston lukion pihatyömaalla kaupungin ydinkeskustassa torstaina päivällä. Pihan asfaltin alta löytynyt toisen maailmansodan aikainen tykin ammus on viety tuhottavaksi.

  • Pohjois-Korea tulitti lähellä kiisteltyä Etelä-Korean-rajaa

    09.08.2010 Yle Uutiset

    Pohjois-Korea on ampunut tykkitulta lähellä kiisteltyä Etelä-Korean merirajaa Keltaisellamerellä, kertovat eteläkorealaiset tiedotusvälineet. Ammusten kerrotaan pudonneen mereen Pohjois-Korean puolelle.

  • Hengelliset kesäjuhlat Turun keskustassa

    30.07.2010 Yle Uutiset

    Turussa alkavat tänään hengelliset kesäjuhlat. Mikaelinkirkkoon ja viereiseen puistoon pystytettävään juhlatelttaan odotetaan viikonlopun aikana yli 3000 vierasta eri puolilta Suomea.

  • Patrian tykkikaupoista nostetaan syyte

    23.06.2010 Yle Uutiset

    Patrian tykistökaupoista Egyptiin nostetaan syytteitä. Valtionsyyttäjä nostaa syytteen törkeästä lahjuksen antamisesta sekä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta tai niihin osallisuudesta Patria Vammaksen toimitusjohtajaa, talousjohtajaa, tykkiprojektin johtajaa ja projektipäällikköä sekä erästä Egyptin kansalaista vastaan.

  • Rauhanturvaajia tulitettiin Afganistanissa

    15.06.2010 Yle Uutiset

    Suomalais-ruotsalaiset rauhanturvaajat ovat viime päivinä joutuneet kahdesti tulituksen kohteeksi Afganistanissa. Rauhanturvaajat eivät loukkaantuneet kummassakaan välikohtauksessa.

  • Tammerkoskesta löytyi vanha ammus

    08.06.2010 Yle Uutiset

    Tampereen Tammerkoskesta on löydetty metallinen koeammus patotyömaan töiden yhteydessä. Poliisi ja puolustusvoimat ovat todenneet sen vaarattomaksi.

  • Kainuun Tykistörykmentille menestystä Rovajärvellä

    24.05.2010 Yle Uutiset

    Kainuun Tykistörykmentti on voittanut kaikki palkinnot valtakunnallisessa tykistöharjoituksessa Rovajärvellä. Taisteluosastojen kiertopalkinto ja patteristojen kiertopalkinto, tykistökenraali Nenosen tykki, matkaavat siis Kajaaniin.

  • ”Kokenut sarjanousija”

    07.05.2010 Yle Urheilu

    Sarjanousija Jyväskylän Kiri on harjoituskaudella yllättänyt kypsillä peliesityksilleen. Keskisuomalaiset ovat pystyneet kaatamaan harjoituspeleissä mm. Sotkamon ja Kouvolan, joten mahdollisuuksia yllätyksiin on myös alkavassa sarjassa.

  • Sukelluskello pulpahti Aurajokeen

    07.05.2010 Yle Uutiset

    Aurajoessa tehtiin perjantaina historiallinen sukellustesti. Tiettävästi aikaisemmin Aurajoessa ei ole käyty sukelluskellolla. Eikä ainakaan 1600-luvun mallin mukaan tehdyllä sukelluskellolla.

  • Kymmeniä lintuja kuollut öljyyn Vesijärvellä - puhdistustyöt lopetetaan?

    12.04.2010 Yle Uutiset

    Öljyntorjuntatyöt Lahden Vesijärvellä ovat loppusuoralla. Lahti Energian säiliöstä järveen valunutta polttoöljyä poistettiin pitkin viikonloppua ja töitä on jatkettu vielä maanantaina. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan öljyä on vedessä enää vähän. Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen väki on päinvastaista mieltä.

  • Tykit jyskivät vielä aselevon jälkeen

    12.03.2010 Yle Uutiset

    Sodan viimeisinä päivinä vihollinen hyökkäsi Sallan rintamalla päivittäin ja viimeinen vuorokausi oli jatkuvaa rynnäköintiä. Tulitus jatkui joillakin lohkoilla aselevon voimaan astumisen jälkeenkin.

  • 6.3.1940: Venäläiset saavat suurmotin avattua

    06.03.2010 Yle Uutiset

    Laatokan Karjalassa puna-armeija murtaa Kitilän suurmotin. Venäläiset aloittavat klo 9 Pitkärannan suunnalla panssarien tukemana hyökkäyksen suomalaisten hallussa olevia saaria vastaan. Vihollisen hyökkäystä edeltää kolmen tunnin mittainen raju tykistövalmistelu, jossa suomalaisten asemiin ammutaan arviolta 10 000 tykinlaukausta.

  • Pienoismallien keräilijä on onnellinen näprääjä

    06.03.2010 Yle Uutiset

    Kun Jari Männikkö sulkee takanaan työhuoneensa oven, kaikki unohtuu ja hän tuntee olevansa onnellinen. Onnea ei himmennä, vaikka joku pitää häntä vinksahtaneena. Jari Männikkö on pienoismallien keräilijä ja rakentaja.

  • Suomen tykistö talvisodassa

    25.02.2010 Yle Uutiset

    Suomi oli talvisodassa altavastaaja kaikilla määrällisillä mittareilla mitattuna. Neuvostoliiton kalusto- ja miesylivoima oli jo etukäteen tiedossa, mutta suurimman katkeruuden ja epätoivon aihe rintamamiehille oli oman tykistön hiljaisuus hädän hetkellä. Pula oli huutava paitsi tykeistä, mutta ennen kaikkea ammuksista. Pekka Tiilikainen raportoi Taipaleen lohkolla helmikuussa 1940.

  • 21.2.1940: Neuvostokoneet pommittavat Ruotsin Pajalaa

    21.02.2010 Yle Uutiset

    Seitsemän venäläiskonetta pommittaa Tornionjokilaaksossa yhdeksän kilometriä Suomen rajasta Ruotsin puolella sijaitsevaa Pajalaa. Taajaan asutun Pajalan kylän keskustaan putoaa kaikkiaan 34 räjähdys- ja 100 palopommia. Neljäsosa Pajalan kylästä syttyy tuleen.

  • Kähinä Koreoiden välillä jatkuu - Pohjois-Korea tulitti taas

    28.01.2010 Yle Uutiset

    Pohjois-Korea on jatkanut tykistötulen ampumista torstaina Koreoiden välisellä vesialueella Keltaisellamerellä niemimaan länsipuolella, kertoo uutistoimisto Yonhap. Vahingoista ei ole raportoitu.

  • 27.1.1940: Kannaksen asemat rajun tykkitulen kohteena

    27.01.2010 Yle Uutiset

    Venäläinen tykistö jatkaa pääpuolustusaseman murentamista Kannaksella. Summajärven itäpuolella Lähteen lohkolla Kannaksella sijaitseva ns. Miljoonalinnake vaurioituu pahoin vihollisen raskaan tykistön tulessa.

  • Talvisodan romanssi syttyi ruokalassa

    25.01.2010 Yle Uutiset

    Lottatehtävissä Kemijärvelle palvellut Kaija Airio (o.s. Varrio) löysi aviomiehensä talvisodan taistelujen yhteydessä Kemijärveltä. Muonituslottana työskennellyt Kaija tapasi tulevan miehensä VPK:lla, missä rintamasotilaille oli päivittäinen ruuan jakelu.

Sivut